Uutiskirje: Kevään uutiset ja tapahtumat

Kevätkausi on tuonut uusia tuulia. Olemme ylpeitä, että STEA (Veikkauksen varoilla) on lisännyt rahoitustaan Maria Akatemialle. Olemme voineet lisätä ja kehittää ehkäisevän väkivaltatyön toimintaa. Helsingin toimistolla on aloittanut 5.3. Demeter-asiakastyöntekijänä psykologi Henna Honkanen ja 1.4. aloittaa Maria Akatemian kehittämispäällikkönä psykologi Maria Lindroos. Toimimme aktiivisesti oikeudenmukaisen, tasa-arvoisen, turvallisen ja väkivallattoman yhteiskunnan edistämiseksi. Kiitos kuuluu kaikille Maria Akatemian toimintaan osallistuville, sinullekin! Valoisaa kevättä ja iloista pääsiäisen aikaa, toivoo Maria Akatemian väki Lue uutiskirje tästä Kevään tapahtumat 

Kannanotto 19.3.2018: Nuorten mielenterveyspalveluihin on satsattava

Eri tutkimusten mukaan noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä ja ne ovat THL:n mukaan koululaisten ja nuorten aikuisten tavallisimpia terveysongelmia. Olemme huolestuneita siitä, että nuorten mahdollisuudet päästä mielenterveyspalveluihin ovat entisestään heikentyneet. Tämä näkyy järjestöjen tekemässä työssä siten, että järjestöjen palveluihin ohjautuu yhä huonokuntoisempia nuoria. Itseään vahingoittavan tai traumaoireissa dissosioivan nuoren kannattelu turvallisella ja toimivalla tavalla esimerkiksi vertaisryhmässä järjestötyön puitteissa on mahdotonta. Keijun varjo -hanke ennaltaehkäisee tyttöjen ja nuorten naisten väkivaltaa. Nuorten vertaisryhmissä ja matalan kynnyksen chatissa vahvistetaan nuorten tunteiden tunnistamista ja tuetaan kehittymistä aikuisuuteen. Työtä toteutetaan yhteistyössä Helsingin, Espoon ja Tampereen Tyttöjen Talojen kanssa. Hankkeessa on havaittu, että […]

Tiedote: Prima Mater Symposium 25.4.2018

Maria Akatemia ry järjestää seitsemännen Prima Mater Symposiumin, joka kokoaa eri alojen ihmiset yhteiseen keskusteluun. Haluamme herättää toivoa yksilöissä, perheissä, yhteisöissä ja koko yhteiskunnassa. Maailmaa ravistelevat ilmiöt ovat suurimmaksi osaksi ihmisen toiminnasta lähtöisin niin hyvässä kuin pahassa. Havahtumisen ja oppimisen haasteena on oivaltaa, että olemme itse avaintekijöitä valintojen tekemisessä, vahinkojen hillitsemisessä ja mahdollisuuksien rakentamisessa. Symposiumissa keskustelemme yhdessä keinoista, joiden avulla voimme toimia ihmisyyden kestävän kehityksen puolesta ja rakentaa tulevaisuuden hyvinvointia. Olet sydämellisesti tervetullut! Paikka  Ammattikorkeakoulu Arcada, Jan-Magnus Janssonin aukio 1, 00560 Helsinki (Arabianranta) Aika  keskiviikko 25.4.2018 klo 9.00-15.45 Prima Mater symposium 25.4.2018 ohjelma  Ohjelma 8.30-9.00      Ilmoittautuminen 9.00-9.10      Tervetuloa […]

Tiedote 16.2.2018: Maria Akatemia on mukana Helsingin kaupungin väkivaltakampanjassa

Maria Akatemia on mukana Helsingin kaupungin kampanjassa lähisuhdeväkivaltaa vastaan. Kampanjan teemana on tänä vuonna Toimi ennen kuin väkivalta karkaa käsistäsi. Kampanjan tavoitteena on puuttua lähisuhteissa tapahtuvaan väkivaltaan ennaltaehkäisevästi – ennen kuin se ”karkaa käsistä”. Kampanjaan kuuluu kadunvarsilla esillä oleva juliste sekä YouTubessa ja Finnkinon elokuvateattereissa viikoilla 8 ja 9 esitettävä tietoisku. Kaikki kampanjamateriaalit ovat nähtävissä myös kampanjan omilla sivuilla osoitteessa www.kotivakivalta.fi  Kampanja avattiin perjantaina 16.2. tiedotustilaisuudessa. Tilaisuudessa korostettiin, että väkivalta tulee ottaa puheeksi avoimesti ja demonisoimatta, jotta väkivallan tekijä ymmärtää ja uskaltaa hakea itselleen apua. Väkivalta on ehkäistävissä. Tarjoamme Maria Akatemiassa ehkäisevää väkivaltatyötä naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Päivystäjiimme voi […]

Tiedote 7.2.2018: Haetaan kehittämispäällikköä

Maria Akatemia ry on ihmisten ja yhteisöjen kestävää hyvinvointia edistävä yleishyödyllinen asiantuntija- ja kansalaisjärjestö. Olemme valtakunnallinen toimija, toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä ja Tampereella. Haemme yhdistykselle osa-aikaista kehittämispäällikköä (40%) vahvistamaan järjestölähtöistä kehittämistyötämme. Tehtäviisi kuuluu: – Toiminnan sisältöjen kehittäminen, uusien hankkeiden kehittäminen ja hankkeiden kiinnittäminen yhdistyksen perustehtävään – Tuki tiimien asiakastyölle – Asiakastyöstä saatavan tiedon tutkiminen ja hyödyntäminen – Toiminnan vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointi, seuranta sekä laatutyö – Materiaalin tuottaminen (arviointikoosteet, raporttien laadinta, yhteenvedot, kannanotot, ym.) Sinulla on: – Osaamista ja kokemusta kehittämis- ja arviointityöstä – Vahvaa näyttöä laatuosaamisesta – Osaamista sisältöjen luomisesta ja suunnitelmien toimeenpanosta – Kehittävää ja yhteisöllistä työotetta – Rohkeaa, aloitteellista ja itsenäistä työasennetta – Hyvät yhteistyö-, […]

Meddelande 1.2.2018: Telefonjour även på svenska fredagar kl. 12-14

Maria Akademi erbjuder med stöd av Veikkaus (förut Penningautomatföreningen) avgiftsfria och konfidentiella tjänster för kvinnor som använder våld eller är rädda för att använda våld. I vårt arbete stöder vi kvinnor att ta ansvar för sina egna känslor och sitt eget beteende. Klientarbetet är indelat i tre faser: en telefonjour, tre till fem kartläggande individuella samtal och en stödgrupp som leds av en specialutbildad terapeut. ​Från och med fredagen 2 februari 2018 erbjuder vi också telefonjouren och individuella samtal på svenska. Ring oss på tel. 09 7562 2260 tis och ons kl. 16-18 (finska, engelska), fre kl. 12-14 (finska, svenska, […]

