Maria Akatemian Keijun varjo -hankkeessa (STEA 2016–2018) on kehitetty yhteistyössä Tyttöjen Talojen kanssa palveluita 15–28 -vuotiaille naisille, joilla on vaikeuksia tunnesäätelyn ja itseen tai muihin kohdistuvan väkivallan kanssa. Ammatillisesti ohjatuissa vertaisryhmissä nuoria tuetaan tunteiden tunnistamisessa ja chatissa nuorilla on mahdollisuus kahdenkeskiseen luottamukselliseen keskusteluun väkivaltatyön asiantuntijan kanssa.
Toiminnan pyrkimyksenä on ollut antaa nuorille naisille mahdollisuus puhua omista aggressioistaan ja vaikeista tunteistaan. Toiminnalla on vaikutettu nuorten vuorovaikutustaitoihin ja tunteiden ilmaisuun varhaisessa vaiheessa, jotta sukupolvelta toiselle siirtyvän väkivallan perinne on mahdollista katkaista.
– Aggressio on hyvän palvelukseen valjastettuna elämänvoima, jolla on ydintehtävä elämän ylläpitämisessä. Väkivaltatyössä etsitään vallankäytön rajoja, kertoo Maria Akatemian kehittämispäällikkö Maria Lindroos.
Ryhmätoiminnassa nuoret ovat saaneet vertaiskokemuksia sekä ymmärrystä omiin vihan tunteisiin. Itseymmärryksen ja sukupolvitietoisuuden lisääntyminen ovat vähentäneet nuorten ahdistusta ja vahingollista käyttäytymistä. Myös liialliset häpeän ja syyllisyyden kokemukset ovat vähentyneet, kun nuoret ovat huomanneet, etteivät ole vaikeuksiensa kanssa yksin. Keijun varjo -ryhmiin osallistuneet nuoret ovat kertoneet itsearvostuksen ja -tuntemuksen lisääntymisestä.
Ryhmätoiminnan levittämisen ja juurruttamisen tueksi ryhmien tausta-ajattelu ja niissä käytettyjä välineitä on koottu Keijun varjo -ryhmänohjaajan oppaaksi. Opas julkaistaan 13.2.2019.
Tyttöjen väkivallasta puhumisella ja sen näkyväksi tekemisellä vähennetään ilmiön tabuluonteisuutta.
Maria Akatemian sekä Helsingin, Espoon ja Tampereen Tyttöjen Talojen yhteistyössä toteutettavan Keijun varjo -hankkeen (STEA 2016–2018) seminaari järjestetään 13.2.2019 Helsingissä. Seminaarissa on mahdollisuus kuulla ja keskustella lisää tyttöjen ja nuorten naisten väkivallan ilmiöstä ja väkivallan ehkäisemisestä.
Yhteydenotot:
Minna Savisalo
Keijun varjo -hankekoordinaattori
minna.savisalo@maria-akatemia.fi
p. 050 304 7455
Lisätietoja:
Pdf: Tiedote_Keijun varjo -toiminta auttaa nuoria naisia väkivallan kysymyksissä