Seminaari 6.11.2013: KATSO, KOHTAA, KASVATA

Osana ehkäisevän väkivaltatyön KATSE -kampanjaa sekä miesten viikkoa järjestettiin keskiviikkona 6.11 Maria Akatemian ja Miessakit ry:n seminaari KATSO, KOHTAA, KASVAta. Ajankohtaisina teemoina olivat väkivallan ehkäisy, hyvinvoinnin yhteisvastuullinen edistäminen, vanhemmuus sekä monikulttuurisuus.

Päivän aikana kuultiin seuraavia vaikuttajia: Maria Lindroos, kehittämisvastaava (Maria Akatemia); Tomi Timperi, toiminnanjohtaja, (Miessakit ry); Tuomas Kurttila, toiminnanjohtaja (Vanhempainliitto), Kirsi Haavela, MaSu- projektikoordinaattori (Maria Akatemia), Nasima Razmyar, kuntapoliitikko, Miika Peltonen, väkivaltatyön asiantuntija (Miehen Linja/Lyömätön Linja Espoossa ry) sekä Carola Smeds, ehkäisevän väkivaltatyön
asiantuntija (Maria Akatemia).

Puhetta ja tekoja
Mikä on meidän jokaisen eettinen vastuu sekä vanhempana, että ammattilaisena, edistää hyvinvointia ja näin ehkäistä väkivaltaa? Mikä on sinun ja minun rooli yhteiskunnallisen hyvinvoinnin edistämisessä?

Maria Akatemian kehittämisvastaava ja KATSE- kampanjaa luotsannut psykologi Maria Lindroos kysyi puheenvuoronsa ”Katso lasta – ehkäiset väkivaltaa” yhteydessä mihin suuntaan Suomessa ollaan menossa? Mikä on asenneilmapiiri omien vaikuttamisen mahdollisuuksien suhteen? Jokaisella yksilöllä on vaikuttamisen mahdollisuus arjen hyvinvointiin. Kun itse voi paremmin, heijastuu tämä rengaslaineen tavoin perheeseen, työyhteisöön, yhteiskuntaan ja ihan globaalille tasolle. Tämä asenne on vastavoima kyynisyydelle.

On tärkeää myös pysähtyä tarkastelemaan sitä mikä on väkivaltaa? Käytämmekö itse hyvää valtaa edistääksemme hyvää vai käytämmekö tuhoavaa valtaa psyykkisen ja fyysisen väkivallan keinoin? Se, miten aikuiset kohtelevat itseään ja toista, heijastuu aina lapsiin. Lapsi on aina väkivallan kohteena, jos perheessä on väkivaltaa. Väkivaltaa voi olla myös rakkaudettomuus ja monenlainen psyykkinen laiminlyönti vanhempien taholta. On aina
tietoinen teko, jos näkee väkivaltaa ja kääntää vain katseensa pois.

Miessakit ry:n toiminnanjohtaja Tomi Timperi osoittaa puheenvuorossaan tukensa KATSE-kampanjan ydinviestille eli ihmisyyden ja hyvinvoinnin edistämiselle. Ihminen tarvitsee aina yhteyttä ja vuorovaikutusta. Kaiken vuorovaikutuksen laatu niin varhaissuhteissa kuin myöhemmin elämässä, vaikuttaa suoraan inhimilliseen hyvinvointiin. Yhteiskunnassa tarvitaan tasa-arvokeskustelun sijaan ihmisarvokeskustelua. Erityisesti tarvitaan mies- ja naiserityistä osaamista, kumppanuus- ja vuorovaikutuskulttuurin rakentamista. ”Vain yhdessä tekemällä
voivat katseet kohdata”. (Tomi Timperin koko puheenvuoro nimellä: Tasa-arvosta ihmisarvoon– yhteiskunnan hyvinvointi on yhteinen asia)

Mikä herättää vastuuntuntoa? Mikä saa ihmisen toimimaan vastuuntuntoisesti? Itseään arvostava ihminen ei voi ummistaa silmiään ympäröivältä pahoinvoinnilta. Siksi on erityisen tärkeää aidosti pysähtyä kysymään itseltään: ”Miten katson itseäni, miten katson toista ja miten katson lasta?”

Myös Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila painottaa vuorovaikutuksen ja kohtaamisen merkitystä: ”Jokaisessa kohtaamisessa on mahdollisuus”.

Seminaarissa julkaistiin myös Maria Akatemian ehkäisevään väkivaltatyöhön kuuluvan MaSuprojektin (2010 – 2013) projektiraportti. MaSu-työn palvelut on suunnattu maahanmuuttajataustaisille naisille.

Projektikoordinaattori Kirsi Haavelan puheenvuorossa nostettiin esille monikulttuurista katsetta voimavarana: ”Katse yhdistää silloin, kun ihminen muuten luo raja-aitoja ja näkee erilaisuutta, kun voisi nähdä samanlaisuutta.” Me itse päätämme miten katsomme toisiamme.”

Myös monikulttuurisuutta käsittelevään paneelikeskusteluun osallistuneet Nasima Razmyar, Miika Peltonen sekä Carola Smeds peräänkuuluttavat asennemuutosta ja moniäänisempää keskustelua. Me kaikki olemme vastuussa siitä, miten kohtaamme ja katsomme toisiamme, ihan arjen kontakteissa. Aina on mahdollista katsoa hyväksyvästi, vaikka bussipysäkillä.

Seminaarin tärkeä anti oli aito liikkeelle lähtö yhteisvastuun heräämisen kanssa. Yhteiskunnassa on nähtävissä suunta, joka pyrkii vaikuttamaan hyvinvointia edistävästi. Me kaikki voimme olla osa sitä suuntaa.

Ehkäise väkivaltaa, kasvata hyvää vaikutusvaltaa. Juuri SINÄ!

Tiedustele lisää päivän annista ja puheenvuorojen sisällöstä:
Maria Lindroos, kehittämisvastaava, Maria Akatemia
045 326 9499 / maria.lindroos@maria-akatemia.fi

Marjo-Riitta Karhunen, demetertyön-koordinaattori, Maria Akatemia
045 118 7811 / marjo-riitta.karhunen@maria-akatemia.fi

Maria Akatemia ry,
09 7562 2250 / toimisto@maria-akatemia.fi