Tiedote 9.1.2018: haetaan ehkäisevän väkivaltatyön asiakastyöntekijä

hkäisevän väkivaltatyön asiakastyöntekijä naisille suunnattuun ehkäisevään väkivaltatyöhön Haemme Demeter-tiimiin (RAY/STEA 2003-) asiakastyöntekijää (100 %) toteuttamaan asiakas-, koulutus- sekä kehittämistyötä. Tehtäviisi kuuluu Demeter-yksilötyö, ammatillisesti ohjattujen Demeter-vertaisryhmien ohjaus, vertaistoiminnan kehittäminen, kouluttaminen sekä muut asiantuntijatehtävät. Työsi sijoittuu ehkäisevän väkivaltatyön työmuotoon ja olet osa Demeter-tiimiä. Työotteemme on yhteisöllinen ja innovatiivinen. Sinulla on: – Ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntijuutta ja kokemusta ehkäisevän väkivaltatyön asiakastyöstä sekä ryhmien ohjaamisesta – Tietoa ja ymmärrystä naiserityisyydestä – Rohkeaa, aloitteellista ja itsenäistä työotetta – Hyviä yhteistyö- sekä vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja – Kykyä ja halua vastata Demeter-työn haasteisiin – Kehittävää ja yhteisöllistä työotetta Edellytämme sinulta soveltuvaa korkeakoulutasoista tutkintoa sekä psykologin tai terapeutin soveltuvaa koulutusta. Työ edellyttää sitoutumista säännölliseen […]

Luento- ja keskustelutilaisuudet 20.-23.11.2017: Naisen väkivalta

Maria Akatemia järjestää yhteistyössä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintaviraston kanssa Jyväskylässä, Seinäjoella ja Tampereella luento- ja keskustelutilaisuudet naisen väkivallasta. Maksuttoman tilaisuuden tavoitteena on tehdä Maria Akatemian naisten ehkäisevää väkivaltatyötä tutummaksi, lisätä työntekijöiden tietoisuutta naisen väkivallasta ja sen kohtaamisesta omassa työssä sekä tuoda yhteen alueen toimijoita. Tervetuloa! Jyväskylä 20.11.17 klo 13-16 Paikka: Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston koulutussali Anni Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä Seinäjoki ​22.11.17 klo 13-16 Paikka: Kirkonkrannin auditorio Ala-Kuljunkatu 1A, Seinäjoki Tampere ​23.11.17 klo 13-16 Paikka: Työväenmuseo Werstaan auditorio Väinö Linnan aukio 8, Tampere Hinta ​Maksuton Kouluttajat Maria Akatemia ry:n ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntijat Emma Laine ja Hanna Kommeri​ Ilmoittautuminen 14.11.​ mennessä emma.laine@maria-akatemia.fi

Tiedote 3.11.2017: Naisten väkivaltaisuutta ei usein oteta todesta

Maria Akatemian uuden Naisenväkivalta.fi-verkkopalvelun tiedotustilaisuudessa keskiviikkona 1.11.2017 kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja ja keskusteluavauksia naisen aggressioon ja väkivaltaan liittyen. Hankkeen suojelija, useissa omissa teoksissaankin naisen aggressiota ja vihaa käsitellyt kirjailija ja terapeutti Anja Snellman avasi keskustelun naisen väkivallan tabuluonteisuudesta. Kun hän vuonna 1995 julkaisi Pelon maantiede -romaaninsa, herättivät kirjan kuvaukset naisen väkivallasta hyvin ristiriitaisia tunteita lukijoissa. Vaikka Snellman näkee muutoksen kohti parempaa, ei hänen mukaansa naisten väkivaltaa haluta vieläkään aina nähdä; esimerkiksi Suomen sodista on jäänyt mielikuva naisesta kaikkivoipaisena, kannattelevana äitihahmona, johon aggressiiviset tunteet eivät sovi. ”Väkivallan käytön tunnustaminen on naiselle iso askel”, Snellman totesi puheenvuorossaan. Naisten tekemästä väkivallasta Tampereen yliopistossa väitellyt […]

Tiedote 30.10.2017: Naisenväkivalta.fi-verkkopalvelu avaa reitin puhumiselle ja kuulluksi tulemiselle

Väkivalta ei lopu vaikenemalla – Naisenväkivalta.fi-verkkopalvelu avaa reitin puhumiselle ja kuulluksi tulemiselle Naisenväkivalta.fi on Suomen ensimmäinen verkkopalvelu naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa lähisuhteissaan. Sivusto sisältää chat-palvelun sekä  mahdollisuuden videokeskusteluun ja vertaisryhmään. ”Tilastot osoittavat, että jopa puolet perheväkivallasta on naisten tekemää. Kuitenkin aiheesta tuntuu yhä olevan vaikea puhua yhteiskunnassamme ja jopa ammattilaistasolla asiaa liian usein ohitetaan. Mitä tavallisimmat perheenäidit kohtaavat tätä aihetta arjessaan ja tarvitsevat tukea. Haluamme tarjota niin helposti lähestyttävän palvelun kuin mahdollista”, kuvaavat hankkeen suunnittelijat Maija Isosaari ja Freia Luminka. Palvelun suojelijana toimii kirjailija ja terapeutti Anja Snellman. ”Naisen viha on antiikin draamojen vahvimpia teemoja. Vaikka asia on vanha, tabu on […]

Uutiskirje 25.10.2017: Vaikuttamassa yhdessä

Maria Akatemian yksi keskeinen tehtävä on vaikuttaa henkisen hyvinvoinnin lisääntymiseen ja väkivallan vähenemiseen yhteiskunnassa. Olemme mukana useissa alueellisissa ja valtakunnallisissa työryhmissä. Kurkista muutamaan ajankohtaiseen asiaan, jossa olemme mukana tästä

Artikkeli ja tapahtuma 19.10.2017: Sukupolvien kohtaaminen

Maria Akatemian seniorikouluttajat järjestävät ”Sukupuolvien kohtaaminen” -tapahtuman yhteistyössä Zodiak-tanssiryhmän kanssa torstaina 19.10. Tervetuloa mukaan! ​Seniorikouluttajat Marjukka Hakkola ja Marjatta Grahn osallistuivat myös Vantaan hyvinvointimessuille samalla teemalla lauantaina 14.10. Kiitos kaikille ständeillä käyneille! ​Tulevana talvena alkaa Maria Akatemiassa itsetuntemusryhmä senioreille: ​”Uusi ikävaihe – uusi elämäntehtävä sukupolviketjussa” ​Seniorikouluttaja Marjatta Grahnia on haastateltu ET-lehteen 19/2017. Aiheesta on myös lyhyempi verkkoartikkeli  

