Omien tarpeiden ja tunteiden tunnistaminen ja ilmaisu on väkivallattomuuden abc
Viime viikolla äitien itsehillinnän ja väkivallan teemat saivat julkisuutta Ylen uutisoidessa äideistä, jotka olivat satuttaneet tai pelänneet satuttavansa lastaan. Aihe sekä tuotti vilkasta keskustelua verkossa että poiki paljon soittoja Maria Akatemian Avoimeen Linjaan. Tämä kielii siitä, miten syvä tarve on nostaa naisen aggressio vihdoin avoimeen keskusteluun. Jokainen kerta, kun asiasta puhutaan ääneen, madaltuu avunhakemisen kynnys lukuisille naisille.
Oman pimeytemme ymmärtäminen on osa kokonaiseksi kasvua niin kunkin naisen omassa tarinassa kuin meidän kollektiivisessa kertomuksessamme. Miten vaikeaa todella voikaan olla naisen elämässä tunteiden koko skaalan salliminen, ilmaisu ja etenkin ”mörömpien” tuntemusten kohtaamiseen uskaltautuminen! Kasvuvaiheiden liika tytöttely, liian kiltiksi kasvaminen ja kaikkien varjotuntemusten panttaaminen sisuksiin kerryttää sisälle pahaa oloa, joka etsii lopulta vain pamahduspaikkaansa. Monelle se paikka voi olla ruuhkavuosien parisuhde tai aika tahtoikäisten lasten äitinä. Se on kohta, jossa omia vihan ja aggression tuntemuksia ei osaa enää kanavoida terveesti, vaan liukuu väkivaltaan. Sisältä ryöppyävät raivarit saavat naisen kavahtamaan itseään: kuka helkkari sisältäni huutaa? Häpeä ja syyllisyys ovat julmetut, kun nainen hädissään koettaa silotella omat rosonsa. Pitää pärjätä ja pitää osata. Varsinkin, kun muutkin näyttävät niin hienosti pärjäävän ja osaavan.
Tutkimusten valossa sukupuolten välillä ei ole juurikaan eroa esimerkiksi parisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneiden määrässä: THL:n (2016) tilastojen mukaan naisista 17% ja miehistä 16% on kokenut väkivaltaa tai sillä uhkailua jossain vaiheessa nykyistä parisuhdettaan. Ihminen on kirjo tunteita ja värien koko skaala. Mitä syvemmin uskallamme hengittää kokonaista kuvaa itsestämme kaikkine tunteineen, sitä varmemmin luomme tilaa sukupolvelle, jonka ei tarvitse käyttää väkivaltaa tunteidenhallintaansa. Tarvitsemme tahtoa ja kykyä kohdata omat varjomme, jokainen omansa, ja luojan kiitos, siihen on apua tarjolla. Ensin pitää vain tunnistaa sitä tarvitsevansa ja seuraavaksi uskaltaa ottaa sitä vastaan.
Maria Akatemian 13 vuoden kokemus työskentelystä naisten parissa, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa piirtää yhden tyypillisen profiilin apua hakevasta naisesta – asiakkaistamme noin 70 prosenttia on alle kouluikäisten lasten äitejä. Lahjakas, korkeasti koulutettu nuori nainen, elämänpuitteet ulkoisesti hyvin hallussa. Lasten tultua hänen elämäänsä, nainen on lasten tarvitsevuuden ja riippuvuuden ohjastama. Koko elämänsä tunteitaan kätkettyään, totuttuaan olemaan toisten tunteiden palvelija ja olemaan ilmaisematta itseään vapaasti, nainen saa yhtäkkiä huomata, miten estottomat, tarvitsevat lapset nostavatkin oman tarvitsevuuden ja tahtomisen pintaan. Minäkin haluan! Minäkin tarvitsen! – Äiti putoaa lapseksi taistelemaan oikeuksistaan, aikoinaan kuulematta jääneiden tarpeidensa puolesta. Tämä on shokki lahjakkaalle, sivistyneelle naiselle. Siinä hän on yhtäkkiä raivoamassa, lyömässä tai riistämässä leluja niiltä, joita eniten rakastaa. ”Miten voin tehdä tällaista? Enhän voi hakea apuakaan, ottavat vielä lapset tällaiselta raivohullulta”. Umpikuja, niin moni väkivaltaan sortunut nainen kokee.
