“Elä kuin viimeistä kesäpäivää!” – kehottaa eräs tv-mainos. Ja näinhän me usein teemme, kun pitkän talven jälkeen pimeä väistyy ja valo herättää luonnon, ja siinä sivussa myös meidät.
Yksi vuodenkierron kulminaatiopisteistämme on kesäloma, joka siintää silmissämme pitkinä ja pimeinä talvi-iltoina kaukaisuudessa, palkintona tehdystä työstä. Loman lähestyessä kuuluu kiireen keskeltä usein huokaisu, “Ihana kun tulee loma ja saa vain olla.” Vai saako?
Odottavan aika on pitkä ja odotus usein palkitaan, mutta kolikolla on myös kääntöpuolensa. Lomaan liittyy usein paljon toiveita, odotuksia ja mielikuvia, haaveitakin. Lomalla ehtiminen maksimoituu. Pitäisi ehtiä tekemään, näkemään, kokemaan. Pitäisi ehtiä palautumaan töistä ja samalla lomailla aktiivisesti. Jotta ehtii. Mahdollisimman paljon.
Suuret odotukset kuitenkin kulkevat usein käsi kädessä pettymysten kanssa, elämä kun harvoin toteutuu sen suunnitelman mukaan minkä itse luomme. Liian suuriksi kasvaneiden odotusten ja toiveiden joutuessa törmäyskurssille elämän erilaisten realiteettien kanssa kotona tunnelma kiristyy, tilanteet kärjistyvät ja rennon lomatunnelman sijaan päiviä voivatkin värittää riitelyn synkät sävyt.
Aikuisen tehtävä on auttaa lasta säätelemään tunteitaan sekä kestämään pettymyksiä. Mutta miten hyvin me aikuiset siedämme ja säätelemme omia tunteitamme? On vaikea ottaa vastaan pienen ihmisen, tai isomman, kiukkua ja pettymystä jos itse tekisi mieli saada itkupotkuraivarit ja sisällä kiehuu. Omien tunteiden säätely ei tarkoita, etteikö pettymystään saisi näyttää ja että paha mieli pitäisi piilottaa. Harmittaa saa, mutta jokainen voi valita missä mittakaavassa ja millä tavalla sen antaa tulla ulos.
On myös hyvä pysähtyä miettimään, mistä omat odotukset ja pettymykset kumpuavat. Opitut mallit sekä mielikuvat siitä, mitä “oikeaan lomaan” kuuluu tai pitäisi kuulua saavat meidät helposti suorittamaan. Samalla tavoin kuin suoritamme vanhempina, parisuhteessa tai työntekijöinä, suoritamme myös lomaa. Suorittaessamme nostamme oman riman usein niin korkealle, ettei sen ylittäminen ilman kompastumisia onnistu.
Ideaalin sijaan tärkeää olisikin pysähtyä pohtimaan, mikä on riittävän hyvää? Kysymällä itseltä mikä on oma vireystila, mitä jaksan tänään, mikä huvittaa ja tuo hyvää mieltä voi omaa loma-rimaansa säätää sopivalle tasolle. On myös tärkeä kuulla ja kuunnella, mitä muut perheenjäsenet ajattelevat samoista kysymyksistä. Kun jokainen tulee kuulluksi omien toiveidensa, ajatustensa ja odotustensa kanssa, on helpompi tehdä kompromisseja ja riitasoinnut lomasävelestä vähenevät.
“Elä kuin viimeistä kesäpäivää” -kehotuksessa on oma viisautensa, onhan elämä tässä ja nyt. Sen viestissä on kuitenkin myös se kiireen ja suorittamisen kaiku, minkä toivoisi jokaisen lomasta puuttuvan. Tärkeämpää on läsnäolo, asettuminen kohtaamaan ja tulemaan kohdatuksi. Annetaan itsellemme lupa pysähtyä ja nauttia hetkestä.
“Elä kesäpäivää!” – Riittävän hyvää kesää kaikille!