Muutama vuosi sitten olin ystävieni kanssa katsomassa näytelmää, jossa yhdessä kohtauksessa kolme äitiä pohtivat, missä he voisivat pikkulapsiarjen ja työelämän pyörityksen lomassa edes hetken levätä. Kotona lapset valvottivat ja väsymys oli suuri. Yksi äideistä harmitteli, kun työpaikallakaan ei saanut olla rauhassa. Deadlineja ja tehtävää puski joka tuutista. Äideille tuli mieleen vankila – hallittu ja rajattu tila. Ei liikaa huolehdittavia asioita. Ruokakin tarjoiltuna valmiina. Vankila alkoi näyttäytyä houkuttelevalta lepopaikalta. Tunnistin ystävieni kanssa samantapaisia ajatuksia pienten lasten äiteinä.
Pikkulapsiarjessa voi helposti unohtaa omat tarpeensa. Mitä minä tarvitsen? Mitä minulle kuuluu? Jotkut ovat saattaneet kuulla neuvoja, että nyt sinun äitinä pitää laittaa omat tarpeesi sivuun ja keskittyä vain lapseen. Äitien puheeseen väsymyksestä voidaan vastata, miten sitä on ennenkin pärjätty ilman kenenkään apua ja menty vaan eteenpäin. Äidin omat tarpeet sivuutetaan, vaikka sillä hetkellä pari lempeää sanaa ja halaus olisi paikallaan.
Vauvavuodet ovat myös vertailun kulta-aikaa. Miten toisessa perheessä lapset nukkuvat jo omissa sängyissään läpi yön ja vanhemmilla on aikaa parisuhteelle. Toisaalla koti on aina siisti ja työpäivän jälkeen koko perhe jaksaa urheilla. Väitöskirjakin on valmisteilla. Joku kierrättää aina järjestelmällisesti ja ajallaan kaikki lasten pieniksi jääneet vaatteet ja tavarat. Riittämättömyyden tunne nousee helposti pintaan: miksi minä en pysty tuohon kaikkeen? Yhtä hyvin voisi kysyä itseltään miksi minun edes pitäisi pystyä. Haluaisinko oikeasti sitä? Mikä saa minut ajattelemaan, että pitäisi riittää enempään?
Vanhemmuus voi nostaa pintaan paitsi kauniita myös kipeitäkin lapsuusmuistoja. Milloin koin olevani hyväksytty? Sainko kehuja vain hyvistä suorituksista? Sainko lempeitä katseita, kun oli kiltti ja reipas? Se miten meitä on kohdeltu ja kuultu lapsuudessa, kulkee mukana matkassamme. Koenko työpaikalla olevani hyväksytty, kun olen suorittanut riittävästi työtehtäviä ja tehnyt töitä vielä vapaa-ajallakin?
Omien tarpeiden ja tunteiden tunnistaminen ei ole itsestään selvää. Ne voivat olla työnnettynä syvälle piiloon ja vaatia etsimistä. Omaan itseensä tutustuminen on saattanut jäädä vähiin. Saatamme toimia niin kuin olemme tottuneet toimimaan tai miten meidän odotetaan toimivan. Kun antaa aikaa itsetutkiskelulle, voi ymmärtää paremmin kuka ja millainen ihminen olen. Mitä juuri minä toivon ja tarvitsen? Olenko saanut sellaista vanhemmuuden mallia, jota haluan välittää eteenpäin omille lapsilleni?
Itsetuntemuksen kautta voi löytää omia rajoja ja vahvuuksia sekä ymmärrystä itseä kohtaan. Voi oppia kuulemaan ja tunnistamaan omaa sisäistä puhetta. Voi huomata, millaisissa tilanteissa käynnistyy negatiivinen puhe itseä kohtaan. Millä tavoin se vaikuttaa tunteisiini ja toimintaani? Kun ymmärtää itseään paremmin, voi suhtautua itseensä myötätuntoisemmin ja suoda itselle armollisempia ajatuksia. Minulla on lupa olla juuri tällainen kuin olen. Voin hyväksyä itseni heikkouksineni ja vapauttaa voimavarojani kohti omia tarpeita ja hyvinvointia. Voin suunnata toimintaani oman näköistä elämää kohti. Itsensä tunteminen ja omien tarpeiden esille tuominen on myös lapsen etu. Lapsikin voi saada mallia, että rakkautta ei tarvitse erikseen ansaita.
Vuosien jälkeen miettiessäni lasteni vauva-aikaa, tulee haikea ja kiitollinen olo. Miten ne vuodet menivät nopeasti näin jälkikäteen ajateltuna. Miten se olikaan ainutlaatuista aikaa. Mitä nyt sanoisin sille äidille, joka piteli esikoistaan sylissä ja toisella kädellä soseutti vihanneksia silmät sippuralla valvotun yön jäljiltä. Joka lapsen nukkuessa selvitteli vauvauinteja ja muskareita, jotta lapsella olisi riittävästi kehittäviä aktiviteetteja. Tuoreena äitinä tuntui, että on niin paljon kaikkea mistä tulee huolehtia, jotta lapsella on varmasti kaikki hyvin. Vuorovaikuttaakin pitäisi aktiivisesti. Nyt sanoisin sille äidille, että katso itseäsi armollisemmin. Tutustu itseesi uudelleen uudessa elämäntilanteessa. Oikaise kaikessa missä mahdollista. Lepää aina kun voit, jotta jaksat nauttia herkistä katseista, hassuista höpötyksistä, kestää rajoja ja huomiota hakevan lapsen kiukkua. Sanoisin, että olet ihan paras äiti juuri tuollaisena kuin olet.
Ystävieni terveiset sille pienen lapsen äidille, joka aikoinaan näytelmän väliajalla haaveili ”vankilan” omasta rajatusta tilasta ja lepopaikasta.
”Sä vedät superhyvin tuolla unen määrällä mitä saat. Älä murehdi, kaikki järjestyy kyllä! Ja muista nauttia!”
”Sanoisin, että tärkeintä on olla läsnä. Että sillä ei ole mitään väliä mitä kukaan ajattelee tai että onko ne tiskit koneessa. Sinä olet lapsesi ainoa ja paras äiti. Äitiys ei ole suoritus, se on kohtaamista, yhdessäoloa ja hetkessä olemista.”
”Kaiken ei tarvitse olla täydellistä. Ajan kanssa helpottaa.”
”Pidä huoli, että saat omaa aikaa ja aloita mielellään joogaaminen ja tai joku muu harrastus.”
”Puolison kanssa aiemmin sovitut jutut eivät välttämättä enää toimikaan. Älä tunne huonoa omatuntoa, jos haluat muuttaa niitä ja sopia ne uudelleen.”
”Pidä huolta itsestäsi.”
Itsemyötätuntoisia ajatuksia syksyyn!
Kirjoittaja Miia Lehtonen on pari- ja perhepsykoterapeutti, Maria Akatemian Työnjanoon! -hankkeen projektityöntekijä
Syyskuussa käynnistyy pienten lasten äideille ammatillisesti ohjattu vertaisryhmä, jossa paneudutaan itsetuntemustyöskentelyn avulla pienten lasten äitien elämäntilanteeseen, tunteisiin ja tarpeisiin sekä etsitään yhdessä voimavaroja ja mahdollisuuksia vaikuttaa oman elämän suuntaan.
Ryhmä on maksuton ja kokoontuu Helsingissä 30.9.2019 alkaen.
