Nuorten naisten työssäjaksamisen nykytila

Viimeisimpien tutkimusten mukaan työuupumus tai kohonnut työuupumusriski koskee jo joka neljättä alle 36-vuotiasta ja etenkin nuorten naisten työuupumus erottuu yleistymisellään (Kaltiainen & Hakanen 2023).  Nuorten naisten uupuminen työssä on laaja yhteiskunnallinen ongelma, joka koskettaa niin työuupumusta kokeneita ihmisiä kuin myös heidän läheisiä, esimiehiä, työkavereita, työterveyshuollon ammattilaisia sekä muita ihmisiä, jotka kohtaavat jossain vaiheessa elämäänsä työuupuneita.

Työuupumuksella tarkoitetaan pitkittynyttä stressiä, joka aiheuttaa moninaisia fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Työuupumus saa alkunsa siis siitä, kun työympäristön tarjoamat mahdollisuudet tai vaatimukset ovat epätasapainossa yksilön voimavarojen ja odotusten kanssa. On tyypillistä, että työuupumus kroonistuu hitaasti, eikä esimerkiksi uupumuksen aiheuttama väsymys poistu enää pelkällä levolla. (Uusitalo-Arola ym. 2022).

Naisten on huomattu kärsivän työuupumuksesta miehiä useammin (Sutela ym. 2019; Laaksonen ym. 2016; Keyriläinen 2020) ja on havaittu, että naiset kokevat työssään kroonista väsymystä ja keskittymisvaikeuksia useammin kuin miehet. Naiset altistuvat miehiä useammin sekä työperäisille että muun elämän stressitekijöille ja kuormittuvat miehiä enemmän (Ahola 2006) Työuupumuksen oireet ovat usein yhteyksissä työn henkiseen rasittavuuteen (Keyriläinen 2020) ja eläketurvakeskuksen teettämän tutkimuksen mukaan naisvaltaisilla aloilla kuten hoito- ja sosiaalialalla koetaan enemmän henkistä kuormitusta kuin miesvaltaisilla aloilla. Työn henkisen kuormittavuuden myötä myös masennusoireet ovat naisilla yleisempiä kuin miehillä. (Laaksonen ym. 2017).

Samaan aikaan kun työ koetaan liian kuormittavana, koetaan työelämässä paljon epävarmuutta. Työssä koetun epävarmuuden on todettu uhkavan työntekijän voimavaroja ja pidemmän päälle altistavan erilaisille kielteisille terveysvaikutuksille työelämässä. Naisvaltaisilla aloilla käytetään myös merkittävästi erilaisia perhevapaita, jotka myös pitävät yllä määräaikaisia työsuhteita sijaisten palkkaamiseksi. Tutkimuksissa määräaikaisten työntekijöiden on todettu oireilevan työelämässä vakituisia työntekijöitä enemmän olemalla epävarmempia ja vähemmän tarmokkaita silloin, kun työn määräaikaisuus ei ole oma valinta. (Kinnunen ym. 2011)

Nuoret, työelämäänsä aloittavat naiset ovat enenevässä määrin huolissaan tulevasta työurastaan ja jaksamisestaan. Vuoden 2019 nuorisobarometrin jaksamiseen ja työntekoon liittyvissä kysymyksissä korostuivat 15–29-vuotiaiden naispuolisten vastaukset miesten vastauksista huolestuttavuudellaan (Haikkola & Myllyniemi 20219). Naispuolisista vastaajista 84 % koki työelämän niin vaativana, että he uskovat palavansa ennenaikaisesti loppuun. Vastaava luku miespuolisilla vastaajilla oli 59 %. Vaikka jopa yli puolet miehistä uskoivat ennenaikaiseen loppuun palamiseen, oli naisten näkemys sitäkin huomattavampi. Lähes puolet, 46 % naisista on huolissaan omasta jaksamisessaan työelämässä tulevaisuudessa, kun taas miespuolisista vastaajista puolestaan vain 27 % koki huolta omasta jaksamisestaan. Viimeisimpien tilastojen mukaan naisten työuupumus näyttäytyy siis yleistyvänä ja ajankohtaisena ilmiönä.

