”Jos kehtaa myöntää, että on mokannut ja tarvitsee apua, niin olisi tärkeää, että apua annettaisiin ilman nälvimistä. Ihminen sulkeutuu siitä enemmän eikä varmasti hae enää apua itselleen ”, kuvaa Maria Akatemian naisenväkivalta.fi-sivuston chatin kautta itselleen viime vuonna apua hakenut Anne. Hän päätyi naisenväkivalta.fi -chattiin koitettuaan ensin kertoa pelostaan tehdä lapsilleen jotain väkivaltaista neuvolassa ja lopulta soitettuaan myös hätäkeskukseen. Raivo oli suurta eikä vain väsymyksen selitettävissä. Hän, kuten monet naiset, tarvitsi nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tukea aggressionsa takana oleville tunteilleen.
Tähän mennessä verkkohankkeen chat -palvelu tavoittanut yli 200 naista Suomessa ja ulkomailla. Apua hakeneille naisille on tarjottu videovälitteisesti keskustelutukea omiin aggressioihin ja omaan elämän-, arjen- ja tunteidenhallintaan liittyvissä aiheissa. Halutessaan naiset ovat voineet edetä myös verkkovertaisryhmään, jossa omien aggressioiden ja väkivaltaisuuden tarkastelu on syventynyt ymmärtämällä omaan elämäntarinaa pienen tytön perspektiivistä käsin. Lähes kaikilla väkivaltaa käyttäneillä naisilla on taustalla jonkinlaisia väkivallan, kiusaamisen tai kaltoinkohtelun kokemuksia varhaisemmista elämänvaiheistaan. Verkkohankkeen kautta apua hakeneista naisista 71 %:lla väkivalta tai pelko sen käyttämisestä koski omia lapsia ja 17%:lla omaa kumppania kohtaan. Toiminnan seurantatuloksena 81% työskentelyyn osallistuneista kertoi pystyneensä ylläpitämään väkivallattomuuttaan.
Naisenväkivalta.fi (STEA 2017-2019) pyrkii työllään madaltamaan kynnystä väkivallan puheeksi ottamiseen ja raivaamaan reittiä aggression terveeseen haltuunottoon. Hanke järjestää tiistaina 7.5. Raivosta Riekaleina – seminaarin naisen käyttämästä väkivallasta (täynnä). Seminaarissa lavalla kuullaan kokemusasiantuntijoiden ohella lisää hankkeen tuloksia sekä moninäkökulmainen paneelikeskustelu Rakentava vs. tuhoava aggressio, jossa keskustelemassa on muun muassa hankkeen suojelija, kirjailija Anja Snellman ja psykoterapeutti, toinen ”Vihainen nainen – Hyvä, paha aggressio”-kirjan kirjoittajista Terhi Ketola-Huttunen sekä Miessakkien Väkivaltaa kokeneet miehet-hankkeen työntekijä Jussi Pekkola.
”Matka eheytymiseen on ollut pitkä ja tuskallinen. Ensin se, että kehtaa myöntää itselleen toimineensa väärin ja uskaltaa hakea apua. Naisen väkivallan teema on niin hirvittävän piilossa -kuka uskaltaa myöntää sen, että meissä on kaikissa vihaa? Epätoivo on hirveä, kun tuntee olevansa yksin. Onneksi aina löytyy ihminen, joka kannattelee sut ylöspäin”, kuvaa Anne.
Väkivalta ei lopu vaikenemalla.
Lisätietoja:
Freia Luminka, naisenväkivalta.fi -hankkeen koordinoiva suunnittelija
puh. 040 5544669 / freia.luminka@maria-akatemia.fi