Viime aikoina minuun on vaikuttanut erityisesti kaksi kirjoitusta: Britt-Marie Perheentuvan kirjoitus tässä Katseita-blogissa 6.11.2015 sekä Sara Heinämaan pääkirjoitus Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 7.11.2015. Heinämaa nostaa esiin kulttuurisen merkityskadon ja sen seuraukset, ja Perheentupa tarjoaa eettisiä tehtäviä sen estämiseksi ja haastaa jokaisen kantamaan vastuuta.
Mikä saa tuntemaan merkityksellisyyttä? Yhteenkuuluvuuden tunne, itseä isompi päämäärä, sitä kohti ponnistelu, riittävä ymmärrys prosessista, aito mahdollisuus vaikuttaa. Kun itselle tärkeiden asioiden kokee tapahtuvan oman vaikutuspiirin ulkopuolella, merkityksettömyyden ja arvottomuuden tunne lisääntyy. Avuttomuuden kokemus herättää usein alitajuiset tunnemuistot lapsuuden tilanteista, joissa omat tarpeet ja tunteet tulivat ohitetuiksi. Näitä meillä on jokaisella.
Turbulentin aikamme epävarmuus ja turvattomuus, joihin Perheentupa blogikirjoituksessaan viittaa, herättää henkiin syvät, eksistentiaaliset kipukokemuksemme. Niitä helposti pakenemme monisyisen luovin keinoin, kiireesti, ennen kuin viiltävä kipu ehtii koskettaa. Etsimme syyllisiä itsen ulkopuolelta uskaltamatta nähdä omaa vajavuutta ja puutteellisuutta sekä tuntea moninaisia tunteita, syviä häpeän ja kauhun kokemuksia, omia pimeitä puolia.
Tätä on väkivallan dynamiikka, joka asustaa ihmisessä, siis meissä jokaisessa, jotka muodostamme perhe- ja työyhteisömme, yhteiskuntamme sekä maailmanyhteisön. Aikamme ilmiöt ruokkivat niin ihmisen hyvää kuin pahaa. Nämä molemmat puolet on tärkeä tunnistaa itsessä, mutta se ei riitä. Meidän tarvitsee yhä vahvemmin tulla tietoisiksi yhteisöllisen ihmisyyden logiikasta, johon olemme historian saatossa menettäneet kosketuksen.
Yhteisöllisyys on ihmisen syvintä identiteettiä. Mutta mitä on aito yhteisöllisyys? Miten yhdistää erilaisia mielipiteitä, jotka eivät sinällään ole oikeita eivätkä vääriä, mutta kahtia jakaantuneina vahingoksi? Tarvitaan viisasta johtajuutta ja säännöllisiä kohtaamisia, jotta päästään joko-tai -ääri-ilmiöstä kohti sekä-että -kulttuuria, kumppanuuskulttuuria, johon mahtuu sekä samanlaisuus että erilaisuus (kilpailun ja vastakkainasettelun sijaan).
Miten kasvaa näkemään, että arvostuksen ja merkityksellisyyden kokemuksen tarvitsevat yhtä paljon he, jotka ovat kanssamme yhtä mieltä kuin he, jotka eivät ole? Miten ottaa heidät vakavasti ja tavoittaa se, mitä voimme heiltä oppia? Se on erityisen vaikeaa silloin, kun sisällä kytee viha ja kostonhalu, ja haasteena on rakkaudellisuuden löytäminen itsestä yhä uudelleen, itseä suuremman, yhteisen hyvän puolesta. Kollektiivin voimin voimme vahvistaa ihmisen kasvuvoimia tai tuhovoimia. Tietoisuus näistä molemmista voimista itsessä on jälleen tullut entistä välttämättömämmäksi, jotta voimme vaikuttaa kehityksen suuntaan.
Maria Akatemian toiminta-ajatukseen, ihmisten ja yhteisöjen henkiseen kasvuun ja jatkuvaan oppimiseen, on sisäänrakennettu kouluttajayhteisön oma yhteisöllinen oppimisprosessi sekä itsetuntemuksen oletus. Ilman näitä ei keisarilla ole vaatteita. Tämä on yhteisön jäsenelle paitsi erittäin vaativaa, myös syvästi työn mielekkyyttä ja ammatillisuutta lisäävää. Toimintakulttuurin tavoitteena on askeltaa edellä, yhteisönä ja sen jäseninä, tunnistaen ja tiedostaen kipeääkin ihmisyyden logiikkaa, omasta itsestä ja omasta yhteisöstä käsin. Moniammatillisen peilin turvin tuetaan kunkin ainutlaatuista kyvykkyyttä sekä ehkäistään väkivaltaa sisältä käsin, kantaen vastuuta omasta ytimestä. Tämä vaikuttaa suoraan ammatilliseen asiakastyöhön, jossa ihmisyyden, ryhmien ja yhteisöllisyyden tutkimus- ja tiedostamistyö jatkuu yhdessä asiakkaiden kanssa. Itsetuntemuksen vahvistaminen kuuluu olennaisena osana myös ammatillisiin koulutuksiimme. Itsetuntemus on ihmistuntemusta, jota tarvitaan yhteiskunnallisen muutoksen ydinvoimana.
Kymmenen vuoden työkokemus Maria Akatemiassa on syventänyt ymmärrystäni arvostavasta yhteisöllisyydestä – sen ideasta ja mahdollisuudesta – joka ei ole aina helppoa tai kivutonta. Kun ihmiset tulevat yhteen, ovat kaikki ihmisyyden ilmiöt läsnä, hyvät ja pahat. Niiden tiedostaminen vaatii yhteyttä, luottamusta, rohkeutta ja aikaa keskustella, jolloin ne pääsevät järjestäytymään ihmismielen logiikaksi, itsetuntemustyöskentelyn ytimeksi, joka ei lakkaa yllättämästä ja motivoimasta tutkimaan lisää. Mielekkyyden kokemus lisääntyy yhteisötietoisuuden sisäistyessä vuosien kuluessa osaksi omaa identiteettiä.