Saamme elää aikaa, jolloin ihminen tietää maailman asioista luultavasti enemmän kuin koskaan ja tuo tieto on myös saatavilla laajemmin kuin koskaan. Omaamme laitteita ja taidamme kieliä, joilla kommunikoida muiden ihmisten kanssa ympäri maailmaa. Mutta tiedostammeko myös oman ihmisyytemme paremmin kuin koskaan? Tunnistammeko tavat, joita olemme omaksuneet meitä kasvattaneilta aikuisilta, ja pohdimmeko, mitä niistä haluamme välittää tuleville sukupolville?
Halu tutustua omaan itseen on avain ihmisenä kasvamiseen. Itsetuntemus on syvintä ihmistuntemusta. Siihen kuuluu tietoisuus omasta historiasta sekä tavasta olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Itsetuntemus liittyy siihen, miten kuulemme itseämme ja tunnistamme omia tunteita ja tarpeita. Sen myötä oppii sietämään, elämään ja hengittämään myös vaikeiden tunteiden kanssa. Sitä taitoa tarvitaan maailmassa ja ajassa, joka herättää suurta globaalia huolta, ahdistusta, pelkoa ja syyllisyyttä. Ihmiskunnan tulevaisuus on uhattuna. Myös arkielämän muutosvoimat herättävät monia tunteita. Miten siedämme vaikeita tunteitamme? Mihin niitä sysäämme, kun kannattelukykymme pettää? Ihan arkisia kysymyksiä, vaikka maailmanmullistukset eivät mikrokosmoksessa tietoiseen mieleen muistukaan.
Tunteilla on juurensa, ja ne pohjaavat inhimillisiin tarpeisiin, joista on hyvä tulla tietoiseksi. Jos elämän varrella saatu huomio on ollut kiinni suorituksista ja onnistumisista, voi sielun sopukoihin pesiytyä väärinkäsitys, ettei muuten vaan ja ihan itsenään olisi kelpo ihminen ja rakkauden arvoinen. Jos esimerkiksi vanhemmat ovat varoneet omia virheitään ja soimanneet niistä itseään, on ehkä itsekin oppinut varomaan epäonnistumista ja vaatimaan itseltään täydellisyyttä.
Arvosta siis tunteitasi, äläkä tuomitse itseäsi niiden vuoksi. Niillä kaikilla, vaikeimmillakin, on oma mieli ja merkitys ihmiselle. Tuota merkitystä ei aina ole helppo hahmottaa, mutta voit luottaa siihen, että sellainen on. Ja kun tunteella on merkitys ihmiselle, sillä on merkitys myös yhteiskunnalle, maailmalle ja universumille. Rohkeus tuntea vaikeitakin tunteita on vastuunottoa yhteisestä hyvästä. Se on vaikuttamista.
Kevään valmistujaisten juhlapuheissa saatiin jälleen kesän alussa kuulla, kuinka nuoret tekevät tulevaisuuden. Tämän sanovat nuoret vanhempiaan ja opettajiaan jäljitellen. Se tuntuu juuri oikealta siinä hetkessä, kun lähestytään kesälaitumia ja uutta vapautta. Se on nuoresta perspektiivistä katsottuna asianlaita. Kuitenkin tulevaisuus on yhtä paljon kaikkien sukupolvien, kaiken ikäisten ihmisten, eikä vastuuta tulevaisuuden rakentamisesta pidä sysätä yksin nuorille. Me aikuiset voimme toimia nuorille hyvänä auktoriteettina. Hyvän auktoriteetin puute ja mureneminen, autoritaarisuus, on omiaan rakentamaan turvattomuutta, epävarmuutta ja ulkoa ohjautuvuutta. Hyvä ja arvostava auktoriteetti sen sijaan luo kasvualustan terveelle itsetuntemukselle ja vastuuntotolle.
Pidä siis huoli siitä, että sinut muistetaan ihmisenä, joka uskalsi olla ihminen. Ole hän, joka uskaltaa tuntea kivusta huolimatta – ja juuri siksi. Ole hän, joka synnyttää emotionaalisen avuliaisuuden kulttuuria harjoittelemalla suhtautumaan omaan ihmisyyteen, ja sen myötä myös muihin ihmisiin ymmärtäen ja armollisesti. Ankaruuden, vaativuuden ja suorituskeskeisyyden sijaan maailma tarvitsee rakkaudellisuutta ja välittämistä. On tärkeää, että ihmisyys pidetään tietoisesti osana yhteiskunnallista keskustelua ja päätöksentekoa. Kyky tuntea vaikeatkin tunteet on tavoittelemisen arvoinen kansalaistaito.
Kirjoittajat Maria Lindroos ja Tanja Moilanen ovat ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntijoita