Minna Huotilaisen helmikuinen haastattelu Helsingin Sanomissa herättää meitä työelämän toimijoita kiinnittämään entistä vahvemmin huomiota aivojen hyvinvointiin. Jatkuva stressi on suurin aivoja kuormittava tekijä. Olemmeko itse ajamassa työelämää siihen suuntaan, jossa jatkuva stressi on normaali tilanne? Miten tukea työntekijöitä työn jäsentämisessä ja oman työn johtamisessa niin, että työ on ihmisen kokoista ja inhimillistä?
Tämän päivän työelämässä käsitellään tietotulvaa, joka on usein silppumaista ja huonosti jäsenneltyä. Työnkuvat ovat moninaisia ja tehokkuuteen pyrkiminen tuo omat haasteensa. Myös työnteon tavat ovat muuttuneet, osa tekee lähityötä, osa etätyötä, moni molempia. Millaista työkulttuurin kehittämistä nämä vaativat?
Itseohjautuvuus yksilö- ja tiimitasolla on tämän päivän tapa tehdä työtä. Tällöin jokainen työntekijä pääsee itse vaikuttamaan ja johtamaan työtä. Tämä vaatii kuitenkin johtamista ja johtajuuden vahvistamista. Miten tuemme ammatillista itsetuntemusta ja sen kehittymistä, saavuttaaksemme työkulttuurin, jossa jokainen pääsee vaikuttamaan työn tekemiseen, sen jakamiseen yhteisössä ja muiden kanssa oman kehittymisen ja työn tekemisen tueksi?
Hankkeidemme asiakastyössä olemme tukena ihmisten työelämän eri vaiheissa. Eri ikäisten työelämänkaaren vaiheissa nousevat erilaiset elämäntilanteen haasteet, jotka tulee ottaa huomioon työn ja muun elämän yhteensovittamisessa. Työnimuun! -hankkeessa olemme tukemassa nuorten naisten integroitumista työelämään ja ehkäisemässä työuupumusta. Tilastojen mukaan nuoret naiset uupuvat liian usein jo työuran alkuvaiheessa tai vaihtavat työpaikkaa usein työuran alussa. Hankkeen yksi tärkeä näkökulma onkin, miten työelämän tulisi kehittyä vastaamaan uuden sukupolven tarpeita, jotta nuoret pääsisivät työn imuun.
Läheisenä työelämässä -hankkeessa pureudutaan 40–65-vuotiaiden läheishoivaajien työssä jaksamisen tukeen. Väestö Suomessa vanhenee ja kaikkia työikäisiä tarvitaan työelämässä. Samalla myös läheishoivaajien ja omaishoitajien tarve ja määrä lisääntyvät. Tämä on yhtälö, joka koskettaa yhä useampaa meistä keski-ikäisistä. Tärkeä tutkittava ja ratkaistava näkökulma onkin, miten työuran myöhemmissä vaiheissa otetaan huomioon ilmiön haasteet ja tuetaan työssä jaksamista ja työuralla pysymistä elämäntilanteen vaihdellessa.
Meidän on kyettävä vastaamaan sekä yksilölliseen että yhteisölliseen tukeen. Työn jäsentämistä ja fokusointia on oltava riittävästi, mikä on huomioitava organisoitumisen rakenteissa. Esihenkilön tuki ja työnohjaus ovat oivallisia tapoja työn jäsentämiseen. Huomiota on kiinnitettävä myös työn riittävään huokoisuuteen ja sosiaalisten suhteiden vaalimiseen työpäivien aikana. Epäviralliset kohtaamiset, mikrotauot ja jaloittelut ovat tärkeitä palautumiskeinoja työpäivän aikana. Näiden lisäksi on tärkeää kohdata työyhteisöissä eri-ikäisten työelämänkaareen liittyviä haastekohtia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa – ja tehdä niitä myös tietoisesti näkyviksi. Eri sukupolvien välinen yhteys, vuorovaikutus ja tuki vahvistuu ilmiöiden näkyväksi tekemisellä.
Tavoitteemme on inhimillisempi työelämä. On hyvä muistaa, että sopiva kuormitus ja stressi on myös hyvä sekä eteenpäin kirittävä asia. Työtä on tehtävä kuitenkin sen eteen, ettei stressi ole jatkuvaa. Oikea-aikaisen ja tarpeenmukaisen tuen saamisen edellytyksenä on nähdyksi ja kuulluksi tuleminen omissa haastavissa tilanteissa.
Sari Nyberg, toiminnanjohtaja