Vuoden 2019 nuorisobarometrin mukaan naiset kokevat miehiä useammin pakkoa kouluttautua jatkuvasti. Ilmiön arveltiin liittyvän nimenomaan nuorten naisten epävarmaan työtilanteeseen. Naiset kokivat miehiä useammin todennäköiseksi oman työpaikan ja ammatin vaihtamisen. Toisin sanoen naisten näkemys työelämästä on turvattomampi kuin miehillä.

Myös koronaepidemialla on ollut oma vaikutuksensa työnteon tapojen ja olosuhteiden muuttumiseen viimevuosina. Viime vuoden alustavista työolobarometristä saatujen tietojen mukaan vuonna 2020 varmuus omasta työkokemuksesta ja ammatista oli heikentynyt etenkin naisten kohdalla. Tämän lisäksi työmäärä lisääntyi etenkin naisilla (Keyriläinen 2021). Samoin monet sote-alalla työskentelevät joutuvat kokemaan entistä enemmän paineita töissä asiakasmäärien kasvaessa ja työtehtävien muuttuessa koronaepidemian seurauksena. Lisäksi työterveyslaitoksen Mitä kuuluu -työhyvinvointikyselystä saatujen tietojen mukaan nykyinen koronapandemia on lisännyt sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien kuormittumista työelämässä (Kaltiainen & Hakanen 2023; Laitinen 2021).

Nykyajan työelämässä työntekijöiltä vaaditaan tietynlaisia persoonallisuudenpiirteitä. Vaatimukset saattavat liittyä esimerkiksi tehokkuuteen, kunnianhimoon, yhteistyökykyyn sekä itsenäiseen päätöstentekokykyyn kuin myös tulevaisuudenuskoon. Etenkin itsearvostusta, optimismia ja koherenssia pidetään ominaisuuksina, jotka pystyvät parhaiten suojelemaan yksilöä haitalliselta stressiltä. (Feldt, Mäkikangas & Piitulainen 2005) Sen sijaan stressille altistavia ominaisuuksia ovat ylitunnollisuus, neuroottisuus, joustamattomuus ja pessimistisyys. Lisäksi omia voimavaroja korkeammalla oleva vaatimustaso, yksityiselämästä ja harrastuksista luopuminen, omien tarpeiden ja terveellisen itsekkyyden unohtaminen ja heikko elämänhallinnan kokemus altistavat stressille (Virtanen & Sinokki 2014). On myös havaittu, että niillä naisilla, joilla on liian korkeat vaatimukset itseä kohtaan, vääristynyt minäkuva sekä tyytymättömyyden ja riittämättömyyden tunteita omista aikaansaannoksistaan, uupuvat työelämässä todennäköisemmin (Ernsjöö Rappe & Sjögren 2005). Toisaalta silloin, kun työn vaatimukset ovat kohtuulliset, eivät yksilön persoonallisuuspiirteet, kuten velvollisuudentunne, muodostu merkittäväksi haasteeksi hyvinvoinnille (Ahola 2006).

Persoonallisuuspiirteiden ei voida sanoa vaikuttavan suoraviivaisesti työntekijän terveyteen, vaan vaikuttavina tekijöinä ovat enemminkin persoonan ja työn yhdysvaikutukset (Ahola 2006). Tietyt työyhteisön tai työn piirteet saattavat aiheuttaa joissakin työntekijöissä stressireaktioita, kun taas jotkut toiset eivät koe näitä piirteitä rasittavina, vaan päinvastoin esimerkiksi innostavana ja kannustavana. Työn henkinen rasittavuus tai kuormittavuus perustuu siis paljon yksilön omaan kokemukseen. Se, miten työ tulkitaan, riippuu todennäköisesti yksilön itseluottamuksesta, periksiantamattomuudesta sekä varmuudesta selviytyä tilanteesta tai ratkaista ongelma. Samoin työpaikan kulttuuri vaikuttaa siihen, mitä pidetään hyvänä tai huonona, onnistumisena tai epäonnistumisena, oikeana tai vääränä sekä mitä ne merkitsevät työyhteisölle (Parvikko 2010).