Uutinen 21.9.2017: Asenteet kuritusväkivaltaa kohtaan muuttuvat – tietoa, apua ja tiedostamista tarvitaan silti lisää

Lastensuojelun Keskusliiton tekemän Piiskasta jäähypenkkiin -selvityksen mukaan suomalaisten asenteet lapsiin kohdistuvaa kuritusväkivaltaa kohtaan ovat muuttuneet huomattavasti 2000-luvun aikana. Kun vielä vuonna 2004 ruumiillisen kurituksen hyväksyi 34 % suomalaisista, hyväksyy sen nyt 13 %. Toisaalta noin 40 % niistä vanhemmista, jotka eivät pidä kuritusta hyväksyttävänä, on joskus kurittanut omaa lastaan. Vaikka selvityksen mukaan miehistä 18 % ja naisista 8 % hyväksyy ruumiillisen kurituksen, ovat naiset silti käyttäneet miehiä enemmän kuritusväkivaltaa lastaan kohtaan. Me Maria Akatemiassa tarjoamme apua naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Suurin osa asiakkaistamme on pienten lasten äitejä, jotka ovat huolissaan omista vihan ja väkivallan tunteistaan sekä niistä aiheutuvista teoista. Tavoitteenamme on tehdä työtä sen eteen, että naisen väkivalta osattaisiin kohdata ja tunnistaa paremmin […]

Uutiskirje 15.9.2017: Ihmisyyden asialla

Uuden syyskauden arjen pyörittämisen lähdettyä käyntiin herää monia kysymyksiä: Miten minä jaksan? Miten pidän itsestäni ja läheisestäni huolta? Entä millaista kehittämistä tarvitsen itselleni tai työelämääni? Millaisia arvoja haluan olla mukana vahvistamassa yhteiskunnassamme? Järjestömme kautta voit tukea hyvinvointia jäsenenä, toimia vapaaehtoisena, osallistua koulutuksiimme tai tilaisuuksiimme. Intoa syksyyn! Lue uutiskirje tästä

Mielipide 2.9.2017: Väkivaltainen nainen on edelleen tabu

Helsingin Sanomat 2.9.2017 Väkivaltainen nainen on edelleen tabu. Ajatellaan, että nainen on heikompi osapuoli eikä voi olla väkivaltainen. Miessakit ry:n teettämän kyselyn mukaan (HS 29.8.) miesten parisuhteessa kokemaa väkivaltaa ei vielä tunnisteta kovin hyvin. Miehen kokemaa parisuhde­väkivaltaa saatetaan jopa vähätellä ja avun hakemista pidetään vaikeana. Usein ajatellaan, että nainen on heikompi osapuoli eikä voi olla väkivaltainen. Tämä voi vaikeuttaa avun hakemista ja saamista niin väkivallan kokijan kuin tekijänkin osalta. Monelle on myös epäselvää, mitä kaikkea väkivalta voi olla. Me Maria Akatemiassa teemme työtä sen eteen, että naisen tekemä väkivalta osattaisiin tunnistaa ja kohdata paremmin. Usein vaikeiden asioiden edessä eteen nousee toivottomuus […]

Uutinen 30.8.2017: Apua ajoissa – väkivallan tunnistaminen ja puheeksiottaminen on jokaisen velvollisuus

Istanbulin sopimuksen tavoitteena on perheväkivallan kitkeminen. Kuten perjantain 11.8.2017 HS pääkirjoitus kuvasi, tähän tavoitteeseen yltäminen edellyttää turvakoti-paikkojen lisäystä ja uhrien ympärivuorokautisten puhelinpalveluden ylläpitämistä. THL:n kokoamien tutkimusten valossa naiset ja miehet kokevat väkivaltaa parisuhteessa lähes samassa määrin. Ehkäiseviä toimenpiteitä ja apua tulee kohdentaa sekä naisille että miehille, niin tekijöinä kuin uhreina. Me allekirjoittaneet edustamme naisten parissa tehtävää ennaltaehkäisevää väkivaltatyötä; apumme kohdentuu tyttöihin ja naisiin, jotka itse käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa lähisuhteissaan. Väkivalta on helposti etäälle työntyvä ja pelottava ilmiö, jonka moni mieluiten sulkisi pois elämästään. Naisen väkivaltaisuuden puheeksiottaminen ei ole naisen syyllistämistä tai huomion siirtämistä pois uhrinaisista. Väkivaltaisille naisille kohdennetut […]

Uutiskirje 14.8.2017: Tule mukaan itsetuntemusryhmään!

Uusien voimavarojen tiellä löytyy itsetuntemusta ja lempeyttä itseäsi kohtaan. Tule mukaan itsetuntemusryhmään pohtimaan ja löytämään kysymyksiisi vastauksia! Ne ovat usein meissä itsessämme, kun pysähdymme niitä vain kuuntelemaan. Unet ammatillisen itsetuntemuksen välineenä. Itsetuntemus on syvintä ihmistuntemusta. Ammatillisella itsetuntemuksella tarkoitetaan oman itsetuntemuksen käyttämistä työelämässä ammattitaitona ja eettisenä tietolähteenä. Se myös lisää työn mielekkyyttä. Se on laatutekijä kaikessa työssä ihmisten kanssa, myös johtajuudessa. Ryhmä ammattilaisille alkaen 13.9. Liian kiltti ja reipas? Liian vihainen? Kiltti ihminen on ystävällinen ja avulias, reipas on pystyvä ja jaksava – arvokasta! Mutta myös uuvuttavaa ja raivostuttavaa, jos vain tunnistaa muiden tunteita ja tarpeita laiminlyöden omat. Silloin voi myös tulla hyväksikäytetyksi. Kun emme […]

Meddelande 1.6.2017: Maria Akademi på turné – Tankar från seminariet i Mariehamn

Kvinnors våld är ett ämne som fortfarande väcker starka känslor och motstånd hos många. Bilden av kvinnor som antingen madonnor eller horor lever envist kvar och det verkar som om det fortfarande anno 2017 är en hopplös uppgift att släppa alla föreställningar och fördomar och faktiskt bara helt enkelt se människan. Oberoende av om vi är män eller kvinnor bär vi alla på aggressiva känslor som hos var och en av oss i vissa situationer kan utmynna i våldsamma handlingar, oftast med konsekvenser för alla inblandade. Det är inte enbart män som är våldsamma. Kvinnor kan också vara det. Och […]

Tutkimus 26.5.2017: Nuorten naisten väkivalta ja avun hakeminen

Laurea-ammattikorkeakoulussa on 26.5.2017 valmistunut Iris Kateron opinnäytetyö ”Female aggression – factors related to the seeking of help among young women”, jossa käsitellään nuorten naisten käyttämän väkivallan ilmiötä ja siihen liittyvään avun hakemiseen vaikuttavia tekijöitä. Opinnäytetyö toteutettiin Maria Akatemiaan nuorten naisten ehkäisevän väkivaltatyön hankkeeseen Keijun varjoon. Opinnäytetyöstä on myös kirjoitettu artikkeli ”Nuorten naisten väkivalta ja avun hakeminen”. Artikkeli perustuu opinnäytetyön teoriapohjaan ja tutkimustuloksiin. Kiitämme Iris Kateroa hyvästä yhteistyöstä! 

