Category: Tiedotteet 2018
Uutiskirje 10/2018: Uuden vuoden kynnyksellä
Vuosi on ollut tapahtumarikas ja luottavaisin mielin katsomme jo ensi vuoteen. Toiminnassa olevien asiakkaiden ja vapaaehtoistoimijoiden määrä on kasvanut, toiminnot ovat monipuolistuneet ja olemme saaneet iloita hienoista toiminnan tuloksista. Valtakunnalliset vaikuttavuuskiertueet ovat tavoittaneet yli 800 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia ehkäisevän väkivaltatyön tiimoilta. Saadun palautteen perusteella jatkuu kehittämistyö, jonka tuloksena pääsemme ensi vuonna käynnistämään myös uusia toimintoja. Kiitämme STEAn avustusehdotuksista sekä muista saaduista avustuksista vuodelle 2019. Uusista tuulista kerromme tulevissa uutiskirjeissä. Nyt on aika rauhoittua joulun odotukseen ja viettoon. Me Marialaiset haluamme toivottaa kaikille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Sari Nyberg, Maria Akatemian toiminnanjohtaja Lue vuoden 2018 viimeinen uutiskirje tästä
Katseita-blogissa: Nasty Women – Kun nainen piirtää rajansa
”Kuuntelen päivittäin ihmisten, nimenomaan naisten, liikuttavia ja rajujakin kasvutarinoita. Kuuntelen heidän suhdettaan omaan tunneilmaisuunsa ja vielä tarkemmin omaan aggressioonsa ja vihaansa. Viha, raivo ja aggressio ovat kenties olleet ”liikaa”, jotain joka täytyy sulkea pois. Niille ei ole ollut tilaa siinä maailmassa, jossa tytön tulee olla kiltti ja reipas. Aggressio on lapselle myös rakentava käyttövoima, oli se sitten muiden mielestä kuinka hankalaa tahansa. Kun oma aggressio ei ole sallittu, se kanavoituu myöhemmin tuhovoimina ja myös väkivaltana. Yhteiskuntamme tarvitsee kipeästi feminiinin voiman ja aggression tervettä, ja painotan sanaa t e r v e t t ä, haltuunottoa. Toteutetaan asioita hyvällä intentiolla. Ei […]
Uusia ihmisyyden asiantuntijoita: Maria Akatemian työnohjaaja- ja yhteisökehittäjäkoulutus päättyi
Maria Akatemian työnohjaaja- ja työyhteisökehittäjäkoulutus 2016-2018 päättyi 10.11. Onnittelemme lämmöllä ja ylpeydellä uusia syvän ihmisyyden ammattilaisia! Uudet työnohjaajat ja työyhteisökehittäjät ovat: Mika Arramies, Marja-Liisa Autio, Anita Karppi, Anna-Kaisa Kolu, Sointu Möller, Pia Paakkari, Katriina Rinkinen ja Pauliina Timonen. Seuraava ”Tulevaisuuden työnohjaaja yhteisödynamiikan ja johtajuuden kehittäjänä” -koulutus alkaa 22.3.2018. Lisätiedot koulutuksesta tästä. Voit ilmoittaa alustavan kiinnostuksesi koulutukseen: toimisto@maria-akatemia.fi, puh. 09 7562 2250. Kiitos opiskelijat kortistanne! ”Olette lähettäneet meidät lentoon – siipemme kantavat”. Kuvassa mukana työnohjaajakoulutuksen kouluttajat: Tua Weckström-Lundell, Sirpa Lautjärvi, Eivor Wallinvirta, Marjatta Grahn, Maria Lindroos ja Piia Ruutu.
