Tänä päivänä tarvitsemme ihmisyyden arvostamista enemmän kuin koskaan ennen. Arvostuksen puute näkyy syvänä pahoinvointina sekä omassa maassamme että maailmalla mitä erilaisimmissa muodoissa. Tämä on seurausta arvottomuuden ja osattomuuden kokemuksesta. Arvottomuuden kokemus johtaa haluun sulkea toiset ulkopuolelle. ”Kun minullakaan ei ole, ei sinullakaan saa olla.” Arvottomuuden kokemus johtaa pahimmillaan elämänvoimaa nakertavaan kateuteen ja haluun tuhota elämää.
Arvostuksen kokeminen taas kutsuu ihmistä kasvuun. Odottamaton arvostus koskettaa erityisellä tavalla. Se koskettaa meitä, koska se saattaa tuntua ansaitsemattomalta, vaikka sitä se ei ole. Jokainen ihminen ansaitsee toisten ihmisten lähtökohtaisen arvostuksen. Sen juuret ovat yhteisessä ihmisyydessämme. Kukaan meistä ei ole vähemmän ihminen kuin toinen.
Arvostus on ravintoa mielelle samalla tavalla kuin ruoka on ravintoa ruumiille. Mielellä on tarpeita, mielikin on nälkäinen. Sen nälkä tyyntyy toisen ihmisen arvostavasta katseesta. Tämä näkyy puhtaimmin pienen lapsen silmissä, kun hän peilaa omaa ihmisyyttään toisten ihmisten katseista. Hän kysyy koko olemuksellaan: ”Olenko minä hyvä ja rakastettava?” Katsekontaktin puuttuessa lapsi vaipuu tyhjyyteen ja ahdistukseen. Tämä sama tapahtuu myös aikuiselle, vaikka emme aina sitä ymmärräkään.
Arvostus heijastuu kasvoiltamme. Sitä ei voi peittää. Se näkyy aitona ilona, hymynä, se heijastelee sielun olotilaa. Arvostus näkyy sanoissa ja teoissa. Myös arvostamattomuutta on vaikea peittää. Sekin heijastuu kasvoiltamme, sanoistamme ja teoistamme.
Arvostukseen liittyy myös armo – lupa epäonnistua. Tätä aikamme tarvitsee erityisen paljon. Epäonnistuminenkin kuuluu ihmisyyteen. Epäonnistumisissa piilee mahdollisuus kasvuun ja oppimiseen.
Arvostaminen on joskus myös kriittisen palautteen antamista ja vastaanottamista. Arvostan toista ihmistä niin paljon, että haluan auttaa häntä kasvuun. Tai haluan itse tulla autetuksi kasvuun kun otan palautteen vastaan. Tämän kaiken voi tehdä toista ihmistä arvostaen, hellästi.
Arvostavassa ihmisyhteisössä annetaan arvo jokaisen ihmisen ainutlaatuisuudelle. Ihmistä ei arvioida hänen saavutustensa tai muiden yleisten kriteerien mukaisesti. Häntä arvioidaan suhteessa häneen itseensä. Tärkeintä on innostus, halu yrittää. Itseään arvostava ihminen osaa arvostaa toisia ihmisiä, toisia kulttuureja ja myös luontoa itseisarvona.
Arvostava työyhteisö on erityisen tärkeä jokaisen työtä tekevän ihmisen elämässä. Arvostava työyhteisö kannustaa jäseniään sekä henkilökohtaiseen että ammatilliseen kasvuun. Tämä arvostus heijastuu suoraan siihen, miten ihminen tekee työnsä. Arvostuksen saaminen herättää myös halun kantaa vastuuta. Arvostavassa työyhteisössä sen jokaisen jäsenen on mahdollista tavoitella omaa ammatillista kasvua kaikkien yhteiseksi hyväksi.
Arvostuksen perustana tulee olla vain ihmisyytemme. Se, että olemme ainutlaatuisia yksilöitä osana suurta ihmiskuntaa. Arvostaminen synnyttää uutta luovaa yhteyttä niin sukupolvien kuin sukupuoltenkin välille. Arvostaminen on käyttämällä lisääntyvä hyve. Sitä voi myös opetella.
Ovatko Sinun yhteisösi arvostuksen yhteisöjä?