Mediassa 24.4.-24.5.2017: Naisen väkivalta / Kvinnors våld

Raivo sumensi kaiken, Kodin kuvalehti 11/2017 Koskettava uutinen väkivaltaisista äideistä tukki auttavan puhelimen linjat: ”He tietävät toimivansa tosi väärin” Yle 11.5.2017 Miksi tyttö lyö? Väkivaltaisia tunteita hävetään ja salataan Vauva.fi 9.5.2017 Kympin tyttökin saattaa lyödä lastaan Yle 7.5.2017 Kaksi äitiä kertoo, kuinka pinna äkkiä katkesi Yle 6.5.2017 Uuteen väkivalta­puhelimeen tulvii satoja soittoja HS 6.5.2017 Äidin lyömät Inhimillinen tekijä, Yle Areena, uusinta ”Jag skämdes för att min flickvän slog mig” Svenska Yle 4.5.2017 Kvinnor våldsammare än vi tror Svenska Yle 2.5.2017 Nuori nainen, ota yhteyttä Keijun varjo -chattiin, jos oma käytös tai tunteet pelottavat Vauva.fi 1.5.2017 Äitiys voi laukaista naisen väkivaltaisen käytöksen – myös mököttäminen on väkivaltaa Vauva.fi 28.4.2017 Kvinnor som våldsutövare lyfts […]

Tiedote 4.5.2017: Naisen väkivalta – tunnistamisen ja tunnustamisen haasteet ja tärkeys palveluverkostossa

Väkivalta on ajankohtainen aihe yhteiskunnassa ja maailmassa. Siihen on jokaisella vastuu puuttua. Ihmissuhdealojen ammattilaiset ovat avainasemassa väkivallan ehkäisemisessä. Ymmärtämällä väkivallan dynamiikkaa ja juuria, helpottuu sen tunnistaminen, kohtaaminen ja ehkäiseminen merkittävästi. Maria Akatemian ehkäisevässä väkivaltatyössä, Demeter-työssä (RAY/STEA 2003-), on yli kolmentoista vuoden ajan autettu naisia, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Vuosien aikana avun piirissä on ollut yli 1000 naista, heistä yli 70% on alle kouluikäisten lasten äitejä. Tyttöjen ja nuorten naisten (15-28v.) ehkäisevää väkivaltatyötä toteutetaan Maria Akatemian Keijun varjo -hankkeessa (RAY/STEA 2016-2018). Tänä vuonna Maria Akatemiassa alkoi naisenväkivalta.fi -hanke (STEA 2017-2019) verkkoauttamistyön kehittämiseksi. Naisen väkivallan tunnistamisen ja siihen puuttumisen kynnys […]

Tiedote 3.5.2017: Keijunvarjo.fi tarjoaa tietoa tyttöjen väkivaltaisuudesta

Maria Akatemian ja Tyttöjen Talojen Keijun varjo -hankkeen oma verkkosivusto on tarkoitettu tytöille ja nuorille naisille, jotka tarvitsevat tukea tunteiden, itsehillinnän ja väkivallan kysymysten kanssa. Tänään osoitteessa www.keijunvarjo.fi avautuneen sivuston tavoitteena on jakaa tietoa tyttöjen väkivaltaisuuden erilaisista muodoista sekä tytöille ja heidän läheisilleen että tyttöjen parissa työskenteleville asiantuntijoille. Sivustolla on myös tietoa Keijun varjon toiminnasta sekä kysymyspalsta tunteistaan ja käytöksestään huolestuneille tytöille. – Päätimme tehdä hankkeelle oman sivuston, jotta kaikki tieto olisi yhdessä paikassa ja kaikkien saavutettavissa. Halusimme tehdä sisällöstä paitsi helposti löydettävää, myös helposti lähestyttävää, kertoo hankekoordinaattori Elina Rajaniemi. Hankkeen oma chat on jo toiminnassa; tiistaisin klo 15–17 osoitteessa […]

Tiedote 28.4.2017: Maria Akatemian hallitus 2017

Maria Akatemian sääntömääräinen vuosikokous on pidetty 27.4.2017 Kokouksessa käsiteltiin yhdistyksen sääntöjen mukaiset asiat. Hyväksyttiin tilinpäätös ja vuosikertomus 2016 sekä vahvistettiin toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017. Maria Akatemian hallituksen puheenjohtajana jatkaa Ritva Karinsalo. Hallituksessa jatkavat edelleen Kati Pajamäki (varapj.), Piia Ruutu, Kimmo Saastamoinen, Hanna Sarakorpi ja Annika Stadius. Hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin Maria Lindroos ja Markku Tynkkynen.

Tiedote 25.4.2017: Keijun varjo -chat auttaa väkivaltaisia tyttöjä

Keijun varjo -hankkeen chat on tarkoitettu tytöille ja nuorille naisille, jotka kokevat tarvitsevansa apua omien hankalien tunteidensa ja väkivaltaisen käyttäytymisensä tunnistamisessa ja hallinnassa. Maria Akatemian ja Tyttöjen Talon Keijun varjo -hanke aloittaa tiistaina 25.4. uuden toimintamuodon, kun hankkeen oma verkkochat avautuu osoitteessa www.tyttojentalo.fi. Luottamuksellinen, kahdenkeskinen chat on auki tiistaisin klo 15–17 välisenä aikana. – Matalan kynnyksen keskusteluavulle on selvästi kysyntää erityisesti nuorten parissa. Mielenterveysseuran huippusuosittu Sekasin-chat on tästä hyvä esimerkki, kertoo Keijun varjon hankekoordinaattori Elina Rajaniemi. Keijun varjo -chatissa voi keskustella päivystäjän kanssa omista hankalista tunteista ja ajatuksista erityisesti väkivaltakysymyksiin liittyen. Tyttöjen ja nuorten naisten väkivaltaisuutta voidaan yhä pitää tabuna, […]

Tiedote 17.3.2017: Tyttöjen väkivaltaisuus on edelleen tabu 100-vuotiaassa Suomessa