Uutiskirje 9/2018: Verkon kautta tarjottavat palvelut ovat madaltaneet avunhakemisen kynnystä huomattavasti
Maaliskuussa 2017 käynnistettiin Maria Akatemiassa naisenväkivalta.fi verkkohanke, jossa työskennellään chat- ja videovälitteisesti. Toiminta täydentää ehkäisevää väkivaltatyötä, Demeteriä, joka on vuodesta 2003 lähtien tarjonnut Helsingissä ja Tampereella kasvokkain tapahtuvaa yksilö- ja ryhmämuotoista tukea. Verkkohankkeen myötä asiakasmäärä Demeter-toiminnassa on kasvanut vuodessa 60%. Asiakkaat ohjautuvat toimintaan mukaan Avoimen linjan päivystävän puhelin ja chat:n kautta. Chat on helpottanut avunhakemista ja toiminta tavoittaa asiakkaita Etelä-Suomesta Lappiin sekä ulkomailla asuviin ulkosuomalaisille asti. Verkkovälitteinen ehkäisevä väkivaltatyö täydentää parhaimmillaan asiakkaan kotikunnan palvelutarjontaa tai korvaa kokonaan puuttuvat palvelut. Maria Akatemian verkkotyö toimii samojen periaatteiden mukaisesti kuin kasvokkain tapahtuva työ. Samat asiakaskohtaamisen laatutekijät pätevät siinä: läsnäolo, kuuntelu ja uskallus kohdata ihmisyyden […]
Uutiskirje 9/2018: Rakennetaan yhteyttä sukupolvien välillä, mikä vahvistaa meitä kaikkia
Kun sukupolvet erkanevat toisistaan, syntyy kuilu. Esimerkiksi moni nuori kamppailee ilman vanhemman ihmisen tukea. Samalla meillä on iso joukko ikäihmisiä, joilla on elämänkokemuksensa tuomaa pääomaa. Ikäihmisten arvostuksen nostaminen ja sukupolviketjujen vahvistaminen on meistä kaikista kiinni. Se vahvistuu sillä, että olemme kiinnostuneita toisistamme ja haluamme tulla yhteen vuorovaikutuksen kautta. Maria Akatemia sukupolvi- ja senioritoimintaan voit tutustua seniorikouluttajiemme Marjatta Grahnin ja Marjukka Hakkolan Katseita-blogin kautta ja olemalla meihin yhteydessä. He luennoivat Malmin asukastalolla maanantaina 12.11. klo 12-13 teemalla Vanhenemisen kokemus, itsearvostus ja elämänkokemuksen jakaminen. Tervetuloa mukaan keskustelemaan ja voimistumaan marraskuussa! Sari Nyberg, Maria Akatemian toiminnanjohtaja Lue lisää: Maria Akatemian uutiskirjeestä 09/2018
Katseita-blogissa: Ikäihmisten arvokas henkinen pääoma ja nuorempien sukupolvien energia ja osaaminen ovat yhdessä vahva voima tulevaisuuden haasteisiin
Elämme nopeiden muutosten, talouden sekä tehokkuuden ohjaamaa ja ikuista nuoruutta ihannoivaa aikaa. Tällaisessa tehokkuuden kulttuurissa vanhat ihmiset ovat suuressa syrjäytymisvaarassa, kadottavat ikätietoisen tehtävänsä menneisyyden ja tulevaisuuden välillä välittäjänä olemisesta. Jos vanhat ihmiset eivät tavoita tärkeää tehtäväänsä elämänkokemuksensa välittäjänä he menettävät omanarvon tuntoaan ja kokemuksen merkityksellisyydestään. Tämä voi merkitä heille ennenaikaista henkistä haurastumista ja syrjään vetäytymistä. Tästä seuraa, että eri sukupolvet vieraantuvat toisistaan ja jäävät vaille sitä elämää vahvistavaa voimaa, mikä vain eri-ikäisten yhteydestä voi syntyä. Katseita-blogin kirjoittajat Marjukka Hakkola ja Marjatta Grahn toimivat Maria Akatemian seniorikouluttajina. Lue koko blogikirjoitus tästä. Tervetuloa Maria Akatemian Ikääntyneiden ääni esiin teemailtaan 11.10.2018 klo 17.00-19.30! Alustajana on emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä. Vapaa pääsy.
Tiedote: Tervetuloa Maria Akatemiaan viettämään Miina Sillanpään ja Kansalaisvaikuttamisen päivää ma 1.10.2018
Avoimet ovet ja keskustelutilaisuus Vietämme Miina Sillanpään ja Kansalaisvaikuttamisen päivää Helsingin toimistollamme Avointen ovien merkeissä klo 14.30-16.00. Maria Akatemian kehittämispäällikkö Maria Lindroos alustaa teemalla ”Miten katsot itseäsi, siten katsot muita”. Tervetuloa mukaan tutustumaan toimintaamme ja keskustelemaan! Osoite: Maria Akatemia, Fredrikinkatu 29 A 3. krs, 00120 Helsinki Ehkäisevä väkivaltatyö Naisen väkivalta – Tunnistamisen ja tunnustamisen haasteet ja tärkeys palveluverkostossa Luento- ja keskustelutilaisuus naisen väkivallasta sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille Hämeenlinnassa 1.10. klo 13-16. Chat on avoinna 1.10. Tarjoamme apua naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Keijun varjo nuorille naisille klo 14.30-16.30 Naisenväkivalta.fi klo 15-18 Seuraa meitä somessa #annahyvänkatseenkiertää #järjestöjenpäivä #miinasillanpää […]
