Maria Akatemia on vuonna 2006 perustettu yleishyödyllinen yhdistys, jonka sääntömääräisenä tehtävänä on edistää yksilön ja yhteisöjen henkistä kasvua. Keskeisenä toimintamuotona on vuodesta 2003 tehty ehkäisevä väkivaltatyö – Demeter, naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa.
Näkemyksemme mukaan väkivallan ehkäiseminen ja yhteiskunnalliseen hyvinvoinnin lisääminen edellyttää ilmiön kokonaisvaltaista tunnistamista ja tunnustamista. Nainen väkivallan tekijänä on yhteiskunnallinen tabu. Tämän tabun murtamiseksi on Maria Akatemiassa tehty työtä RAY:n tuella vuodesta 2003. Naisen tekemän väkivallan esille tuominen ei ole naisen syyllistämistä tai syyttämistä, vaan tosiasioiden tunnustamista ja vastuunottamista väkivallan ehkäisemiseksi.
Yhdistyksemme näkemyksen mukaan perhe- ja lähisuhdeväkivalta on sukupuolesta riippumatonta ja sen kohteena voi olla nainen tai mies, tyttö tai poika. Lapset ja nuoret ovat avainasemassa yhteiskunnan asenteiden muuttumisessa. Olemme huolestuneita valistuksen ja koulutuksen sukupuolittuneista asenteista, jotka ruokkivat vääristynyttä kuvaa monimuotoisesta väkivaltailmiöstä. Jos perhe- ja lähisuhdeväkivalta nähdään yksipuolisesti miesten tekemänä ja naisten kokemana, on väkivallan kokonaisvaltainen ehkäiseminen ja väkivallattomuuteen kasvattaminen mahdotonta.
Ammattilaisten kouluttaminen tunnistamaan, kohtaamaan ja ehkäisemään työssään esille tulevaa väkivaltaa sekä siihen liittyviä asenteita on erittäin tärkeää. Maria Akatemian koulutuksiin osallistuvat ammattilaiset kertovat ahdistuksesta ja vaikeudesta kohdata naisten aggressioita. Lisäksi he tuntevat kyvyttömyyttä tukea naisia väkivallattomuuteen, koska heidän ammattitaitonsa ja -tietonsa on riittämätöntä. Näemme välttämättömänä, että Suomessa väkivaltaosaamista koulutettaessa tulee huomioida myös nainen väkivallan tekijänä. Tällöin puheeksi ottamisen ja puuttumisen avulla voidaan tukea sekä miehiä että naisia väkivallattomuuteen tasapuolisesti.
Demeter-työstä saadun kokemuksen mukaan monet asiakkaiksi tulevat naiset ovat tulleet torjutuiksi muissa yhteiskunnan rakenteissa ja palveluissa väkivallan tekijöinä eivätkä ole saaneet apua väkivaltaongelmaansa. Naisille havahtuminen omaan väkivaltaisuuteen on raju kokemus, jonka edessä he ovat häpeissään ja hädissään.
Kokemuksemme mukaan tukitoimet edistävät väkivallan kierteen katkeamista. Avoin linja naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa, on auttava puhelin, jonka kautta asiakas ohjautuu Demeter-työn muihin auttamistapoihin. Se on ensimmäinen nimenomaan naisten väkivaltaan keskittyvä puhelinpäivystys Suomessa.
Vuodesta 2003 vuoteen 2014 asiakasmäärä on kymmenkertaistunut ja vuodesta 2013 vuoteen 2014 puhelujen määrä on noussut 25 %. Avoimeen linjaa soittaneista naisista keskimäärin 70 % on äitejä ja heistä pienten lasten äitejä on 72 %. Yhteyttä ottaneista naisista 80 % ohjautuu yksilökeskusteluihin, jonka jälkeen työskentely jatkuu ammatillisesti ohjatuissa vertaisryhmissä.
Monet asiakkaat ovat kuvanneet, miten jo ensimmäinen soitto Avoimeen linjaan on auttanut ja väkivallan teot ovat vähentyneet tai loppuneet. Kun tukea kohdennetaan väkivallantekijöille, se ehkäisee väkivaltaa kauaskantoisesti sukupolviketjussa. Kun lapsena on henkisesti tai fyysisesti tullut kaltoin kohdelluksi, voivat toimintatavat siirtyä käyttäytymisenä omiin lapsiin.
Keskustelua naisen käyttämästä väkivallasta käydään myös kansainvälisesti. Naisen väkivalta on tabu, johon liittyy monia mielikuvia ja myyttejä: nainen on heikompi ja kykenemätön toimimaan väkivaltaisesti, nainen ei voi olla väkivaltainen omia lapsiaan kohtaan tai pienempikokoisena kaltoin kohdella puolisoaan. Tämä estää naisia tulemasta kuulluiksi hakiessaan apua ja naisten uhreja saamasta apua puhuessaan tilanteestaan.
Pidämme Maria Akatemiassa tärkeänä, että kaikki periaatteet ja toimet naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan uhrien suojelemiseksi ja auttamiseksi sekä väkivallan ehkäisemiseksi luodaan laaja-alaisesti. Lisäksi toivomme, että suomalaisissa laki- ja ohjeteksteissä esiintyy sekä mies että nainen väkivallan tekijänä ja uhrina.
Maria Akatemian julkaisema raportti Demeter-työstä ”Tietoisuuden tie alkurakkauteen – Väkivalta on ehkäistävissä” (Perheentupa 2010, toim. Karhunen), naiset kuvaavat kokemuksiaan seuraavasti:
”Helpottavaa saada puhua tabu-luoteisesta asiasta, ja saada osakseen tuomion sijasta ymmärrystä, myötätuntoakin päivystäjän äänensävyn ja rauhallisuuden muodossa. Tuntui hyvältä, kun otettiin vakavasti ja asiaa luvattiin viedä eteenpäin. Ei ollut soitettuaan enää yksin asian kanssa.”
”Puhuttiin asioista asioiden oikeilla nimillä ja päivitettiin ne asiat, mitä minä haluan ja miten haluan toimia. Ymmärtävä asenne, joka kuitenkaan ei hyväksynyt itse väkivallan käyttöä.”
”.. jo se, että tällainen mahdollisuus soittaa oli olemassa, todisti, etten ole yksin tunteitteni kanssa, ja että apua saa..”