Sunnuntaina 19.3. vietetään tasa-arvon ja Minna Canthin päivää. Satavuotinen itsenäinen Suomi tarvitsee edelleen konkreettisia tekoja tasa-arvon puolesta ja sukupuoliin liittyvien asenteiden ja rajaaitojen murtamiseksi. Maria Akatemian Keijun varjo -hanke tahtoo kiinnittää huomiota erityisesti tyttöjen ja nuorten naisten pahoinvointiin ja kiellettyihin tunteisiin. Yhteistyössä Helsingin, Espoon ja Tampereen Tyttöjen Talojen kanssa toteutettavan Keijun varjo -hankkeen (STEA 2016—2018) kohderyhmänä ovat 15—28-vuotiaat tytöt ja nuoret naiset sekä heidän parissaan työskentelevät asiantuntijat ja ammattilaiset. Hankkeen tavoitteena on ennaltaehkäistä nuorten naisten väkivaltaa, vahvistaa tunteiden tunnistamisen taitoja ja tukea kehittymistä aikuisuuteen alueellista vertaisja yksilötoimintaa sekä koulutus- ja vaikutustyötä hyödyntäen. Keijun varjo on osa Suomi 100 -juhlavuoteen kuuluvaa […]

Mediassa 15.2.2017: Väkivalta on tasa-arvoistunut

”Maailman koveneminen näkyy nyt meidän tytöissä”, sanovat Elina Rajaniemi Maria Akatemian Keijun varjo -hankkeesta ja Maria Wikberg Espoon Tyttöjen talolta. Tyttöihin kohdistuu rooliodotuksia kiltteydestä, hoivaamisesta ja huolenpidosta. Vihan ja aggression tunteet saattavat aiheuttaa hätää ja häpeää. Paha olo voi kääntyä sisäänpäin ja näkyä vaikkapa itsetuhoisuutena tai sitten purskahtaa väkivaltana. Lue Länsiväylä-artikkeli (ilmestynyt 15.2.2017) tästä: Väkivalta on tasa-arvoistunut, sanoo tutkija – ”Tytöt eivät ole tehty vain kaikesta ihanasta”

Mielipide 27.9.2016: Demeter-työ Aamulehdessä

”Kohdatuksi tuleminen auttaa sekä lähisuhdeväkivallan kokijaa että tekijää.” Lue Maria Akatemian ehkäisevän väkivallan vastaava Hanna Kommeri ja Demeter-koordinaattori Emma Laineen mielipidekirjoitus Aamulehdessä 27.9.2016  

Tiedote 13.9.2016: Kooste Maria Akatemian 10-vuotisjuhlaviikosta

Maria Akatemia ry viettää vuonna 2016 toimintansa 10-vuotisjuhlaa. Juhlavuoden teema Henkinen ilmastonmuutos – Kohti vastuullista ihmisyyttä, haastaa rakentamaan ja vahvistamaan laajaa ihmisyyden ymmärrystä, positiivisia vastavoimia sekä yhteistä vastuuasennetta. Juhlavuoden kunniaksi yhdistys vietti 5.-9.9.2016 juhlaviikkoa, jossa tavoitettiin ihmisiä ja yhteisöjä kuudessa eri tapahtumassa. Tapahtumissa kohdattiin ja keskusteltiin ihmisten kanssa samalla haastaen heitä pohtimaan vastuuta ja vaikuttamismahdollisuuksia omassa elämässään. Anna hyvän katseen kiertää -tempaus Kampin Narinkkatorilla Helsingissä haastoi ihmisiä jakamaan hyviä katseita itselleen ja toisilleen väkivallan vähentämiseksi. Tempauksen tarkoituksena oli herättää ihmisiä miettimään katseen merkitystä omassa elämässään. Tempaus toteutui myös sosiaalisessa mediassa #annahyvänkatseenkiertää. Katso lasta – ehkäiset väkivaltaa -seminaarin teemana oli hyvinvoinnin lisääminen […]

Tiedote 9.9.2016: Henkinen ilmastonmuutos – Toivoa vai toivottomuutta?

Maria Akatemia ry järjesti torstaina 8.9.2016 Haasteena henkinen ilmastonmuutos – Toivoa vai toivottomuutta? – aamiaisseminaarin osana yhdistyksen 10-vuotisjuhlaviikkoa. Seminaari haastoi osallistujat pohtimaan eri näkökulmista yhteiskunnallisia ilmiöitä: vihapuhetta, polarisaatiota, sisäistä pahoinvointia. Miten lisätään hyvinvointia yksilö- ja yhteisötasolla? Maria Akatemia ry:n puheenjohtaja, sosiaalineuvos Ritva Karinsalo kiinnitti huomiota seminaarin avauspuheenvuorossa yhteistyöhön yli sektorirajojen. Vastakkainasettelu on kovaa. Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen, välinpitämättömyys ja väkivalta ovat ilmiöitä, joihin täytyy puuttua. Meitä haastetaan verkottumaan ja tekemään rohkeita kokeiluja yhdessä, jotta voimme lisätä arjen selviytymismahdollisuuksia ja hyvinvointia. Maria Akatemian perustaja, psykoterapeutti Britt-Marie Perheentupa totesi, että jokaisella ihmisellä on vastuu omista ajatuksistaan ja tunnemaailmastaan. Ihmisen sisäinen ja ulkoinen todellisuus ovat […]

Tiedote 6.9.2016: Katso lasta – ehkäiset väkivaltaa

Maria Akatemia ry järjesti maanantaina 5.9.2016 Katso lasta – ehkäiset väkivaltaa -seminaarin Eduskunnan kansalaisinfossa osana yhdistyksen 10-vuotisjuhlaviikkoa. Tilaisuutta emännöi kansanedustaja Annika Saarikko. Seminaarin teemana oli hyvinvoinnin lisääminen ja väkivallan vähentäminen sukupolviketjussa. Maria Akatemia ry:n puheenjohtaja, sosiaalineuvos Ritva Karinsalo kiinnitti seminaarin avauspuheenvuorossa huomiota muuttuvaan yhteiskuntaan, jossa on sekä uhkia että mahdollisuuksia. Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ja polarisaatio aiheuttavat pahoinvointia ja moni kokee olevansa kovilla muutosmylläkän keskellä. Tarvitaan vastavoimaa kohtaamattomuudelle, hyvää vuorovaikutusta ja henkistä ilmastonmuutosta. Yhdistyksessä on tehty 10 vuoden ajan työtä, joka vahvistaa ihmisen omaa kasvua ja inhimillistä pääomaa, väkivallattomuutta, vastuu- ja vaikuttamisasennetta sekä kestävää kehitystä sen kaikissa muodoissa. Maria Akatemian Demeter-työssä on […]

