Oletko kauhistunut vihapuhe-ilmiöstä? Pelottavatko sinua raivoavat ihmiset, jotka internetin keskustelupalstoilla ja juttujen kommenttilaatikoissa pitävät sananvapauden lippua puolitangossa? Ilmiössä on jotain hyvin hämmentävää, uhkaavaa, mutta myös tuttua – eikö olekin?
Viha on yksi ihmisen perustunteista. Niitä ovat myös vaikkapa rauha, syyllisyys, into, välinpitämättömyys ja ilo. Miten mielellämme laitammekaan edelliseen listaan plus- ja miinusmerkkejä tunteiden eteen; ilo hyvä, viha paha; rauha hyvä, välinpitämättömyys paha! Asia ei kuitenkaan ole näin. Tunteet eivät itsessään ole positiivisia tai negatiivisia. Tunteet ovat vain tunteita.
”Äiti, minä vihaan sinua!”, huutaa eskarilainen. ”Niin minäkin vihaan joskus sinua”, miettii äiti omassa mielessään. ”Mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö rakastaisi sinua.”
Mistä viha kertoo? Mihin ihminen tarvitsee vihaa? Viha on tärkeä tunne ja asia ihmisen elämässä. Siinä on hyvää elämänvoimaa. Viha auttaa eskarilaista itsenäistymään vanhemmistaan. Äiti puolestaan tarvitsee vihaa, jotta omat rajat pitävät. Ettei kävisi niin, että joutuu toisten ylikävelemäksi.
Mutta mitä sitten tapahtuu, kun viha muuttuukin tuhoavuuden ja väkivallan kehäksi?
Oletko koskaan havahtunut siihen, että sinunkin omassa päässäsi pyörii non stop-vihapuhenauha? Miten sinä puhut itsellesi ja muille omassa ikiomassa pääkopassasi? Miten usein itse ulkoistat oman pahan olosi muihin? Ole rohkea ja katso peiliin. Me kaikki ylläpidämme omaa identiteettiämme viholliskuvalla tavalla tai toisella.
NE tekivät sitä ja tätä. Jos NIITÄ ei olisi, kaikki olisi hyvin. NE eivät tiedä, mitä tekevät.
Nämä ”ne” voivat olla päivästä riippuen esimerkiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolta, kansallisuutta tai eri mielipiteitä edustavia ihmisiä, jotka jo vaikka pelkällä olemassaolollaan nostavat meidän mielissämme esiin hulluuden – sen, joka haluaa säälimättömästi murskata ja tuhota.
Oikeassa olemisen ja oikeutuksen tunteet on voimakkaita ja vietteleviä.
Minulla on oikeus. Minua on loukattu. Minä olen oikeassa. Te olette väärässä.
On helpompaa nostaa omaa arvokkuuden kokemusta alistamalla ja alentamalla muita kuin kohdata omat vaikeat tunteet itsessään. Häpeä, syyllisyys, kauhu, itseinho, kateus. Vihapuhe elää ja voi hyvin meissä kaikissa.
Oletko koskaan miettinyt, miten paljon aikaa ja vaivaa päivässä kulutat muiden ihmisten mollaamiseen, arvostelemiseen, vertailemiseen ja oman paremmuuden/huonommuuden ylläpitämiseen? Se on paljon energiaa, paljon hukkaan menevää energiaa.
Mitä tapahtuisi, jos vaihtaisit sisäisen vihapuheesi muuhun äänitteeseen tai edes pysäyttäisit nauhan hetkeksi? Jos päättäisitkin, että tänään en arvostele mitään, enkä ketään? Jos katsoisitkin yhden päivän ajan kanssakulkijoita pehmein silmin? Tekisit periaatepäätöksen, että tässä ja nyt otan vastuun ja valitsen toisin. Edes hetkeksi, edes silloin tällöin.
Yhtä ikiaikaista kun ihmiselle on kyky raivoon ja hulluuteen, on hänellä kapasiteetti myötätuntoon ja empatiaan. Muutos ei lähde siitä, että osoittelemme toisiamme sormilla tai sillä, että nostamme joillekin sisäisen keskisormemme pystyyn.
Muutos lähtee siitä, että vahvistamme valoa itsessämme. Siitä, että väännämme sisäistä aurinkoa suuremmalle senkin uhalla, että toisten pimeys pelottaa.