Umpikujasta on kuitenkin reitti avun äärelle ja siihen uskaltautuessaan nainen antaa luvan omien tunteidensa ja padottujen kokemusten työstämiseen ja hoitaa paitsi itseään koko perhettään ja/tai läheisiään. Tilannetta kuullaan ja peilaus paljastaa apua hakeneelle itselleen tämän omat kompastuskivet. Prosessi nostaa esiin, että tilanteet, joissa räjähtää, ovat monesti niitä, joissa nainen jää henkisesti yksin. Kumppani on poissa (fyysisesti tai henkisesti) ja arki kuormittuu omille niskoille; pitää selvitä liian paljosta. Tai parisuhteen tunnekylmyys palauttaa pintaan saman vaillejäämisen tunteen kuin mitä on koettu lapsena, ja tämä vuotaa ulos hallitsemattomana aggressiivisuutena. Nämä ovat vain pieniä siivuja lukuisista naisen raivon profiileista, mutta lopulta monen kokemia.
Maria Akatemian ehkäisevä väkivaltatyö on tunnetusti syvään itsetuntemustyöskentelyyn perustuvaa. Siinä tarkastellaan kysymyksiä, kuten mikä on ollut oman lapsuudenkodin tunneilmapiiri, onko saanut ilmaista itseään ja onko saanut näyttää tunteensa ja olla pahantuulinenkin? Suora ja rakentava itsensä ilmaisu ajoissa vaikuttaa siihen, miten hallitsee räjähdysalttiiksi kehkeytyviä tilanteita. Kun oppii sanomaan mitä tarvitsee ja mikä ei tunnu hyvälle, alkaa luoda toisenlaisia tapoja reagoida ja oppii ottamaan vastuun omista valinnoistaan. Silloin alkaa äitinä ja/tai naisena hahmottamaan, mitkä ovat omat tarpeet ja milloin oma kapasiteetti ei riitä. Vihasta ja aggressiosta ei ole tarkoituskaan pyrkiä eroon: pohjimmiltaan ne ovat elämänvoimaa. Tarkoitus on, että ne eivät hallitsemattomina purkaudu väkivaltana.
Reitti avunhakemiseen on tehty matalaksi jo Maria Akatemian viikoittaisilla Avoimen Linjan päivystävän puhelimen soittoajoilla ja nyt sitä madalletaan entisestään täydentävän online-työn muodossa. Vasta-alkanut verkkohankkeemme naisenväkivalta.fi tulee olemaan verkkosivusto, joka tarjoaa chat-keskustelun muodossa välittömän reitin ajatustenvaihtoon naisen itsehillinnän, aggression ja väkivallan kysymyksissä. Se mistä on täytynyt vaieta ja mitä ei ole uskaltanut sanoa, tulkoon nyt sanotuksi. Uskallamme kohdata! Sivusto ja chat-palvelu aukeavat syksyllä ja myöhemmässä vaiheessa sivuston kautta pääsee osallistumaan luottamuksellisiin videokeskusteluihin ja verkkoryhmiin. Luonnollisesti kasvokkain tapahtuva työ jatkuu toimipisteissämme. Verkkohanke tavoittaa valtakunnan kaikki itsehillinnän kysymyksiin apua etsivät naiset. Jokainen voi nyt vaikuttaa naisenvakivalta.fi sivun tulevaan antiin vastaamalla nimettömästi kolmeen kysymykseen.
Lopulta vaaditaan jokaiselta itseltään kanttia ja katsetta peiliin: ilmaisenko itseäni, mitä nielen ja miksi? Sen sijaan, että odottaisi painekattilan pamahdusta, kuormaa on hyvä tarkistaa ja löytää väkivallattomia reittejä sen purkamiseen. Tai hakeutua ammattiohjaukseen opettelemaan tarpeiden ja tunteidensa tunnistamista. Kuten kitaransoittotaidon tai uuden kielen, sitäkin todella voi oppia minkäikäisenä vain. Olennaista on olla itsensä puolella ja sallia tämä hyvä itselleen.