Tiedote 16.8.2016: Kuritusväkivalta puhuttaa

KURITUSVÄKIVALTA PUHUTTAA – ÄLÄ JÄÄ YKSIN, USKALLA HAKEA APUA Yle uutisoi (15.8.2016) Taloustutkimuksella teettämänsä kyselyn tuloksia. Sen mukaan seitsemän kymmenestä suomalaisesta ei hyväksy lapsen fyysistä kurittamista. Aiheen esiin nostaminen on tärkeää, koska jokaisella lapsella on oikeus kasvaa turvallisessa, väkivallattomassa ympäristössä. Kuritusväkivaltaa käytetään, vaikka sitä ei kasvatusmenetelmänä hyväksyttäisikään. Moni vanhempi tuntee avuttomuutta lapsen kiukun kohtaamisessa sekä oman vihan ja raivon hallinnassa. Usein tilannetta pahentaa se, että asiasta on vaikea puhua. Erityisesti naisen tekemä väkivalta on edelleen yhteiskunnassa vaiettu aihe. Maria Akatemia tarjoaa apua naisille sekä kuritus- että muuhun väkivaltaan.  Maria Akatemiassa tehdään ennaltaehkäisevää perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyötä, jossa on erikoistuttu naisen psyykkisen […]

Huono äiti -blogikirjoitus 8.8.2016 : ​Nainen, raivoatko liikaa, pelkääkö perhe?

Huono äiti-blogissa Maria Akatemian Demeter-asiakas kertoo saamastaan avusta: ”Demeter -työssä painotetaan vahvasti omien rajojen piirtämistä. Ymmärrän nyt kirkkaasti, että minun on kannettava vastuu omasta ja lähipiirini voinnista pitämällä puoleni niissä hetkissä, kun koen vääryyttä. Sanon ei, en ennätä, ei enää, en voi, en tahdo. Tämä ei mennyt oikein, minusta tuntuu pahalta. Sanon sen tarpeen tullen pomolle, bussikuskille, sukulaiselle, ystävälle ja puolisolle. Sen sanominen on usein voimanponnistus, toisinaan noloa ja pelottavaakin. Mutta se on minun velvollisuuteni.” Valtakunnallinen Avoin linja päivystää tiistaisin ja torstaisin klo 16-18 sekä perjantaisin klo 12-14 numerossa 09 7562 2260.

Artikkeli 22.6.2016: Raivo on vanhemmalle inhimillinen ja luonnollinen tunne

Raivo on vanhemmalle inhimillinen ja luonnollinen tunne, sanoo Kotivinkin haastattelussa Maria Lindroos, Maria Akatemian psykologi ja ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntija. ”On normaalia, että vanhemman tunteet heittelevät välillä äärestä laitaan, rakkaudesta raivoon. Jos lasta on pyytänyt tai kieltänyt kymmenen kertaa eikä hän tottele, tottahan sitä suuttuu. Vihaisuus ja raivo kertovat paitsi lapselle, myös aikuiselle, missä raja kulkee.” Lue Kotivinkin artikkelista asiantuntijoiden neuvot

Lausunto 25.5.2016: Väkivalta ei lopu ellei tekijöitä auteta

Naisella on oikeus saada apua oman väkivallan käytön lopettamiseen Hallitus on julkaissut (4.5.2016) strategisen tasa-arvo-ohjelmansa vuosille 2016-2019. Ohjelma kokoaa yhteen hallituksen tavoitteet ja toimenpiteet sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi. Yksi tasa-arvo-ohjelman tavoitteista on ehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja lähisuhdeväkivaltaa. Ohjelmassa todetaan, että lähisuhdeväkivallan uhrien ja tekijöiden palvelut otetaan osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Maria Akatemian ehkäisevässä väkivaltatyössä Demeterissä (RAY 2003-) on kolmentoista vuoden ajan autettu naisia, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Vuosien aikana avun piirissä on ollut yli 1000 naista, heistä lähes 60 % on alle kouluikäisten lasten äitejä. Tyttöjen ja nuorten naisten (15-28 v.) ehkäisevää väkivaltatyötä toteutetaan Maria Akatemian Keijun […]

Tiedote 20.4.2016: Maria Akatemia on mukana kiusaamisen vastaisessa kampanjassa

Maria Akatemia on mukana Aamulehden kiusaamisen vastaisessa kampanjassa #puutunpeliin. ”On tärkeää tiedostaa, että joka ikisellä sanalla ja teolla on merkitystä. Ne synnyttävät ihmiselle vastuun, jonka kantaminen ei ole aina helppoa. Jokainen toimii välillä hölmösti. — Silloin vastuun voi kantaa pyytämällä anteeksi”, muistuttaa laatuvastaavamme, psykologi Maria Lindroos Aamulehden haastattelussa.

Tiedote 11.4.2016: Demeter-työtä esiteltiin Perhetutkimuksen päivillä

MARIA AKATEMIAN DEMETER-TYÖ NAISILLE, JOTKA KÄYTTÄVÄT TAI PELKÄÄVÄT KÄYTTÄVÄNSÄ VÄKIVALTAA Maria Akatemian Demeter-työ on ennaltaehkäisevää perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyötä, jossa on erikoistuttu naisen psyykkisen ja fyysisen väkivallan dynamiikkaan. Työ edistää perherauhaa, lasten ja perheiden terveyttä ja hyvinvointia sekä ehkäisee syrjäytymistä. Työ käynnistettiin psykoterapeutti Britt-Marie Perheentuvan johdolla vuonna 2003 RAY:n tukemana. Työssä on haluttu tuoda esiin naisen piilotettu, aggressiivinen puoli sekä vastata avun tarpeeseen sen tunnistamisessa ja kohtaamisessa. Asiakastyön lisäksi tavoitteena on levittää työssä saatua kokemusta ja asiantuntemusta kouluttamalla ammattilaisia, jotka kohtaavat väkivallan kysymyksiä lähisuhteissa, perheissä, työyhteisöissä ja yhteiskunnassa. Työskentely Demeter-prosessissa auttaa naisia ottamaan vastuuta omista tunteistaan ja käyttäytymisestään. Naiset, joilla sisäisestä […]

Tiedote: 21.1.2016: Keijun varjo -hanke (RAY 2016-2018) ehkäisee nuorten naisten väkivaltaa

Maria Akatemia ry:ssä alkaa kolmivuotinen Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama Keijun varjo -hanke, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä nuorten naisten väkivaltaa, vahvistaa tunteiden tunnistamisen taitoja ja tukea kehittymistä aikuisuuteen. Hanke toteutetaan yhteistyössä Helsingin, Espoon ja Tampereen Tyttöjen Talojen kanssa. Hankkeessa toteutetaan yksilö- ja vertaisryhmätoimintaa alueellisesti sekä koulutus- ja valistustyötä valtakunnallisesti. Keijun varjo -hanke kohdistuu 15-28-vuotiaisiin nuoriin naisiin sekä nuorten naisten parissa työskenteleviin ammattilaisiin ja asiantuntijoihin. Hankkeen avulla pyritään tunnistamaan nuorten naisten väkivallan eri muotoja ja tarjoamaan niihin apua. Hanke pyrkii lisäämään nuorten naisten ja heidän parissaan työskentelevien tietoa ja ymmärrystä väkivallan vaikutuksista, sen ennaltaehkäisystä, omasta vastuusta ja vaikuttamismahdollisuuksista. Hankkeessa saadaan lisää kokemusta ja tietoa nuorten naisten väkivallan […]

