Viime päivinä uutisoitu lapsen kaltoinkohtelu on herättänyt paljon keskustelua, mielipiteitä ja tunteita eikä syyttä. Esiin tulleet tapahtumat ovat monelta osin niin käsittämättömän kuuloisia, että asia ei voi olla koskettamatta tunnetasolla ketään meistä. Ainakin pitäisi koskettaa. Miten suurta rohkeutta vaatiikaan lähteä käsittelemään itselle kipeitä ja traumaattisia asioita, joiden varmasti paljon mieluummin toivoisi vain häviävän pois, koska niiden kohtaaminen on niin tuskallista? Vaatii rohkeutta valita toisin. Samaa rohkeutta tulisi löytyä myös kaltoinkohdeltujen lasten aikuisverkostoilta. Rohkeutta nähdä, puuttua ja auttaa.
Varhaisten ihmissuhteiden merkitys ihmisen elämässä on merkittävä. Elämän ensi hetkistä lähtien kokemamme hoiva ja huolenpito muovaavat käsitystämme sekä sisäistä malliamme maailmasta sekä itsestämme. Lapsen suotuisan minäkuvan kehityksen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että aikuinen vastaa lapsen tarpeisiin oikea-aikaisesti sekä lapsen ikätason mukaisesti ja että lapsi saa kokemuksen turvallisesta, lämpimästä sekä välittävästä vuorovaikutuksesta. Kun lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi erilaisten tunteidensa sekä tarpeidensa kanssa, kehittyy hänelle perusturvallisuus sekä luottamus, joiden pohjalta lapsen maailma lähtee rakentumaan. Jatkuvasti tunnekylmä, kielteinen ja mitätöivä vuorovaikutus sekä toistuva lapsen tarpeiden laiminlyönti heikentävät lapsen itsetuntoa sekä turvallisuuden tunnetta.
Lapsen kaltoinkohtelu sekä torjutuksi tuleminen synnyttää vahvan kokemuksen häpeästä ja arvottomuudesta. Erityisen haavoittavaa kaltoinkohtelu on silloin kun lapsi kokee sitä vanhempiensa taholta, jolloin uhka ja tuki tulevat lapselle samasta kohteesta. Hädän hetkellä lapsella on luontainen tarve hakea tukea ja apua omasta vanhemmasta, mutta vanhemman taholta tuleva uhka ja kaltoinkohtelu ei mahdollista sitä. Lapsen perusturvallisuus järkkyy vakavasti ja samalla lapsi oppii vääristyneitä malleja liittyen tunteisiin, ihmissuhteisiin sekä ristiriitojen ratkaisuun, jotka seuraavat usein aikuisikään saakka. Varhaisen puuttumisen merkitys on kiistaton.
Varhaisen vuorovaikutuksen sekä saadun hoivan malli aktivoituu aikuisiän ihmissuhteissa ja omassa vanhemmuudessa. Lapsuuden aikaiset traumat oireilevat niin fyysisesti kuin psyykkisesti ja tunteiden paikallistaminen voi olla vaikeaa. Lapsuudessa rikkoutuneet rajat voivat aiheuttaa aikuisiällä ajautumista haitallisiin suhteisiin, joissa ihminen tulee uudelleen kaltoinkohdelluksi tai kaltoin kohdellusta tulee kaltoinkohtelija. Tunnistamattomat tunteet, pelko ja häpeä aiheuttavat jatkuvan varuillaan ja valppaana olon tunteen, joka kuormittaa ja voi purkautua aggressiona itseä tai muita kohtaan. Työssämme kohtaamme naisia, jotka ovat havahtuneet omaan väkivaltaisuuteensa ja vääriin toimintamalleihinsa. Kaikki nämä naiset ovat jossain elämänsä vaiheessa tulleet jollain tapaa itse kaltoin kohdelluiksi.
Sukupolviketjuissa siirtyvä häpeä, syyllisyys sekä vaikeus ymmärtää omia negatiivisia tunteita on kuitenkin mahdollista katkaista. Rikkoutunutta vuorovaikutusta voi korjata. Kun ihminen havahtuu omaan sisäiseen pahoinvointiinsa ja tulee tietoiseksi, mistä omat tunteet ja reagointitavat johtuvat, mahdollistuu tie toipumiseen ja muutokseen. Vapautuminen traumaattisiin kokemuksiin liittyvästä syyllisyydestä ja häpeästä vahvistaa minäkuvaa sekä mahdollistaa muutoksen uhrista oman elämänsä toimijaksi. Toipuminen vaatii kuulluksi ja nähdyksi tulemista, toipumiseen auttaminen rohkeutta nähdä ja kuulla.
Rohkeaa syksyä!