Uutiskirje 8/2018: Avoimet ajankohtaiset keskustelutilaisuudet
Syyskaudella 2018 tarjoamme avoimia keskustelu- ja verkostoistumistilaisuuksia. Valitse sinulle sopiva päivä ja vinkkaa tilaisuuksista myös eteenpäin. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Ilmoittautumisohjeet ja tarkempi ohjelma löytyy linkkien takaa. Olet sydämellisesti tervetullut mukaan! – Du är hjärtligt välkommen med! Luento- ja keskustelutilaisuudet naisen väkivallasta sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille Tilaisuuden tavoitteena on tehdä Maria Akatemian naisten ehkäisevää väkivaltatyötä tutummaksi, lisätä työntekijöiden tietoisuutta naisen väkivallasta ja sen kohtaamisesta omassa työssä sekä tuoda yhteen alueen toimijoita. Hämeenlinnassa maanantaina 1.10. klo 13-16. Yhteistyössä: Kanta-Hämeen perhetyö ry. Lisätiedot Porissa maanantaina 29.10. klo 13-15. Yhteistyössä: Satakunnan sairaanhoitopiiri. Lisätiedot Lahdessa perjantaina 9.11. klo 10-13. Yhteistyössä: Miessakit ry ja Sosiaalialan osaamiskeskus Verso. Lisätiedot […]
Katseita-blogissa: Naiserityisyyskoulutus kutsuu tutkimaan sukupuolen syviä merkityksiä
Tietoisuuden lisääminen sukupuolen moninaisista laajoista ja syvistä alitajuisista merkityksistä itsessä, yhteisöissä ja yhteiskunnassa on välttämätöntä, jos mielii ymmärtää ihmistä osana monimutkaista maailmaamme. Ihmisen sisäisten ja ulkoisten vuorovaikutusverkostojen ymmärtäminen ja tiedostaminen sukupuolen kannalta on Maria Akatemian Naiserityisyyskoulutuksen tavoite. Koulutus on kutsunut vuosikymmenten ajan eri alojen ammattilaisia tutkimaan sukupuolta ja sen merkitystä yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnallisesti. Tavoitteena on tiedostaa sukupuolen merkitys osana ammatillista identiteettiä ja itsetuntemusta, suhteessa asiakastyöhön, johtajuuteen ja työyhteisöön sekä antaa välineitä sukupuolitietoiseen elämän tarkasteluun. Lue kehittämispäällikkö Maria Lindroosin blogikirjoitus tästä
Uutinen: Tervetuloa Nona Peuransola
Naisenväkivalta.fi -hankkeen suunnittelija Nona Peuransola esittäytyy: ”Hei kaikki! Olen aloittanut heinäkuussa asiakas- ja koulutustyön Naisenväkivalta.fi -hankkeessa. Olen hyvin kiitollinen, että saan olla osa tätä viisaiden asiantuntijoiden yhteisöä, jossa saan sekä oppia, että jakaa oppimaani. Koen, että aito asiantuntemus syntyy yhdistelemällä teoreettista tietoa, intuitiivisuutta, sekä omakohtaisten kokemusten tuomaa viisautta. Olen pitänyt voimaantumisvastaanottoani, erilaisia kursseja, luentoja sekä ryhmiä seitsemän vuotta, ja yhdessä näyttelijä Outi Mäenpään kanssa olemme luoneet Matkalla Näkyväksi -koulutuskonseptin. Noin kahdeksan vuotta sitten kiinnostuin tutkimaan hevosten roolia meidän ihmisten mentoreina. Sitä, kuinka hevonen voi tukea meitä matkalla aitoon itseemme nimenomaan puhtaassa olemisen tilassa tapahtuvan kohtaamisen kautta. Ja mikä valtava kasvuvoima […]
Tiedote: Haetaan ehkäisevän väkivaltatyön hankkeeseen hankekoordinaattoria
Haluatko tulla mukaan innostavaan ja innovatiiviseen työyhteisöön tekemään merkityksellistä työtä? Maria Akatemia ry hakee Keijun varjo -hankkeeseen (STEA 2016–2018) 15.10.2018-31.3.2019 ehkäisevän väkivaltatyön hankekoordinaattorin äitiysloman sijaista. Keijun varjo -hankkeen tavoitteena on ennaltaehkäistä nuorten naisten väkivaltaa, vahvistaa tunteiden tunnistamisen taitoja sekä tukea kehittymistä aikuisuuteen. Hanke kohdistuu 15–28 -vuotiaisiin nuoriin naisiin sekä nuorten naisten parissa työskenteleviin ammattilaisiin ja asiantuntijoihin. Työmuotoja ovat chat, yksilötyö ja vertaisryhmät. Hanke toteutetaan yhdessä Helsingin, Espoon ja Tampereen Tyttöjen Talojen kanssa. Toiminta ja asiakastyö tapahtuu sekä verkkoympäristössä, että toimipisteiden tiloissa. Keskeisiä työtehtäviä ovat hankkeen koordinoinnista vastaaminen yhteistyöstä vastaaminen hankkeen eri toimijoiden kesken verkostoyhteistyön toteuttaminen suunnittelutyön, kehittämisen, arvioinnin ja raportoinnin […]
