Maria Akatemia ry hakee Keijun varjo -toimintaan (STEA) kahta nuorten kanssa työskentelyyn erikoistunutta ohjaajaa.
Työsuhde alkaa 1.4.2019 tai sopimuksen mukaan.
Keijun varjo -toiminnan tavoitteena on ennaltaehkäistä nuorten naisten väkivaltaa, vahvistaa tunteiden tunnistamisen taitoja sekä tukea kehittymistä aikuisuuteen. Toiminta kohdistuu 15–28 -vuotiaisiin nuoriin naisiin sekä nuorten naisten parissa työskenteleviin ammattilaisiin ja asiantuntijoihin. Työmuotoja ovat verkkotyö, yksilötyö ja vertaisryhmät. Toiminta toteutetaan yhdessä Helsingin, Espoon ja Tampereen Tyttöjen Talojen sekä Vantaan Tyttöjen tilan kanssa. Toiminta ja asiakastyö tapahtuvat sekä verkkoympäristössä että toimipisteiden tiloissa. Toimintaa juurrutetaan valtakunnallisesti yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Keijun varjo -työryhmä koostuu koordinaattorista ja kahdesta ohjaajasta.
Keskeisiä työtehtäviäsi ovat
- asiakastyön toteuttaminen verkossa, yksilötyö sekä ryhmien ohjaaminen
- toiminnasta tiedottaminen, kouluttaminen ja vaikuttamistyön toteuttaminen yhdessä työryhmän kanssa
- verkostoyhteistyön toteuttaminen
- osallistuminen työn suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin
Tehtävässä toimiminen edellyttää
- sosiaali- ja terveysalan soveltuvaa korkeakoulututkintoa
- erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä viestintä- ja verkostoitumistaitoja
- vankkaa kokemusta nuorten kanssa tehtävästä työstä sekä ryhmien ohjaamisesta
- kokemusta vaativasta kohtaamistyöstä asiakaspinnassa ja nuorten väkivallattomuuden, tunnesäätelyn ja itsetuntemuksen edistämisestä
- joustavuutta, aloitteellisuutta ja innovatiivisuutta
Eduksi katsotaan
- digitaalisen nuorisotyön osaaminen
- kokemus hanketyöstä
Tarjoamme sinulle inspiroivan ja yhteisöllisen työyhteisön sekä työn, jossa voit vaikuttaa, työskennellä joustavasti ja jossa voit kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva. Työaika ja palkkaus noudattavat Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta. Työ edellyttää jonkin verran matkustamista sekä ilta- ja viikonlopputöitä. Tehtävään valitun tulee esittää lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rekisteriote.
Maria Akatemia ry on ihmisten ja yhteisöjen kestävää hyvinvointia edistävä yleishyödyllinen asiantuntija- ja kansalaisjärjestö. Yhdistys on valtakunnallinen ja sillä on toimipisteet Helsingissä ja Tampereella. Teemme ennaltaehkäisevää perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyötä, jossa on erikoistuttu naisen psyykkisen ja fyysisen väkivallan dynamiikkaan. Asiakastyön lisäksi työssä saatua kokemusta ja asiantuntemusta levitetään kouluttamalla ammattilaisia sekä tekemällä vaikuttamistyötä.
Lähetä hakemus ja ansioluettelo 8.3.2019 klo 16.00 mennessä osoitteeseen minna.savisalo(at)maria-akatemia.fi.
Lisätietoja tehtävästä antaa hankekoordinaattori Minna Savisalo ma 4.3. klo 12.15–14.15 ja ke 6.3. klo 10–12, p. 050 304 7455. Haastattelut järjestetään viikolla 12.