Vanha sanonta kuvaa alkuperäisessä muodossaan, sitä miten tuli on tärkeä elementti ja voima – kunhan se on käsittelijänsä hallinnassa. Ongelmia syntyy, kun tuli ottaa vallan ja ohjakset. Silloin se muuttuu tuhovoimaksi. Samaa sanontaa voi käyttää kuvaamaan myös vihaa ja aggressiota.
Viha ja aggressio ovat luonnollisia, ihmisyyteen kuuluvia tunteita, jotka ovat olemassa kaikissa meissä, kukaan meistä ei ole niistä vapaa. Jokainen meistä myös toimii elämänsä aikana jollain tapaa satuttavasti, väkivaltaisesti tai vahingoittavasti – fyysisesti tai psyykkisesti. Oikein kanavoituina viha ja aggressio ovat tärkeitä tunteita ja voimia, joita tarvitsemme elämässä. Olleessaan ”hyvän käytössä” ne ovat elämän voimia, jotka auttavat meitä asettamaan rajoja, pitämään puoliamme, selviytymään vaikeista tilanteista ja ilmaisemaan mielipiteitämme. Ongelmia tulee, kun viha ja aggressio ottavat isännän roolin. Elämän voimasta tulee tuhovoima. Viha muuttuu väkivallaksi.
Ihmisen perustarpeisiin kuulu tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi. Erityisesi tämä tarve korostuu läheisissä ihmissuhteissamme. Meillä on tarve kurottua toista ihmistä kohti, olla tarvitsevia sekä näyttää haavoittuvuutemme. Tarve tulla kohdatuksi. Kun viha muuttuu väkivallaksi on taustalla hyvin usein tukahdutettuja ja kapseloituja tunteita sekä tarpeita, joita emme osaa, uskalla tai pysty ilmaisemaan ja sanottamaan toiselle. Viha on harvoin ensisijainen tunne tilanteessa, jossa se kanavoituu ulos aggressiivisena purkauksena. Vihan takana on usein paljon muita tunteita, kuten häpeää, hätää, hylätyksi tulemisen pelkoa tai tarpeita, kuten lohdutuksen, läheisyyden, levon tarve, joita emme syystä tai toisesta pysty, osaa tai uskalla ilmaista. Näiden tunteiden ja tarpeiden jäädessä alas painetuiksi sisäinen paineemme kasvaa ja purkautuu lopulta ulos vihan ja aggression, toissijaisten tunteiden kautta. Ympäristön reagoidessa näihin toissijaisiin, näkyviin tunteisiin, jäävät alkuperäiset, ne piilossa ja syvällä olevat tunteet ja tarpeet edelleen kohtaamattomiksi. Näkymättömyyden ja kuulemattomuuden kehä voimistuu. Jotta kehä katkeaisi ja voisi tulla nähdyksi, täytyy tulla näkyväksi ensin itselleen.
Omaa kasvuhistoriaa ja siinä vaikuttaneita vuorovaikutusmalleja tunnistamalla sekä tutkimalla voi lisätä ymmärrystä itseään ja omaa tunneilmaisuaan kohtaan. Jos omassa lapsuudessaan, tai elämän varrella muuten, ei ole saanut näyttää erilaisia tunteita, kukaan ei ole auttanut säätelemään niitä, tai omat tarpeet on tarvinnut toistuvasti painaa piiloon tai ne ovat tulleet torjutuksi ja mitätöidyiksi, voi myöhemmissä elämän vaiheissa olla vaikea sietää niitä tunteita ja tarpeita itsessään tai muissa. On vaikea säädellä, jos ei ole opetettu säätelemään. Omia tunteita ja tarpeita voi leimata häpeä ja syyllisyys. Tunnistamalla ja kohtaamalla näitä omia piiloon painettuja kohtia alkavat omat rajat pikkuhiljaa piirtyä uudelleen. Näkymättömästä tulee näkyvää, kohtaamaton kohdataan. Vihasta voi tulla renki, itsestä tunteidensa isäntä.
Se, että yrittää löytää syitä sille miksi toimii väkivaltaisesti ei tarkoita samaa kuin että oma väkivalta olisi jonkun toisen syy, eikä se poista vastuuta omasta toiminnasta. Meissä jokaisessa vaikuttaa oma kasvuhistoriamme sekä muut elämämme varrella tapahtuneet asiat, jotka ovat muokanneet meidän tapojamme ilmaista tunteita, reagoida ja toimia. Pysähtymällä tutkimaan omaa historiaa ja sitä millaista vuorovaikutusta on saanut osakseen, miten on tullut kohdatuksi, nähdyksi ja kuulluksi voi lisätä ymmärrystä omia toimintatapoja ja tunteita kohtaan ja sitä kautta voi saada myös ymmärrystä siihen, mistä oma viha, väkivalta ja aggressio kumpuaa. Sen kautta mahdollistuu myös muutos.
”On vihan takana pelko,
Mut pelon takana toivo,
Että joku ottaa vastaan kun tipahtaa.”
– Haloo Helsinki / Tuntematon –
Kirjoittaja on Maria Akatemian ehkäisevän väkivaltatyön koordinaattori Emma Laine