Joulunaika herättää paljon tunteita. Tapaamme sukulaisia, kokoonnumme yhteen perheenjäsenten kanssa, vaalimme perinteitä ja tämä kaikki nostattaa syviä tunteita, koko kirjossaan. Ei ole vain yhdenlaista tapaa viettää joulua. Perinteistään huolimatta jokainen joulu rakentuu omaksi ainutlaatuiseksi kokemukseksi jokaiselle meistä.
Olen viettänyt monenlaisia jouluja eri kulttuureissa, maissa ja paikoissa. Jos jotakin taitoa tai hyvettä olen toisinaan kaivannut joulun keskellä, niin se on kärsivällisyyttä.
Suomen kielessä sana kärsivällisyys viittaa kärsimykseen, mutta toisin on esimerkiksi portugalissa ja espanjassa. Niissä kärsivällisyys, paciencia, kätkee sisäänsä itse asiassa kaksi sanaa: rauha (paz) ja tiede (ciencia). Kyseessä on siis rauhan tiede, hyve, jolla saamme pidettyä, tai palautettua, mielenrauhamme.
Yksi monista ihmisenä olemisen haasteista on hyväksyä oma sisäinen rytmimme ja ulkomaailman ja muiden ihmisten rytmi. Asiat eivät aina suju tahtomassamme tahdissa tai tavalla, jota toivomme.
Kärsivällisyys on taito, jonka avulla säilytämme mielenrauhamme elämän tuomien haasteiden keskellä. Eli toisin sanoen kyse on valtavasta ponnistelusta, enkä ihmettele, kun monet viisaat sanovat, että kärsivällisyys on kaikkien hyveiden äiti.
Kärsivällisyys on sitä, että kykenemme säilyttämään vaikeassa ja haastavassa tilanteessa tyyneytemme, mielemme rauhan. Jaksamme odottaa ahdistumatta ja huomiotamme menettämättä jotakin ymmärrystä, joka ei ole vielä saapunut.
Kyse on kukaties todellakin tieteestä, jolla saavutetaan rauha. Joulunkin rauha.
Toivon kaikille rauhan tieteen vahvistamaa Joulun aikaa.