Mediassa 28.10.2015: Vihaisuus on yhtä yleistä kuin masentuneisuus – Maria Lindroos Yle Puheen Lanttulataamo-ohjelman vieraana

”Väkivaltaisen käyttäytymisen taustalla on aina häpeää, syyllisyyttä, kauhua ja ahdistusta. Jokaisessa väkivaltaa käyttäneessä naisessa asuu kaltoinkohdeltu pikkutyttö”, kertoo Maria Akatemian kouluttaja, psykologi Maria Lindroos Yle Puheen Lanttulataamo-lähetyksessä 28.10.2015. Mukana ohjelmassa myös psykoterapeutti Teemu Ryhänen ja Maria Akatemian Demeter-asiakas ”Alli”. Toimittajana Heli Laaksonen. Ohjelma on kuunneltavissa Yle Areenassa http://areena.yle.fi/1-3115613

Tiedote: Maria Akatemia Vantaan Hyvinvointimessuilla 10.10.2015

10Maria Akatemia esitteli toimintaansa Vantaan Hyvinvointimessuilla 10.10.2015 Myyrmäessä. Messuja tukee Vantaan kaupunki, pääteemana oli vapaaehtoistoiminta. Verkostoiduimme myös muiden järjestöjen kanssa ja saimme lisää tietoa vantaalaisesta kansalaistoiminnasta ja kunnallisista palveluista. Vantaalaisista järjestöistä, vapaaehtoistoiminnasta ja tapahtumista osoitteessa: http://www.vantaalla.info

Tiedote: Demeter-työ esillä Tasa-arvopäivillä 1.-2.10.2015

Maria Akatemia osallistui Tasa-arvotiedon keskus Minnan (THL), sosiaali- ja terveysministeriön ja Valtakunnallisen tasa-arvoverkoston järjestämille Tasa-arvoasioiden neuvottelupäiville Helsingissä 1.-2.10.2015. Tasa-arvopäivien teemoina olivat mm. tasa-arvopolitiikka, tasa-arvotyön kehittäminen, tasa-arvohankkeet ja niiden rahoitus. Teemoja käsiteltiin puheenvuoroissa, keskusteluissa ja työpajoissa. Tilaisuus oli suunnattu kaikille tasa-arvoasioiden parissa työskenteleville ja niistä kiinnostuneille henkilöille. Demeter-työn koordinaattori Elina Rajaniemi esitteli Maria Akatemian ehkäisevää väkivaltatyötä tasa-arvopäivien Kokemuspörssissä.

Mediassa 3.9.2015: ”Nainen voi oppia raivoltaan” Demeter-työ Esse-lehdessä

Espoon seurakuntasanomien Esse-lehden 3.9.2015 artikkelissa esitellään Maria Akatemian naisten väkivaltaa ehkäisevää työtä, joka tähtää yhteyden saamiseen omiin tunteisiin. ”Ohjaamme tunteiden ja tarpeiden tunnistamiseen ja hyväksymiseen. Tunneyhteyden syntyessä saa kosketuksen kipeään häpeään, mutta löytää myös iloa. Naisten on usein vaikeaa suoda hyvää itselleen. Moni on kasvanut huolehtimaan muista” Haastateltuna on asiakas ja Maria Akatemian psykologi Maria Lindroos. Lue lisää artikkelista sivut 12-13.

Artikkeli 23.8.2015: ”Äiti, älä lyö” Demeter-työ esittelyssä Inhimillisissä uutisissa

Inhimillisten uutisten Kesäkiertue 2015 päättyi viime viikolla Maria Akatemiaan, kun Lorenz Backmanin luotsaama toimitus kävi tutustumassa Demeter-työhön. Vaativan, vaikeankin aiheen äärellä tehdään toivon työtä suurella sydämellä ja ilolla siitä, että aina on mahdollisuus muutokseen ja kasvuun, kertoivat Maria Akatemian Demeter-työn koordinaattorit Hanna ja Elina. Juttuun on haastateltu myös Satua, joka on saanut apua väkivaltaisuuteensa Demeter-työn kautta. Lue koko juttu: ”Äiti, älä lyö” Inhimillisiä Uutisia on Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama vaihtoehtomedia, jonka tarkoituksena on tehdä näkyväksi 800 järjestön tekemä inhimillisesti arvokas työ. Tänä kesänä Inhimilliset Uutiset on kiertänyt Suomea selvittämässä miten Suomi voi ja on nostanut otsikoihin hyviä tekoja ja tärkeitä ihmisiä. Avoin linja – valtakunnallinen päivystävä […]

Kannanotto 19.8.2015: Myös naisen tekemä väkivalta kannattaa tuoda julki

Helsingin Sanomat, Mielipide 19.8.2015 Pääkirjoituksessa (HS 11.8.) otettiin kantaa naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja elokuun alussa voimaan tulleeseen Istanbulin sopimukseen. Maria Akatemia tekee RAY:n tuella ehkäisevää väkivaltatyötä, Demeter-työtä, joka on tarkoitettu naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Naisen väkivalta on tabu, johon liittyy monia mielikuvia ja myyttejä: nainen on heikompi ja kykenemätön toiminaan väkivaltaisesti, nainen ei voi olla väkivaltainen omia lapsiaan kohtaan tai pienempikokoisena kohdella kaltoin kumppaniaan. Tämä estää naisia tulemasta kuulluiksi hakiessaan apua ja naisten uhreja saamasta apua puhuessaan tilanteestaan. Demeter-työstä saadun kokemuksen mukaan monet asiakkaiksi tulevat naiset ovat tulleet torjutuiksi muissa yhteiskunnan palveluissa väkivallan tekijöinä eivätkä ole saaneet […]

Tiedote 26.4.2015: Hyvä johtajuus alkaa itsetuntemuksesta

Maria Akatemia ry:n kuudennessa Prima Mater Symposiumissa 23.4.2015 käytiin keskustelua johtajuudesta. Hyvä johtajuus alkaa itsetuntemuksesta, oman historiansa ymmärtämisestä ja itsensä hyväksymisestä. Miten johdan itseäni? Millaisia valintoja teen päivittäisessä elämässäni? Hyvä johtajuus on palvelemista, joka pyrkii jäsenten ja koko yhteisön kukoistukseen. Johtaja antaa tilaa ja luo tilaisuuksia kasvuun ja kehittymiseen. Hyvä johtaja ei näe yksilöitä sellaisina kuin he ovat, vaan sellaisina, miksi he voivat tulla. Merkityksellisyys synnyttää hyvinvointia. Jokaiselle on suotava mahdollisuus liittyä ja olla rakentamassa jotakin suurempaa. Ihmisarvokkuuden kokeminen on edellytys ihmisyyden kestävälle kehitykselle. Ihminen on arvokas itsessään, sellaisena kuin hän on. Ihmisarvottomuuden kokemus aiheuttaa henkistä pahoinvointia. Jokaisella on tarve […]

