”Vanhemmuus herättää monenlaisia tunteita, joita saakin olla. Lapsen ja häntä hoitavan vanhemman suhde on läheisyydessään ja myönteisyydessään ainutlaatuinen. Rakkaus omaan lapseen syvenee vähitellen ja eri ihmisillä eri tahtiin. Pienen lapsen hoitaminen ympäri vuorokauden on vaativaa. Ylikuormittuminen, yksin jääminen ja muun muassa epätasainen vastuunjako perheessä luovat jo sinänsä riskitekijöitä vanhemman jaksamiseen. Jos vanhemman taustalla on myös paljon vaikeita, käsittelemättömiä tunteita, traumoja, oman lapsuuden haavoittavia kokemuksia, ne voivat aktivoitua uudessa elämäntilanteessa ja ilmetä muun muassa väkivaltana.
Häpeä, syyllisyys ja yksin pärjäämisen kulttuuri nostavat kynnystä ottaa puheeksi vaikeimpia tunteita ja huolia, joita vanhemmuus herättää. Ei ole helppoa myöntää, että huomaa toimivansa lapsen kanssa vuorovaikutuksessa haavoittavasti; juuri sillä tavoin, miten ajatteli, että ei koskaan itse toimisi. Tekee samalla tavoin, kuin itseä kohtaan on toimittu esimerkiksi tilanteessa, jossa lapsi tuo esiin vihan ja aggression tunteita. Vanhemman vaativa tehtävä on toimia lapsen tunteiden sanoittajana, mutta miten sanoittaa tunteita, joita ei olekaan itse saanut koskaan lapsena näyttää? Silloin esimerkiksi lapsen kiukuttelu voi aiheuttaa vanhemmassa kohtuuttoman suuren tunnereaktion suhteessa tilanteeseen.”
Maria Akatemian ehkäisevän väkivaltatyön vastaavan Hanna Kommerin ja THL:n tutkimuspäällikkö Tuovi Hakulisen koko Katseita-blogikirjoitus luettavissa tästä