Voi Hyvin 07/2018: ”Tämä aika haastaa meidät kasvamaan”
”Uutiset maapallon tilasta huolestuttavat ja ahdistavat. Ilmastonmuutosta ei ratkaista vain uusilla teknisillä keksinnöillä. Maria Akatemian perustaja, psykoterapeutti Britt-Marie Perheentupa sanoo, että myös ihmisen on muututtava. Hän puhuu eettisesti kestävästä ihmisyydestä, jonka kulmakivi on vastuunkanto. – Tämä aika haastaa meidät kasvamaan itsetuntemuksessa ja vastuunottamisessa. Entisiä turvasatamia ei ole enää samalla tavalla käytettävissä. On löydettävä jotain muuta kuin mihin olemme tottuneet.- – Elämme välivaihetta, jossa vanha on jäämässä taakse eikä uusi ole vielä puhjennut esiin. Harhailemme epävarmuudessa. Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa.-” Britt-Marien puheenvuoro Prima Mater Symposiumissa 25.4.2018 löytyy YouTubesta Lisää Britt-Marien ajatuksia Voi Hyvin lehdessä 07/2018 Lue verkkoartikkeli tästä
Mediassa: Naisen tekemä väkivalta
”Sanna, 40, menestyi urallaan ja pyöritti kaunista kotia, jossa hän käytti väkivaltaa – Naisten tekemä väkivalta on Suomessa tavallista, mutta ilmiötä ei tunnisteta, sanoo tutkija.” Helsingin Sanomien artikkeliin 29./30.8.2018 on haastateltu Maria Akatemian naisenväkivalta.fi -hankkeen asiantuntijaa ja kaksi Maria Akatemian itsetuntemusryhmästa apua saanutta naista. Ryhmässä opetellaan esimerkiksi sanoittamaan tunteita ja ymmärtämään lapsuuden vuorovaikutusmalleja. Kiltistä tytöstä voi kasvaa äiti, joka ei hillitse raivoaan – naisen käyttämä perheväkivalta on tabu, josta ei osata puhua. Iltalehden verkkoartikkelissa 29.8. nostetaan esille Maria Akatemialta apua saaneiden asiakkaiden kertomuksia. ”Mies uhrina on yhtä tabu kuin väkivaltainen nainen” – Jani erosi vaimostaan, koska ei kestänyt enää 20 vuotta […]
Uutiskirje 7/2018: Syyskauden avaus ja uusi toiminnanjohtaja
On aika suunnata katse kohti syyskautta pitkän kuuman kesän jälkeen. Maria Akatemiassa on kesän aikana aloittanut uutena toiminnanjohtajana Sari Nyberg. Tervetuloa Sari joukkoomme! Esittelemme viimeisimmässä uutiskirjeessä syksyn itsetuntemusryhmät ja ammatilliset koulutukset, uutuutena keskusteluilta Filocafé. Voit tavata meidät myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella; Hämeenlinnassa 1.10. ja Lahdessa 9.11. luennoimme Naisen väkivallasta. Kaikkiin tapahtumiin voit tutustua tässä. Innostusta ja voimia syyskaudelle! toivoo Maria Akatemian väki
Tiedote: Maria Akatemian uusi toiminnanjohtaja Sari Nyberg
Maria Akatemian uusi toiminnanjohtaja esittäytyy Hei, nimeni on Sari Nyberg ja olen aloittanut toiminnanjohtajana Maria Akatemiassa 30.7.2018. Kiitos kaikille ihanille Marialaisille, minut on otettu lämmöllä ja ystävällisyydellä vastaan. Maria Akatemiassa ollaan ajan hermoilla ja rohkeasti katsotaan tulevaisuuteen. Merkityksellinen työ ihmisen ja yhteisöjen hyvinvoinnin ja sisäisen kasvun osaamiskeskuksena sai minut kiinnostumaan ja innostuneena lähden uutena toiminnanjohtajana yhdessä työskentelemään vision ja mission mukaisesti. Maria Akatemia muodostaa kiinnostavan yhteisön, jossa kansalaistoiminta ja vahva asiantuntijuus yhdistyvät. Tämä kokonaisuus mahdollistaa perustehtävän toteuttamisen ja sen edelleen kehittämistä. Toiminnalla on vahvat juuret ja arvopohja, jonka päälle rakennetaan toimintaa edelleen. Kuka olen… Olen järjestötyön ja johtamisen ammattilainen. Viimeisimpänä […]
Mielipide, insändare Hbl 21.6.2018: Tabut kring kvinnors våld måste brytas nu
”När de hjälpsökande kvinnorna inte blir bemötta och tagna på allvar blir de ensamma med sin oro och ofta också med känslor av skuld och skam. Med anledning av artikeln om Catarina Diehls fina kortfilm En arg mors bekännelser (HBL 8.6) där Maria Akademi också nämndes, vill vi gärna notera att Maria Akademi har jobbat med de här frågorna sedan 2003. Då lade Akademins grundare, psykoterapeut Britt-Marie Perheentupa, i sitt arbete märke till att det fanns ett fenomen i samhället som ingen talade om, nämligen kvinnors våld, eller kvinnors aggressioner, som naturligtvis också kan ta sig förödande destruktiva uttryck. Det […]