Tiedote 26.11.2014: Nainen väkivallan tekijänä on yhteiskunnallinen tabu

Maria Akatemia on vuonna 2006 perustettu yleishyödyllinen yhdistys, jonka sääntömääräisenä tehtävänä on edistää yksilön ja yhteisöjen henkistä kasvua. Keskeisenä toimintamuotona on vuodesta 2003 tehty ehkäisevä väkivaltatyö – Demeter, naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Näkemyksemme mukaan väkivallan ehkäiseminen ja yhteiskunnalliseen hyvinvoinnin lisääminen edellyttää ilmiön kokonaisvaltaista tunnistamista ja tunnustamista. Nainen väkivallan tekijänä on yhteiskunnallinen tabu. Tämän tabun murtamiseksi on Maria Akatemiassa tehty työtä RAY:n tuella vuodesta 2003. Naisen tekemän väkivallan esille tuominen ei ole naisen syyllistämistä tai syyttämistä, vaan tosiasioiden tunnustamista ja vastuunottamista väkivallan ehkäisemiseksi. Yhdistyksemme näkemyksen mukaan perhe- ja lähisuhdeväkivalta on sukupuolesta riippumatonta ja sen kohteena voi olla nainen […]

Lausunto 25.11.2014: Hallituksen esitykseen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle viite: Kuulemistilaisuus 25.11.2014 klo 12.15 asia: HE 155/2014 Hallituksen esitys eduskunnalle naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksymisestä sekä yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamiseksi. Kiitämme Työelämä- ja tasa-arvovaliokuntaa kutsusta tulla kuultavaksi valiokuntaan. Maria Akatemia on vuonna 2006 perustettu yleishyödyllinen yhdistys, jonka sääntömääräisenä tehtävänä on edistää yksilön ja yhteisöjen henkistä kasvua. Keskeisenä toimintamuotona on vuodesta 2003 tehty ehkäisevä väkivaltatyö – Demeter, naisille, joka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa. Pidämme Maria Akatemiassa merkittävänä yleissopimuksen tavoitteita perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Huomiomme kiinnittyy siihen, että esityksessä puuttuu kokonaan näkökulma naisesta väkivallan tekijänä. […]

Seminaari 5.11.2014: Katseet muuttavat maailmaa

Ihminen tarvitsee yhteyttä ja vuorovaikutusta kaikissa elämänkaarensa vaiheissa. Se miten katsomme itseämme ja toista vaikuttaa ratkaisevalla tavalla inhimilliseen hyvinvointiin. KATSE-seminaari ”Katseet muuttavat maailmaa” keskusteli siitä, miten ammattilaiset työssään sekä yksilöinä omassa arjessaan voivat vaikuttaa lähiyhteisöön sitä kautta koko yhteiskunnan hyvinvointiin. Seminaarissa kuultiin seuraavia vaikuttajia: Marjo-Riitta Karhunen, Demeter-työn koordinaattori (Maria Akatemia); Maria Lindroos, ehkäisevän väkivaltatyön vastaava (Maria Akatemia); Nina Kihlman, valmistuva hahmoterapeutti (Maria Akatemia); Ilkka Hjerppe, diakoniajohtaja (Tampereen seurakuntayhtymä); Freia Luminka, psykologi-yhteisötaiteilija (Maria Akatemia) ja Kari Vilkko, Erosta Elossa -toiminta (Miessakit ry). Seminaari järjestettiin Tampereella yhteistyössä Maria Akatemian, Miessakkit ry:n ja Tampereen seurakuntayhtymän kanssa.

Kannanotto 19.4.2014: Perheväkivallasta vaietaan pelon ja häpeän vuoksi

Helsingin Sanomat, Mielipide 19.4.2014 Perheväkivallasta vaietaan pelon ja häpeän vuoksi Lastensuojelun Keskusliiton 9. huhtikuuta julkaiseman selvityksen mukaan kuritusväkivallan hyväksyy entistä harvempi suomalainen. Muuttuneet asenteet eivät aina näy muuttuneena käyttäytymisenä. Maria Akatemian Demeter-työssä työskennellään naisten tekemän väkivallan ehkäisemiseksi. Monet asiakkaistamme ovat äitejä, jotka ovat kurittaneet lastaan tai pelkäävät aggressiivisia tunnereaktioitaan. Miten väkivaltaa voi ehkäistä? Puuttumisen ja ennaltaehkäisyn kannalta on ymmärrettävä sukupolviketjun vaikutus syvällisenä osana väkivaltaongelmaa. Väkivaltaiset naiset ja miehet ovat lähes poikkeuksetta kohdanneet psyykkistä tai fyysistä väkivaltaa lapsuudessaan. Tämä väkivalta on ollut moninaista, usein välillistä ja joskus hyvin vaikeaa tunnistaa. Lpaseen vaikuttavat väkivallan tavoin vanhempaan kohdistuva väkivalta, vanhemman päihteiden käyttö tai […]

Seminaari 6.11.2013: KATSO, KOHTAA, KASVATA

Osana ehkäisevän väkivaltatyön KATSE -kampanjaa sekä miesten viikkoa järjestettiin keskiviikkona 6.11 Maria Akatemian ja Miessakit ry:n seminaari KATSO, KOHTAA, KASVAta. Ajankohtaisina teemoina olivat väkivallan ehkäisy, hyvinvoinnin yhteisvastuullinen edistäminen, vanhemmuus sekä monikulttuurisuus. Päivän aikana kuultiin seuraavia vaikuttajia: Maria Lindroos, kehittämisvastaava (Maria Akatemia); Tomi Timperi, toiminnanjohtaja, (Miessakit ry); Tuomas Kurttila, toiminnanjohtaja (Vanhempainliitto), Kirsi Haavela, MaSu- projektikoordinaattori (Maria Akatemia), Nasima Razmyar, kuntapoliitikko, Miika Peltonen, väkivaltatyön asiantuntija (Miehen Linja/Lyömätön Linja Espoossa ry) sekä Carola Smeds, ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntija (Maria Akatemia). Puhetta ja tekoja Mikä on meidän jokaisen eettinen vastuu sekä vanhempana, että ammattilaisena, edistää hyvinvointia ja näin ehkäistä väkivaltaa? Mikä on sinun ja minun […]