Työuupumuksen ehkäisyssä onkin tärkeää miettiä ratkaisukeinoja ennen kaikkea työpaikoilla, mutta myös työntekijän itsetuntemustyöskentelystä voi olla apua uupumisen ennaltaehkäisyssä. Omien rajojen ja voimavarojen tunnistaminen ja niiden sanoittaminen on ehdottoman tärkeää nykyisessä, vaativassa työympäristössä. Myös omien arvojen, motivaatioiden, vahvuuksien ja luonteenpiirteiden tunnistaminen voi helpottaa tunnistamaan itselle mielekkään urapolut ja työtehtävät, jotka voivat lisätä työnimua ja innostusta työtä ja omannäköistä elämää kohtaan. Hyvä itsetuntemus lisää resilienssiä myös niissä stressaavissa tilanteissa, joihin itsellä on vain vähän vaikutusvaltaa.

Lähteet:

• Ahola, K. 2006. Kuormittuminen, sairastaminen ja työ. Teoksessa Ahola, K., Kivistö, S. & Vartia, M. (2006). Työterveyspsykologia. Työterveyslaitos, Helsinki.
• Ernsjöö Rappe T. & Sjögren J. 2005. Liian tunnollinen. Otava, Helsinki. Feldt, T., Mäkikangas, A. & Piitulainen, S. (2005). Persoonallisuuden riski- ja suojaavat tekijät työhyvinvoinnin näkökulmasta. Teoksessa Kinnunen, U., Feldt, T & Mauno, S. 2005. Työ leipälajina. Työhyvinvoinnin psykologiset perusteet. PS-kustannus, Keuruu.
• Feldt, T., Mäkikangas, A. & Piitulainen, S. (2005). Persoonallisuuden riski- ja suojaavat tekijät työhyvinvoinnin näkökulmasta. Teoksessa Kinnunen, U., Feldt, T & Mauno, S. (2005). Työ leipälajina. Työhyvinvoinnin psykologiset perusteet. PS-kustannus, Keuruu.
• Kaltiainen & Hakanen. 2023. Miten Suomi voi? -Tutkimus: Työhyvinvoinnin kehittyminen loppuvuoteen 2022 mennessä. Työterveyslaitos.
• Keyriläinen, M. 2020. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2020:53. Työolobarometri 2019. Työ- ja elinkeinoministeriö, Helsinki. Verkkojulkaisu: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-541-6
• Keyriläinen, M. 2021. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2021:18. Työolobarometri 2020 – Ennakkotiedot. Työ- ja elinkeinoministeriö, Helsinki. Saatavilla http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-753-3
• Laaksonen, M., Rantala, J., Järnefelt, N., & Kannisto, J. (2016). Työkyvyttömyyden vuoksi menetetty työura. Eläketurvakeskuksen julkaisuja 4/2016. Saatavilla https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/130946/Tyokyvytt omyyden_vuoksi_menetetty_tyoura.pdf?sequence=1&isAllowed=y
• Laitinen, J. 2021. Työmäärän kasvu ja pelko tuntuvat terveydenhuollon arjessa – sote-organisaatiot reagoivat. Työterveyslaitoksen tiedote. Saatavilla https://www.ttl.fi/ajankohtaista/tiedote/tyomaaran-kasvu-ja-pelko-tuntuvat-terveydenhuollon-arjessa-sote-organisaatiot-reagoivat
• Parvikko, O. 2010. Työn psykososiaalisen kuormituksen hallinta. Julkaisussa Sosiaali- ja terveysministeriö, Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriö, Kantolahti, T., Tikander T & Parvikko, O. (2010). Puheenvuoroja työn kuormittavuudesta: Työhyvinvointifoorumi. Sosiaali- ja terveysministeriö.
• Sutela, H., Pärnänen, A., Keyriläinen, M. 2019. Digiajan työelämä- työolotutkimuksen tuloksia 1977–2018. Helsinki: Tilastokeskus.
• Uusitalo-Arola L, Tuisku K, Rossi H. 2022. Työuupumus. Lääkärikirja Duodecim. Terveyskirjasto.
• Virtanen, P. Sinokki, M. Hyvinvointia työstä – Työhyvinvoinninperusta, kehittyminen ja käytännöt. Helsinki, Tietosanoma, 2014.