“Sulkiessani oven isän luota lähtiessäni, kurkkuani kuristi enkä voinut olla miettimättä, muistaako isä varmasti syödä valmistamani päivällisen ja mitä jos hän kaatuu eikä osaa soittaa apua. Tämä ajatus seurasi minua läpi iltavuoron.”
Suomessa 28 prosenttia työvoimasta eli jopa 700 000 suomalaista auttaa tai pitää huolta omasta läheisestään työnsä ohella. Vähintään viikoittain läheisestään huolehtii joka kymmenes työikäisistä, eli yli 280 000 suomalaista. Kodin ulkopuolisia hoivavastuita aikuisista läheisistään on lähes 50 prosentilla 45–55-vuotiaista naispalkansaajista ja 37 prosentilla miehistä.
Erityisesti olisi syytä olla huolissaan keski-ikäisistä naisista, joille kasaantuu suurin osa hoivavastuusta. Useimmilla elämäntilanne on sellainen, jossa yhtä aikaa tulisi edistää uraa, kasvattaa lapsia, pitää huolta sosiaalisista suhteista ja omasta hyvinvoinnistaan ja harrastuksistaan sekä tämän lisäksi vielä huolehtia ikääntyneestä vanhemmastaan. Tilanne johtaa usein kuormittumiseen ja uupumiseen, sillä kiireisen arjen keskellä omat tarpeet ovat usein ne, joista nipistetään ensimmäisenä.
Työssäkäyvät läheisestään huolta pitävät henkilöt kuvailevat usein oman elämänsä olevan ikään kuin tauolla, mikä luonnollisesti aiheuttaa hiljaa kytevää turhautumista ja epätoivoakin, mutta näistä tunteista harvemmin puhutaan niiden aiheuttaman syyllisyyden ja ristiriitaisuuden vuoksi. Omaa puolisoa kun on luvattu rakastaa vastoinkäymisestä huolimatta ja oma äiti on se, joka kuunteli tyttären murheet vielä pitkälle aikuisuuteenkin. Omien tunteiden, toiveiden ja tarpeiden sanoittaminen ei kuitenkaan ole pois siitä rakkaudesta ja välittämisestä, jota omaa läheistään kohtaan kokee.
”Ryhmässä olen saanut hetkeksi riisua vastuulliset roolit ja puhua ääneen vaikeimmistakin tunteista ilman, että kukaan tuomitsee”, kertoi eräs asiakkaamme. Läheisenä työelämässä -hankkeessa olemme jo kolmen vuoden ajan saaneet auttaa työssäkäyviä läheishoivaajia yksilöllisen keskustelutuen ja vertaistukiryhmien muodossa. Erityisen hyödylliseksi asiakkaamme ovat kokeneet juuri vertaistuen. Haastavan elämäntilanteen aiheuttamien tunteiden peilaaminen samaa kokevien kesken koetaan korvaamattomana ja voimaannuttavana kokemuksena.
Ryhmässä saattaa olla esimerkiksi puolisoaan hoitavia tai omasta vanhemmastaan huolta pitäviä henkilöitä, mutta yhteistä kaikille on huoli läheisestä ja kuormitus, jota koetaan läheishoivan ja muun elämän yhdistämisestä. Huoli tulevaisuudesta ja toisaalta suru siitä, ettei tärkeä ihmissuhde ehkä enää koskaan tule olemaan samanlainen kuin ennen, ovat aiheita, joita koetaan tärkeäksi jakaa vertaisten kanssa. Tuomitsemattomuus ja armollisuus itseä ja muita kohtaan kulkee tärkeänä arvona läpi ryhmän, mikä madaltaa kynnystä avata kipeimpiäkin ajatuksia ja tunteita toisille. Kun oivaltaa, ettei ole yksin ajatustensa kanssa, vaan joku toinen käy läpi juuri samanlaisia ristiriitaisia myrskyjä mielessään, tuo se usein helpotusta ja lohtua.
Vertaistuki on korvaamatonta, mutta sen lisäksi läheishoivaajat kaipaavat ja tarvitsevat muutoksia yhteiskunnan rakenteisiin helpottamaan heidän kantamaansa hoivataakkaa. Nyt nähtävä suunta on huolestuttava ennen kaikkea vanhusten ja pitkäaikaissairaiden, mutta myös heistä huolehtivien läheisten kannalta. Sote-palvelujen karsiminen vaikuttaa aina myös palveluja tarvitsevien läheisten hyvinvointiin.
Vanhuksilta leikkaaminen ei vähennä palvelujen tarvetta, vaan siirtää vastuuta hoitotahoilta läheisille. Pahimmassa tapauksessa tämä vaikeuttaa koko lähipiirin tilannetta ja synnyttää uusia palvelutarpeita läheisten uupuessa. Tällöin säästöistä syntyy suurempi lasku, jonka maksamme myöhemmin kasvaneena palvelutarpeena. Palvelujen leikkausten kohdalla tulisi aina huomioida leikkausten vaikutus myös läheisiin ja pyrkiä ennaltaehkäisemään liian suuren hoivavastuun kasaantumista läheishoivaajille.
Kirjoittaja Vilma Kivimäki työskentelee Maria Akatemian ja Miina Sillanpään säätiön yhteisessä Läheisenä työelämässä -hankkeessa.