Jokaista meistä on sattunut. Muistamme usein kipeimpien muistijälkien yhteydessä, kuka on lohduttanut meitä, laastaroinut pihaleikeissä naarmuuntuneen polven tai vienyt murtuneen raajan kipsattavaksi. Fyysisen kivun lievittymistä tärkeämpää on ollut vain kosketuksen ja läsnäolon tarjoama henkinen ensiapu. Lapsuuden muistot ja kiintymyssuhteet, erityisesti vauvaiässä toteutuvat, määrittävät suurelta osin elämämme suunnan sellaisena kuin tunnemme sen nyt. Varhaisvuosiemme aamuhämärässä koettu turvallisuus ja tarpeiden täyttyminen luovat pohjan sille, millä tavoin kykenemme luottamaan muihin ihmisiin myöhemmissä vaiheissamme, kiinnittymään yhteisöihin ja yksilöihin, sanoittamaan tunteitamme, kannattelemaan muita, tulemaan kannatelluksi sekä välittämään jälkeläisillemme taitoja, joita olemme itse omaksuneet ensimmäisestä hengenvedostamme lähtien. Ymmärryksemme ihmismielestä, hoivan ja huolenpidon merkityksestä sekä varhaisten muistojen […]