Uutiskirje 6/2018: Kesä ja tulevat tapahtumat
Kesällä voi olla mukavaa suunnitella tulevia. Meille voit olla yhteydessä ja kysyä sinua askarruttavat asiat – Helsingin toimistomme on avoinna läpi kesän. Palvelumme ovat avoinna: Avoin Linja puh. 09 7562 2260 to 21.6., ti 26.6. ja to 28.6. klo 16-18, pe 29.6. klo 12-14. Kesätauko 30.7.-6.8. Keijun varjon chat päivystää viimeisen kerran ennen kesätaukoa ma 25.6. klo 15-17. Naisenväkivalta.fi chat avoinna 25.6.-10.8. maanantaisin klo 15-18. On aika rauhoittua ja kerätä voimia. Ihanaa kesää – Skön sommar! toivoo Maria Akatemian väki Lue uutiskirjeemme 6/2018 tästä
Katseita-blogissa: Radikaalin arvokkuuden jäljillä
”Uskalla kohdata asioita ja tunteita, jotka olet työntänyt sivuun. On tärkeää ymmärtää perimmäisesti, että ”tämäkin on osa elämääni”, arvottamatta kyseistä asiaa hyväksi tai pahaksi. Tämänkaltainen ymmärrys voi helpottaa vaikeiden asioiden hyväksymisessä. Se, että omasta elämästä irti leikattu tunne tai tapahtuma saa tulla osaksi omaa historiaa, vapauttaa käyttöösi valtavasti omia resurssejasi. Itsearvostus on jotain, mitä kukaan toinen ei voi koskaan antaa toiselle. Ei, vaikka kuinka rakastaisi. Itsensä puolella oleminen, omien elämänvaiheidensa kunnioitus ja kokemustensa ottaminen täysipainoisesti omaksi avaa reitin arvostaa itseään juuri sellaisena kuin on. Kukaan ei voi sitä tehdä puolestasi. Kun pääsee käsiksi syvempään itsearvostukseen, voi rentoutua elämänsä varaan ja […]
Blogginlägg: Sorg
”Filosofen Sören Kierkegaard skrev en gång att ”livet är inte ett problem som ska lösas utan en verklighet som ska upplevas.” Detsamma kan man säga om sorgen, den är, som jag ser på saken, inte ett problem, utan en verklighet inom var och en av oss. Sorg är ofta förknippad med skam, det är inte passande att vara för öppen med sin sorg.” Läs blogginlägget som Nina Kihlman, sakkunnig inom våldsförebyggande arbete och gestaltterapeut, har skrivit här
Tiedote: Pia Keiskin väitös hyväksyttiin Tampereen yliopistossa
Tampereen yliopistossa hyväksyttiin perjantaina 1. kesäkuuta 2018 terveystieteiden maisteri Pia Keiskin väitöskirja Perheväkivaltaa käyttäneen naisen minuus: Realistinen synteesi perheväkivaltakäyttäytymisen vähenemiseen tähtäävän intervention vaikutuksista. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimi Itä-Suomen yliopiston dosentti Kaisa Haatainen ja kustoksena professori Eija Paavilainen. Tutkimus pohjaa Maria Akatemian ehkäisevän väkivaltatyön ryhmäprosesseihin. Interventioon osallistuneet naiset ovat hakeneet apua, koska käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa lähisuhteissaan. Keiski keräsi tietoa naisten kokemuksista 130:lta tutkimusluvan antaneelta naiselta kyselylomakkeella (PVISS -mittari), joka on kehitetty yhteistyössä Maria Akatemian kanssa tutkimusta silmällä pitäen. Kysely on täytetty ryhmän aluksi, lopuksi ja kuuden kuukauden kuluttua seurannassa. Lisäksi Keiski haastatteli 19 intervention läpikäynyttä naista. Tutkimus yhdistää siis laadullista ja määrällistä aineistoa. Keiskin lektiossa nousi esille vielä […]
Väitöskirja: Nainen perheväkivallan tekijänä
TtM Pia Keiski väittelee aiheesta Perheväkivaltaa käyttäneen naisen minuus: Realistinen synteesi perheväkivaltakäyttäytymisen vähenemiseen tähtäävän intervention vaikutuksista 1.6.2018 Tampereen yliopistossa. Aineistonaan Keiskillä on ollut Maria Akatemia ry:n asiakkaita – naisia, jotka ovat hakeneet apua omaan väkivaltaisuuteensa ja siitä irti pääsemiseen. Tavoitteena tutkimuksella oli lisätä tietoisuutta naisista perheväkivallan tekijöinä sekä arvioida ja kuvata auttavan ryhmän tuloksia. Tutkimuksen tulos voidaan Keiskin sanoin kiteyttää näin: ”Perheväkivaltaa käyttäneillä naisilla on lapsuudestaan kaltoinkohtelukokemuksia, jotka näyttäytyvät heidän aikuisuuden minuudessaan. Naisilla on lapsuuden kaltoinkohtelukokemusten lisäksi aikuisuudesta parisuhdeväkivaltakokemuksia. Naisten on vaikea saada perheväkivaltakäyttäytymiseensä apua. Osallistuessaan perheväkivaltakäyttäytymisen vähenemiseen tähtäävään interventioon naiset työstävät kokemuksiaan itsetuntemustyöskentelyn menetelmin. Naiset hyötyvät interventiosta, ja tulokset […]
