Runsas kaksi vuotta sitten, helteisenä heinäkuun aamuna, sinusta tuli äiti. Äitiytesi alku oli aika raju, kun olit menehtyä synnytyskomplikaatioihin. Kokemus aivan ymmärrettävästi traumatisoi sinut.
Sen lisäksi, että yritit toipua synnytyksestä niin fyysisesti kuin henkisesti, koko maailmasi oli mullistunut. Identiteettisi oli muovautumassa uudelleen, parisuhteesi oli muuttunut vauvaperheeksi, ja yritit muodostaa yhteyttä tähän vastasyntyneeseen olentoon. Et oikein tiennyt, miten suhtautua muuttuneeseen ja vaurioituneeseen kehoosi ja mieleesi, uuteen elämäntilanteeseen, rooleihin ja dynamiikan muutokseen. Pinnalla pysyminen oli vaikeaa.
Koit itsesi niin kovin yksinäiseksi vastasyntyneen kanssa kotona. Tunsit, että maailma vain jatkaa kulkuaan, ja sinä makasit mielessäsi yhä siellä sektiosalissa. Mielestäsi kukaan ei oikeasti ymmärtänyt, mitä olit käynyt läpi. Sait kannustukseksi tarkoitettuja sanoja siitä, miten kaikki on nyt hyvin, lapsi on terve ja te olette elossa. Mutta kaikki ei ollut hyvin.
Olit väsynyt, peloissasi ja ahdistunut. Tunsit jatkuvaa riittämättömyyttä siitä, miten olla äiti. Vaadit itseltäsi jälleen täydellistä suoritusta. Kun et yltänyt mahdottomaan, koit epäonnistuneesi ja syyllistit itseäsi. Pelkäsit muiden vanhempien tuomitsevaa katsetta. Siksi olikin helpompi lukittautua neljän seinän sisään omien mörköjen ja sen vauvan kanssa.
Mutta yhteys muihin ihmisiin antaa paljon, oletko huomannut? Huomasitko, miten ystäväsi ottivat sinut vastaan, kun näytit todelliset tunteesi? Luota vain heihin. Ei tarvitse pärjätä yksin. Yhteys luo turvaa. Elintärkeän kokemuksen yhteenkuulumisesta.
Synnytystrauma ja vanhemmuus itsessään pulpautti pintaan valtavan määrän vihaa. Kauhistuit itsellesi aivan vierasta tunnetta. Välillä olit niin vihainen vauvalle, että mielesi teki ravistella häntä. Paiskata pinnasänkyyn. Säikähdit kammottavia ajatuksia ja aloit syyllistää ja ruoskia itseäsi. Mutta muistathan, että ajatus ei satuta ketään.
Aggressio on aivan tavallinen ja erittäin tärkeä tunne. Mutta kun et uskaltanut näyttää sitä ulospäin, patosit sitä ja se kääntyi sisäänpäin. Sisäänpäin kääntynyt aggressio on ollut armottomuutta itseäsi kohtaan, kamalaa vihapuhetta ja sisäisen kriitikon raipaniskuja. Lopulta painekattila purkautui myös ulospäin, vaikka kuinka pinnistelit pitääksesi sen vihan sisälläsi. Sait hallitsemattomia raivokohtauksia, jolloin paiskoit astianpesukoneen kantta ja mökötit puolisollesi päiväkausia. Onneksi pian tunnistit tilanteen ja hait niihin apua. Sinun mieleesi on painunut psykoterapeuttisi neuvo: Astianpesukoneen kannen paiskaisu ei satuta ketään, kun se ei ole kodin vallitseva olotila. Kun heti tapahtuneen jälkeen sanoitat tilanteen ja tunteesi lapsellesi ja pyydät anteeksi, hän oppii ymmärtämään, että hän on turvassa noissakin hetkissä. Lapsen kokemat tunteet eivät silloin puolestaan patoudu hänen sisäänsä ja jää käsittelemättä.
Tervettä aggressiota tarvitaan, jotta voit osoittaa, missä sinun ääriviivasi, rajasi kulkevat. Rajaton ihminen mukautuu vain kiinni muihin eikä pysty seisomaan omilla jaloillaan, koska ne eivät kanna. Niinhän sinäkin olet elänyt pienestä lapsesta saakka. Muistatko tarinan Näkymättömästä Ninnistä? Hänkin tarvitsi näkyväksi tulemiseen aggressiota töytäistessään Muumipapan mereen. Hän näytti, missä hänen rajansa kulkevat ja niin ne piirtyivät esiin kaikkien nähtäväksi. Aggressio on eteenpäin vievä voima, hyvin valjastettuna varsinainen voimapesä. Kun tunnistat rajasi ja näytät, missä ne kulkevat, myös lapsi pystyy mallintamaan sinulta tärkeän taidon: missä hänen rajansa kulkevat.
Vanhemmuus nosti pintaan myös kuristavan häpeän tunteen. Sellaista vuosikymmeniä pullottunutta homeisen hajuista häpeää, joka on syntynyt, kun olet ollut itse lapsi. Poskiasi alkoi kuumottaa, kurkkua kuristaa ja hiljalleen tuska valui koko kehoon, kun vain ajattelit omaa tarvitsevuuttasi ja lapsuudessa iskostunutta uskomusta kelpaamattomuudestasi. Kaipasit niin kipeästi lämpöä, rakkautta, turvaa, lohtua, hoivaa ja hyväksyntää. Mutta huomasithan sen, kun tarjosit kaikkea tuota sylissäsi olevalle vastasyntyneelle, tulit antaneeksi sitä kaikkea itsellesikin.
Lapsesi kautta sinun haavoittunut sisin, se pieni-Inka tuli aivan uudella tapaa näkyväksi. Sinä voit nyt tarjota hänelle sitä, mitä vaille hän on aikanaan jäänyt.
Käythän kuulolle sisäisen lapsesi kanssa:
Turva luo perustan lapsuudelle. Nyt sinulla on mahdollisuus tarjota sitä, niin omalle lapsellesi kuin itsellesi. Voit kasvaa turvattomasta lapsesta turvalliseksi vanhemmaksi ja aikuiseksi.
Ja katso nyt lastasi. Taapero, jolla on kaunein sielu, jonka tiedät. Hän lohduttaa kaveria, jolla on paha mieli. Hän pussaa ja sanoo, että rakastan sinua. Hänen puhtaan kupliva ilo tarttuu. Hän voi heittäytyä omiin leikkeihinsä tietäen, että olet ihan siinä lähellä. Hän uskaltaa hakea jo omia rajojaan ja testata sinun.
Katso sitten itseäsi. Sinä olet opetellut aidosti tunnistamaan tunteitasi. Kokemaan ja ilmaisemaan niitä. Istumaan niiden kanssa, toivottamaan tervetulleiksi. Olet kuokkinut niiden juuria ja kaatanut niihin saaveittain ravinnetta. Olet hoivannut itseäsi niin perkeleesti, että jo vain alat seistä vakaana omilla jaloillasi. Sisimmässäsi syvää tyyneyttä, onnea, luottamusta, kiitollisuutta ja ennen kaikkea rakkautta.
Hyvähän tästä tuli.
Ja muista nämä Eeva Kilven sanat:
”Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.”
Kirjoittaja:
Inka Ikonen
Toimittaja
Tutustu Inkaan:
Instagramissa @inka.ikonen
Blogissa Inka I
Inka Ikosen kuva: Eva-Liisa Orupõld.
