Mediassa 28.10.2015: Vihaisuus on yhtä yleistä kuin masentuneisuus – Maria Lindroos Yle Puheen Lanttulataamo-ohjelman vieraana

”Väkivaltaisen käyttäytymisen taustalla on aina häpeää, syyllisyyttä, kauhua ja ahdistusta. Jokaisessa väkivaltaa käyttäneessä naisessa asuu kaltoinkohdeltu pikkutyttö”, kertoo Maria Akatemian kouluttaja, psykologi Maria Lindroos Yle Puheen Lanttulataamo-lähetyksessä 28.10.2015. Mukana ohjelmassa myös psykoterapeutti Teemu Ryhänen ja Maria Akatemian Demeter-asiakas ”Alli”. Toimittajana Heli Laaksonen. Ohjelma on kuunneltavissa Yle Areenassa http://areena.yle.fi/1-3115613

Tiedote: Maria Akatemia Vantaan Hyvinvointimessuilla 10.10.2015

10Maria Akatemia esitteli toimintaansa Vantaan Hyvinvointimessuilla 10.10.2015 Myyrmäessä. Messuja tukee Vantaan kaupunki, pääteemana oli vapaaehtoistoiminta. Verkostoiduimme myös muiden järjestöjen kanssa ja saimme lisää tietoa vantaalaisesta kansalaistoiminnasta ja kunnallisista palveluista. Vantaalaisista järjestöistä, vapaaehtoistoiminnasta ja tapahtumista osoitteessa: http://www.vantaalla.info

Tiedote: Demeter-työ esillä Tasa-arvopäivillä 1.-2.10.2015

Maria Akatemia osallistui Tasa-arvotiedon keskus Minnan (THL), sosiaali- ja terveysministeriön ja Valtakunnallisen tasa-arvoverkoston järjestämille Tasa-arvoasioiden neuvottelupäiville Helsingissä 1.-2.10.2015. Tasa-arvopäivien teemoina olivat mm. tasa-arvopolitiikka, tasa-arvotyön kehittäminen, tasa-arvohankkeet ja niiden rahoitus. Teemoja käsiteltiin puheenvuoroissa, keskusteluissa ja työpajoissa. Tilaisuus oli suunnattu kaikille tasa-arvoasioiden parissa työskenteleville ja niistä kiinnostuneille henkilöille. Demeter-työn koordinaattori Elina Rajaniemi esitteli Maria Akatemian ehkäisevää väkivaltatyötä tasa-arvopäivien Kokemuspörssissä.

Mediassa 3.9.2015: ”Nainen voi oppia raivoltaan” Demeter-työ Esse-lehdessä

Espoon seurakuntasanomien Esse-lehden 3.9.2015 artikkelissa esitellään Maria Akatemian naisten väkivaltaa ehkäisevää työtä, joka tähtää yhteyden saamiseen omiin tunteisiin. ”Ohjaamme tunteiden ja tarpeiden tunnistamiseen ja hyväksymiseen. Tunneyhteyden syntyessä saa kosketuksen kipeään häpeään, mutta löytää myös iloa. Naisten on usein vaikeaa suoda hyvää itselleen. Moni on kasvanut huolehtimaan muista” Haastateltuna on asiakas ja Maria Akatemian psykologi Maria Lindroos. Lue lisää artikkelista sivut 12-13.

Artikkeli 23.8.2015: ”Äiti, älä lyö” Demeter-työ esittelyssä Inhimillisissä uutisissa

Inhimillisten uutisten Kesäkiertue 2015 päättyi viime viikolla Maria Akatemiaan, kun Lorenz Backmanin luotsaama toimitus kävi tutustumassa Demeter-työhön. Vaativan, vaikeankin aiheen äärellä tehdään toivon työtä suurella sydämellä ja ilolla siitä, että aina on mahdollisuus muutokseen ja kasvuun, kertoivat Maria Akatemian Demeter-työn koordinaattorit Hanna ja Elina. Juttuun on haastateltu myös Satua, joka on saanut apua väkivaltaisuuteensa Demeter-työn kautta. Lue koko juttu: ”Äiti, älä lyö” Inhimillisiä Uutisia on Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama vaihtoehtomedia, jonka tarkoituksena on tehdä näkyväksi 800 järjestön tekemä inhimillisesti arvokas työ. Tänä kesänä Inhimilliset Uutiset on kiertänyt Suomea selvittämässä miten Suomi voi ja on nostanut otsikoihin hyviä tekoja ja tärkeitä ihmisiä. Avoin linja – valtakunnallinen päivystävä […]

Kannanotto 19.8.2015: Myös naisen tekemä väkivalta kannattaa tuoda julki

Helsingin Sanomat, Mielipide 19.8.2015 Pääkirjoituksessa (HS 11.8.) otettiin kantaa naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja elokuun alussa voimaan tulleeseen Istanbulin sopimukseen. Maria Akatemia tekee RAY:n tuella ehkäisevää väkivaltatyötä, Demeter-työtä, joka on tarkoitettu naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Naisen väkivalta on tabu, johon liittyy monia mielikuvia ja myyttejä: nainen on heikompi ja kykenemätön toiminaan väkivaltaisesti, nainen ei voi olla väkivaltainen omia lapsiaan kohtaan tai pienempikokoisena kohdella kaltoin kumppaniaan. Tämä estää naisia tulemasta kuulluiksi hakiessaan apua ja naisten uhreja saamasta apua puhuessaan tilanteestaan. Demeter-työstä saadun kokemuksen mukaan monet asiakkaiksi tulevat naiset ovat tulleet torjutuiksi muissa yhteiskunnan palveluissa väkivallan tekijöinä eivätkä ole saaneet […]

Tiedote 26.4.2015: Hyvä johtajuus alkaa itsetuntemuksesta

Maria Akatemia ry:n kuudennessa Prima Mater Symposiumissa 23.4.2015 käytiin keskustelua johtajuudesta. Hyvä johtajuus alkaa itsetuntemuksesta, oman historiansa ymmärtämisestä ja itsensä hyväksymisestä. Miten johdan itseäni? Millaisia valintoja teen päivittäisessä elämässäni? Hyvä johtajuus on palvelemista, joka pyrkii jäsenten ja koko yhteisön kukoistukseen. Johtaja antaa tilaa ja luo tilaisuuksia kasvuun ja kehittymiseen. Hyvä johtaja ei näe yksilöitä sellaisina kuin he ovat, vaan sellaisina, miksi he voivat tulla. Merkityksellisyys synnyttää hyvinvointia. Jokaiselle on suotava mahdollisuus liittyä ja olla rakentamassa jotakin suurempaa. Ihmisarvokkuuden kokeminen on edellytys ihmisyyden kestävälle kehitykselle. Ihminen on arvokas itsessään, sellaisena kuin hän on. Ihmisarvottomuuden kokemus aiheuttaa henkistä pahoinvointia. Jokaisella on tarve […]