Tiedote: Haemme toiminnanjohtajaa
Tule työskentelemään osaavien ihmisten tukemana hyvään yhteisöön. Maria Akatemia ry on ihmisten ja yhteisöjen kestävää hyvinvointia edistävä yleishyödyllinen asiantuntija- ja kansalaisjärjestö. Olemme valtakunnallinen toimija, toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä ja Tampereella. Toimintaamme toteutetaan pääasiassa Veikkaus-varoin. Haemme yhdistykselle toiminnanjohtajaa nykyisen toiminnanjohtajan siirtyessä uusiin tehtäviin. Osaat johtaa asiantuntijaorganisaatiota ja sinulla on kyky osallistaa. Ymmärrät hyvän vuorovaikutteisen henkilöstöjohtamisen merkityksen. Otat luontevasti vetovastuun toiminnan vaikuttavuuden perustelusta ja rahoituksen hankinnasta. Ymmärrät verkottumisen merkityksen. Kaiken tämän substanssiosaamisen lisäksi osaat hyvän taloudenpidon. Olet valmis myös perehtymään Maria Akatemian perusfilosofiaan ja sen kehittämiseen. Toiminnanjohtajan tehtävä edellyttää soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai vastaavaa koulutusta ja vankkaa työkokemusta. Sosiaali- ja terveysalan tuntemus katsotaan eduksi. […]
Maria Akatemian uutiskirje 4/2018: Koulutuksia, kuulumisia
Uutiskirjeessä ajankohtaisia asioita, toukokuun tapahtumat, syksyn ammatilliset koulutukset ja ryhmät, koottuja haastatteluja mediassa… Lue Maria Akatemian uutiskirje tästä Valoisaa kevään jatkoa, toivoo Maria Akatemian väki
Katseita-blogissa: Symposium, yhteiset pidot Suomessa ja maailmassa
Maria Akatemia järjesti seitsemännen Symposiuminsa 25.4.2018 Arabianrannassa yrkeshögskola Arcadassa. Puhujina kuultiin muun muassa presidentti Tarja Halosta, presidentti Martti Ahtisaaren toimistosta johtaja Riikka Marjamäkeä sekä Maria Akatemian perustajajäsen psykoterapeutti Britt-Marie Perheentupaa. Yhtenäinen, kestävä maailma ei rakennu kuitenkaan ilman tahtoa, työtä ja tutkimusta, kuten symposiumissa puhunut presidentti Tarja Halonen painotti. Globaalilla tasolla yksi avaintekijä on naisten asema. Presidentti Halonen sanoi, että tässä asiassa ollaan koko ajan menty eteenpäin, tosin muutokset vaativat vielä vuosikymmeniä. Halonen huomautti, että vaikka Suomella on tasa-arvossa hyvä maine maailmalla, niin pinnan alta löytyy se toinen todellisuus, se vaiettu, joka on purskahtanut pintaan viime aikoina me to -kampanjan kautta. Se voisi saada myös toisenlaiset kasvot, juuri henkisen vaiennetun väkivallan kasvot, […]
Tiedote: Miten säilyttää ihmisyys tässä ajassa?
Maria Akatemia ry:n seitsemäs Prima Mater Symposium teemalla Haasteena eettisesti kestävä ihmisyys 25.4.2018 kokosi eri alojen ihmiset yhteiseen keskusteluun keinoista, joiden avulla voimme toimia ihmisyyden kestävän kehityksen puolesta ja rakentaa tulevaisuuden hyvinvointia. Symposiumin puhujia olivat presidentti Tarja Halonen, TH Globaalin kestävän kehityksen säätiö; Britt-Marie Perheentupa, Maria Akatemia ry:n perustaja ja psykoterapeutti; Riikka Marjamäki, johtaja, Presidentti Ahtisaaren toimisto, CMI; Jukka Leppänen, tutkimusjohtaja, Tampereen yliopisto; Maria Lindroos, kehittämispäällikkö, Maria Akatemia; Freia Luminka ja Maija Isosaari, suunnittelijat, Naisenväkivalta.fi, Maria Akatemia ja Johanna Ellonen, sairaanhoito-opiskelija, Arcada UAS. Britt-Marie Perheentupa aloitti symposiumin herättävällä puheenvuorollaan eettisestä ihmisyydestä. Eettinen ihmisyys on ymmärrystä siitä, mitä on olla ihminen […]
Haetaan ehkäisevän väkivaltatyön hankkeeseen suunnittelijaa tekemään asiakas- ja kehittämistyötä
