Kun olin pienten lasteni kanssa kotona, olin tilannut omaksi ilokseni naistenlehden. Lehteä markkinoitiin naisen arkea tuntevana ja innostavana. Ajattelin sen tuovan iloa arkeeni. Odotin tiistaita, jolloin lehti ilmestyi postilaatikkoon. Jossain vaiheessa minua alkoi häiritä ja lopuksi ärsyttää lehden sisältö: Trendikäs pukeutuminen, uusi tapa meikata tai julkkisten juhlakuvat eivät piristäneet. Lopulta muutamat kestoväsyneille pienten lasten äideille kirjoitetut artikkelit suututtivat minut. Artikkeleista erityisesti se, joka antoi vinkkejä äidin omaan hyvinvointiin ja viehättävyyden säilyttämiseen, sai minut tuohtumaan. Jutussa kehoitettiin ottamaan omaa aikaa hemmotteluun, ja jollei muuten onnistuisi, kannattaisi laittaa kello soimaan aamulla ennen perheen heräämistä. Minua kannustettiin tekemään itselleni erityishyvä aamiainen kauniilla kattauksella, sivelemään rentouttava naamio kasvoille, upottamaan jalat hellään kylpyyn ja kevyt meikki kasvoilla ottamaan uusi päivä rentoutuneena vastaan. Just joo!! Peruin lehden tilauksen ja selvin sanoin kerroin, miten kaukana kirjoittaja ja koko lehti on arjestani.
Vaikka tilaamani lehti tarjosi minusta epärealistisia tekoja, asia on tärkeä. Äidin oma hyvinvointi kantaa koko perhettä. Joissakin asioissa tai omissa asenteissa pystyy aidosti itsekin vaikuttamaan omaan vointiinsa. Aina on myös ulkoisia paineita ja elämän tapahtumia, joihin ei voi vaikuttaa kuin korkeintaan hyväksymällä tilanteen, mikä rauhoittaa mieltä ja antaa tilaa omille ratkaisuille.
Omalla kohdallani ehkä ratkaisevaa oman jaksamisen kannalta oli hyväksyä oma elämänvaihe. Piti muuttaa ajatus kodin ja äitiyden kahlitsemana olemisesta, kaiken hauskan ulkopuolelle jäämisestä, uhriutumisesta, ainutlaatuiseksi ajanjaksoksi viettää aikaa omien lasteni kanssa ja seurata heidän kehitystään. Bonuspalkkani olikin nyt ilo ja lasten luottamus minuun. Työni oli nyt olla pikkutyttösten äiti, mikä tarkoitti arjen rakentamista sen työn sisällön mukaan. Minun kohdallani se tarkoitti rauhoittumista elämään lasten rytmissä, valitsemalla tekemisiä, vierailuja, aktiviteetteja, joissa lasten kanssa oli helppo olla. Käytännössä se tarkoitti muiden lapsiperheiden kanssa yhdessä tekemistä, jolloin ei tarvinnut stressata metelistä, keskusteluiden keskeytyksistä eikä pienistä kiukutteluista. Paine hallita kaikki tilanteet, olla täydellinen, helpottui. Vertaistuki oli tärkeää.
Omaa jaksamista lisäsi myös armollinen suhtautuminen kotitöihin ja kevennys puolisoon kohdistamiini odotuksiin. Näin ja tunnustin paremmin hänen työstressinsä ja pystyin paremmin olemaan empaattinen, vähemmän vaativa. Vanhemmuutta opeteltiin jakamaan paremmin vaikkei täydellisesti.
Oman ajan ja uusien elämäntilanteeseeni sopivien harrastusten löytyminenkin virkisti. Mikään aloittamani harrastus ei vaatinut säännöllistä läsnäoloa ja menoni sopivat mieheni viikkorytmiin. Aloimme myös ottaa säännöllisesti kahdenkeskistäkin aikaa, milloin tarjolla oli lastenhoitoapua. Vanhempien suhde on kuitenkin lasten koti, jota pitää huoltaa.
Joskus ajaudumme kielteiseen kehään omissa ajatuksissamme. Elämässä on helpompia ja raskaampia aikoja, joiden aallokossa saattaa mennä hetkittäin uppeluksiin. Happi loppuu ja näkökenttä sumenee. Kivet, joita taskuissamme kannamme vetävät meitä alaspäin.
Kaikki mielen turhat taakat on hyvä puhua ulos tai itse siivota pois, jotta askel kevenee ja olet vapaa nauttimaan hetkestä, jota elät.
Kirjoittaja Iiris Nurmo on Työnjanoon!-hankkeen projektityöntekijä.
