10. päivä syyskuuta vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää. Päivän tavoitteena on lisätä tietoisuutta itsetuhoisuudesta sekä tuoda tiedon lisäksi toivoa siitä, että apua on saatavilla.
WHO:n mukaan itsemurhia tehdään maailmassa vuosittain noin 800 000, ja 15-29-vuotiaiden kuolinsyynä itsemurha on toiseksi yleisin. Suomessa itsemurhat ovat vähentyneet merkittävästi viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, mutta tilastot ovat yhä kansainvälisessä vertailussa korkeita. Arvioiden mukaan yhtä itsemurhaa kohden tehdään yli 20 itsemurhayritystä. Yritykset jäävät usein katseilta piiloon, mutta tuottavat valtavaa kärsimystä, huolta ja epätoivoa sekä itsetuhoiselle ihmiselle että hänen läheisilleen.
Itsetuhoisuuden muodot eivät aina ole näkyviä. Niille yhteinen piirre on, että ne ovat itseen suunnattua emotionaalista tai fyysistä väkivaltaa. Itsetuhoisuus voi olla suoraa tai epäsuoraa itsen vahingoittamista, jonka taustalla on usein kipeitä ja vaikeita tunteita. Esimerkiksi fyysinen itseen kohdistuva väkivalta voi olla pyrkimys lievittää sietämätöntä ahdistusta, raivoa tai hätää. Äärimmillään itsetuhoisuus on suunnitelma tai päätös päättää oma elämä, tehdä itsemurha. Jollekin itsetuhoiset ajatukset saattavat tuoda hetkellistä lohtuakin tilanteessa, jossa omat voimavarat on venytetty äärimmilleen. Itsetuhoiset ajatukset ovat kuitenkin aina merkki siitä, että on tärkeää hakea omaan selviytymiseen tukea.
Moni vahingoittaa itseään myös suunnittelematta ja huomaamatta, ajatuksin ja tavalla, jolla katsoo ja kommentoi itseään. Näkymättömiin jäävä itsen vahingoittaminen voi olla itseen kohdistuvaa välinpitämättömyyttä, riskialtista käyttäytymistä, omien tarpeiden äärimmäistä huomiotta jättämistä ja jatkuvaa, itseä tuomitsevaa sisäistä puhetta. Itseymmärryksen lisääminen itseen kohdistuvasta aggressiosta ja väkivallasta onkin tärkeä askel kohti oman tunnesäätelyn, hyvinvoinnin sekä turvallisuuden tunteen vahvistamista.
Ihminen, joka on käyttänyt väkivaltaa toisia tai itseään kohtaan, kuvaa usein kokemustaan tilanteesta epätodelliseksi. ”Päässä sumenee”, ”ympärillä vain kohisee”. Tutkimusten perusteella tiedetäänkin, että ennen itsen vahingoittamista ihminen usein saattaa kokea dissosiatiiviseksi kutsuttua olotilaa, jolloin integraatio oman mielen ja kehon sekä ympäristön välillä heikkenee. Tuolloin oma toiminta ja ympäristö voivat tuntua oudoilta ja epätodellisilta. Tutkimusten mukaan dissosiatiivisuuden kokemus voi myös lisätä alttiutta päätöksenteon kapeutumiselle – Itsen vahingoittamisen päätös voi tuolloin vahvistua, vaikka tasaisemmassa tunnetilassa ajatus tuntuisi täysin etäiseltä ja epätodennäköiseltä. Itseen kohdistuvan väkivallan vähentämisessä tavoitteena onkin usein löytää keinoja vakauttaa ja sietää hetkittäisiä äärimmäisiä tunnetiloja – kunnes ne menevät ohi, kuten tiedämme kaikkein vaikeimpienkin tunteiden lopulta menevän.
Väkivallan, etenkin naisen tekemän, ollessa kulttuurissamme edelleen tabu, on sekä toisiin että itseen kohdistuvaa väkivaltaa vaikeaa ottaa puheeksi. Usein lähipiirin ja terveydenhuollon ammattilaisenkin voi olla vaikeaa tarttua toisen itsetuhoisuuteen, vaikka läheinen tai asiakas uskaltautuisi tarjoamaan tästä vihjeitä – ”Huomaako tämä ihminen hätäni”? Tärkeää onkin tiedostaa, että itsetuhoisista ajatuksista tai teoista kysymällä ei lisätä toisen ihmisen itsetuhoisuuden riskiä, vaan saatetaan tarjota juuri se kaivattu käsi, johon nojautuen ponnistaa pois äärimmäisen vaikeasta tilanteesta.
Työtä itseymmärryksen lisäämiseksi ja itseen kohdistuvan väkivallan katkaisemiseksi ei tarvitse tehdä yksin. Naisenvakivalta.fi -sivuston tietopankissa julkaistaan syksyn aikana osio itseen kohdistuvasta väkivallasta ja sen ehkäisemisestä. Oppaan tarkoituksena on toimia tukena myös avun hakemiseen.
Kirjoittaja Anna Lähdepuro on psykologi ja naisenväkivalta.fi -sivuston suunnittelija