Haluatko tulla mukaan innostavaan ja innovatiiviseen työyhteisöön tekemään merkityksellistä työtä? Ehkäisevän väkivaltatyön Naisenväkivalta.fi hankkeeseen (STEA 20172019) haetaan äitiyslomasijaista ajalle 2.7.2018- 26.5.2019. Naisenväkivalta.fi hanke tarjoaa apua naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Työmuotoja ovat chat, videokeskustelut ja verkkovertaisryhmät. Kolmivuotinen hanke on alkanut 1.3.2017. Verkkopalvelun avulla tarjotaan tietoa ja tukea naisten väkivaltaisuuteen oikeaaikaisesti sekä lisätään tietoisuutta naisten väkivallasta. Verkkopalvelu mahdollistaa avun tarjoamisen valtakunnallisesti. Tehtäviisi kuuluu yhdessä koordinoivan suunnittelijan kanssa: hankkeen asiakastyö: sen suunnittelu, toteuttaminen, kehittäminen sekä arviointi verkkopalvelun suunnittelu ja edelleen kehittäminen hankkeen koulutus-, viestintä- ja vaikuttamistyö vapaaehtoisten kouluttaminen sekä ohjaaminen Sinulla on Ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntijuutta ja kokemusta ehkäisevän väkivaltatyön […]
Tiedote: Maria Akatemian hallitus 2018
Maria Akatemian sääntömääräinen vuosikokous on pidetty 19.4.2018 Kokouksessa käsiteltiin yhdistyksen sääntöjen mukaiset asiat. Hyväksyttiin tilinpäätös ja vahvistettiin toimintasuunnitelma ja talousarviot. Hallituksen esitys yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttiin. Maria Akatemian hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Kati Pajamäki. Hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin Sirkka-Liisa Kivelä ja Pasi Pollari. Hallituksessa jatkavat Maria Lindroos, Piia Ruutu, Hanna Sarakorpi, Annika Stadius ja Markku Tynkkynen. Hallituksen varsinaisille jäsenille ei valita varajäseniä. Hallituksen esittelijänä ja sihteerinä toimii yhdistyksen toiminnanjohtaja Tiina Simons. Onnea valituille!
Uutiskirje: Kevään uutiset ja tapahtumat
Kevätkausi on tuonut uusia tuulia. Olemme ylpeitä, että STEA (Veikkauksen varoilla) on lisännyt rahoitustaan Maria Akatemialle. Olemme voineet lisätä ja kehittää ehkäisevän väkivaltatyön toimintaa. Helsingin toimistolla on aloittanut 5.3. Demeter-asiakastyöntekijänä psykologi Henna Honkanen ja 1.4. aloittaa Maria Akatemian kehittämispäällikkönä psykologi Maria Lindroos. Toimimme aktiivisesti oikeudenmukaisen, tasa-arvoisen, turvallisen ja väkivallattoman yhteiskunnan edistämiseksi. Kiitos kuuluu kaikille Maria Akatemian toimintaan osallistuville, sinullekin! Valoisaa kevättä ja iloista pääsiäisen aikaa, toivoo Maria Akatemian väki Lue uutiskirje tästä Kevään tapahtumat
Kannanotto 19.3.2018: Nuorten mielenterveyspalveluihin on satsattava
Eri tutkimusten mukaan noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä ja ne ovat THL:n mukaan koululaisten ja nuorten aikuisten tavallisimpia terveysongelmia. Olemme huolestuneita siitä, että nuorten mahdollisuudet päästä mielenterveyspalveluihin ovat entisestään heikentyneet. Tämä näkyy järjestöjen tekemässä työssä siten, että järjestöjen palveluihin ohjautuu yhä huonokuntoisempia nuoria. Itseään vahingoittavan tai traumaoireissa dissosioivan nuoren kannattelu turvallisella ja toimivalla tavalla esimerkiksi vertaisryhmässä järjestötyön puitteissa on mahdotonta. Keijun varjo -hanke ennaltaehkäisee tyttöjen ja nuorten naisten väkivaltaa. Nuorten vertaisryhmissä ja matalan kynnyksen chatissa vahvistetaan nuorten tunteiden tunnistamista ja tuetaan kehittymistä aikuisuuteen. Työtä toteutetaan yhteistyössä Helsingin, Espoon ja Tampereen Tyttöjen Talojen kanssa. Hankkeessa on havaittu, että […]
Tiedote: Prima Mater Symposium 25.4.2018
Maria Akatemia ry järjestää seitsemännen Prima Mater Symposiumin, joka kokoaa eri alojen ihmiset yhteiseen keskusteluun. Haluamme herättää toivoa yksilöissä, perheissä, yhteisöissä ja koko yhteiskunnassa. Maailmaa ravistelevat ilmiöt ovat suurimmaksi osaksi ihmisen toiminnasta lähtöisin niin hyvässä kuin pahassa. Havahtumisen ja oppimisen haasteena on oivaltaa, että olemme itse avaintekijöitä valintojen tekemisessä, vahinkojen hillitsemisessä ja mahdollisuuksien rakentamisessa. Symposiumissa keskustelemme yhdessä keinoista, joiden avulla voimme toimia ihmisyyden kestävän kehityksen puolesta ja rakentaa tulevaisuuden hyvinvointia. Olet sydämellisesti tervetullut! Paikka Ammattikorkeakoulu Arcada, Jan-Magnus Janssonin aukio 1, 00560 Helsinki (Arabianranta) Aika keskiviikko 25.4.2018 klo 9.00-15.45 Prima Mater symposium 25.4.2018 ohjelma Ohjelma 8.30-9.00 Ilmoittautuminen 9.00-9.10 Tervetuloa […]
