Tietopankki

Nuorten psyykkinen oireilu

Nuorten mielenterveysoireilu on yleistä. Tutkimusten mukaan jopa joka neljäs nuorista kärsii jostakin mielenterveyshäiriöstä[i]. Diagnosoinnin ulkopuolella oleva ja tavallisesta murrosiän kehityksestä eroava psyykkinen oireilu on vielä yleisempää. Nuorten yleisimpiä mielenterveysongelmia ovat mieliala-, ahdistuneisuus-, käytös- ja päihdehäiriöt[ii]. Useamman häiriön esiintyminen samanaikaisesti on tyypillistä.

Oireilun vaikutukset vanhempiin

Nuoren sairastuminen on koko perheen kriisi, joka vie vanhemmilta aikaa ja voimavaroja. Vanhemmat saattavat keskittyä hoitamaan sairastunutta lastaan, jolloin parisuhde ja perheen muut lapset jäävät vähemmälle huomiolle.  Vanhemmuuden tuki on näissä tilanteissa erityisen tärkeää, sillä nuoren kehitys ja hyvinvointi ovat riippuvaisia suhteista vanhempiin ja perheen ilmapiiriin.

Nuoren oireilu herättää monenlaisia tunteita ja reaktioita perheenjäsenissä. Monet vanhemmat kokevat erityisesti syyllisyyden, häpeän ja neuvottomuuden tunteita. Joskus lapsen oireilu vähentää perheen sosiaalisia suhteita sekä lisää yksinäisyyden ja eristäytymisen kokemuksia. Myös vanhempien työssäkäynti voi oireiden vuoksi vaikeutua.[iii] 

Tutkittua tietoa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL: Nuorten mielenterveyshäiriöt

Hyödyllisiä materiaaleja

Omahoito-ohjelmat läheiselle

Tietoa ja tukimateriaalia

Oppaita

Videoita ja webinaareja

Muita auttavia tahoja