Tiedote 16.2.2018: Maria Akatemia on mukana Helsingin kaupungin väkivaltakampanjassa
Maria Akatemia on mukana Helsingin kaupungin kampanjassa lähisuhdeväkivaltaa vastaan. Kampanjan teemana on tänä vuonna Toimi ennen kuin väkivalta karkaa käsistäsi. Kampanjan tavoitteena on puuttua lähisuhteissa tapahtuvaan väkivaltaan ennaltaehkäisevästi – ennen kuin se ”karkaa käsistä”. Kampanjaan kuuluu kadunvarsilla esillä oleva juliste sekä YouTubessa ja Finnkinon elokuvateattereissa viikoilla 8 ja 9 esitettävä tietoisku. Kaikki kampanjamateriaalit ovat nähtävissä myös kampanjan omilla sivuilla osoitteessa www.kotivakivalta.fi Kampanja avattiin perjantaina 16.2. tiedotustilaisuudessa. Tilaisuudessa korostettiin, että väkivalta tulee ottaa puheeksi avoimesti ja demonisoimatta, jotta väkivallan tekijä ymmärtää ja uskaltaa hakea itselleen apua. Väkivalta on ehkäistävissä. Tarjoamme Maria Akatemiassa ehkäisevää väkivaltatyötä naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Päivystäjiimme voi […]
Tiedote 7.2.2018: Haetaan kehittämispäällikköä
Maria Akatemia ry on ihmisten ja yhteisöjen kestävää hyvinvointia edistävä yleishyödyllinen asiantuntija- ja kansalaisjärjestö. Olemme valtakunnallinen toimija, toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä ja Tampereella. Haemme yhdistykselle osa-aikaista kehittämispäällikköä (40%) vahvistamaan järjestölähtöistä kehittämistyötämme. Tehtäviisi kuuluu: – Toiminnan sisältöjen kehittäminen, uusien hankkeiden kehittäminen ja hankkeiden kiinnittäminen yhdistyksen perustehtävään – Tuki tiimien asiakastyölle – Asiakastyöstä saatavan tiedon tutkiminen ja hyödyntäminen – Toiminnan vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointi, seuranta sekä laatutyö – Materiaalin tuottaminen (arviointikoosteet, raporttien laadinta, yhteenvedot, kannanotot, ym.) Sinulla on: – Osaamista ja kokemusta kehittämis- ja arviointityöstä – Vahvaa näyttöä laatuosaamisesta – Osaamista sisältöjen luomisesta ja suunnitelmien toimeenpanosta – Kehittävää ja yhteisöllistä työotetta – Rohkeaa, aloitteellista ja itsenäistä työasennetta – Hyvät yhteistyö-, […]
Meddelande 1.2.2018: Telefonjour även på svenska fredagar kl. 12-14
Maria Akademi erbjuder med stöd av Veikkaus (förut Penningautomatföreningen) avgiftsfria och konfidentiella tjänster för kvinnor som använder våld eller är rädda för att använda våld. I vårt arbete stöder vi kvinnor att ta ansvar för sina egna känslor och sitt eget beteende. Klientarbetet är indelat i tre faser: en telefonjour, tre till fem kartläggande individuella samtal och en stödgrupp som leds av en specialutbildad terapeut. Från och med fredagen 2 februari 2018 erbjuder vi också telefonjouren och individuella samtal på svenska. Ring oss på tel. 09 7562 2260 tis och ons kl. 16-18 (finska, engelska), fre kl. 12-14 (finska, svenska, […]
Tiedote 9.1.2018: haetaan ehkäisevän väkivaltatyön asiakastyöntekijä
hkäisevän väkivaltatyön asiakastyöntekijä naisille suunnattuun ehkäisevään väkivaltatyöhön Haemme Demeter-tiimiin (RAY/STEA 2003-) asiakastyöntekijää (100 %) toteuttamaan asiakas-, koulutus- sekä kehittämistyötä. Tehtäviisi kuuluu Demeter-yksilötyö, ammatillisesti ohjattujen Demeter-vertaisryhmien ohjaus, vertaistoiminnan kehittäminen, kouluttaminen sekä muut asiantuntijatehtävät. Työsi sijoittuu ehkäisevän väkivaltatyön työmuotoon ja olet osa Demeter-tiimiä. Työotteemme on yhteisöllinen ja innovatiivinen. Sinulla on: – Ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntijuutta ja kokemusta ehkäisevän väkivaltatyön asiakastyöstä sekä ryhmien ohjaamisesta – Tietoa ja ymmärrystä naiserityisyydestä – Rohkeaa, aloitteellista ja itsenäistä työotetta – Hyviä yhteistyö- sekä vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja – Kykyä ja halua vastata Demeter-työn haasteisiin – Kehittävää ja yhteisöllistä työotetta Edellytämme sinulta soveltuvaa korkeakoulutasoista tutkintoa sekä psykologin tai terapeutin soveltuvaa koulutusta. Työ edellyttää sitoutumista säännölliseen […]